Siirry pääsisältöön

Hyvää joulua!

                                      Toivotan hyvää joulua kaikille Purkkiarmeijan lukijoille!

                                       

Joulu on juhlan aikaa!

Jokaiselle joulu varmaan merkitsee eri asioita, mutta minulle sen tärkein merkitys on kaamoskauden päätös ja päivien pidentyminen. Moni asiakkaani sanoo, että 21.12 talvipäivänseisaus on vuoden paras päivä ja itse olen samaa mieltä. 

Voin sanoa olevani jouluihminen ja rakastan kaikkea sitä kiiltävää tilpehööriä, mikä jouluun liittyy. Pääasiassa kaikki on hoitolassa, koska pojat pitää huolen siitä, ettei mikään koriste pysy yhdessä paikassa. Pelkään niin kovasti, että nuo nuoremmat pojat syövät jotain lahjanaruja tai muuta ongelmallista, että pidän koristeet aika vähäisinä kotona. 

Silloin, kun oli vain vanhempi sukupolvi Hertta, Jösse ja Valtsu ne eivät koskeneet mihinkään, mutta nuoriso on sen verran hönttejä, ettei niistä tiedä. 

Joulu merkitsee minulle myös vapaapäiviä ja rentoutumista. En muista miten monta vuotta siitä on aikaa, kun olen viimeksi viettänyt viisi vapaapäivää peräjälkeen kotona. Yleensähän aina lähdemme matkoille, kun olen vapaana. 

Ihan kiva kokea pitkästä aikaa tällainen kotiloma.


Joulu on kiireistä aikaa

Hoitolan joulu on yleensä hyvin kiireistä aikaa, kun ihmiset ovat lomilla. Tänä joulu on erityisen tiivis, koska työpäiviä on niin vähän. Kuitenkin olen kaikki arkipäivät työssä paitsi uudenvuodenaaton 31.12. Olen jo monta vuotta pitänyt uudenvuodenaaton vapaana ja niin päätin tehdä tänäkin vuonna, vaikka vapaata on jo muutenkin paljon. 

Edessä on taas pitkät työviikon tammi-helmikuussa, eikä mitään lomia ole nyt suunnitteilla. Nämä joulun vapaapäivät aion viettää kissojen kanssa lukien ja löhöten. Kiva olisi käväistä elokuvissakin, jos siellä menisi jotain kiinnostavaa. 

Näissä tunnelmissa toivotan kaikille hyvää joulua

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 23.-29.12.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...