Luin muutama päivä sitten Ville Ropposen ja Ville-Juhani Sutisen kirjan Sorretut sanat- vainottujen Neuvostokirjailijoiden jäljillä. Kirja antoi minulle pitkäksi aikaa pohdittavaa siitä, miten monella tavalla ihmistä voi riistää. Kuzma Petrov-Vodkinin maalaama muotokuva Anna Ahmatovasta vuodelta 1922. Venäjän sananvapaus on tuhottu Kirjassa Sorretut sanat ei ollut minulle mitään täysin uutta, eikä se siksi vaikuttanut minuun niin syvästi. Olenhan aina tiennyt miten Neuvostoliitossa kohdeltiin kirjailijoita, säveltäjiä ja muita taiteilijoita. Tässä kirjassa on yhteen koottuna, miten lahjakkaita ihmisiä, joilla olisi ollut paljon annettavaa ihmiskunnalle, tuhottiin sumeilematta. Olen itse ollut kolmenkymmenen, kun Neuvostoliitto kaatui ja muistan hyvin suomettumisen ajat. Mitään kritiikkiä Neuvostoliitosta tai muusta itäblokista ei virallisesti saanut esittää. Näin suomalaisetkin osallistuivat tähän sananvapauden sortoon, eikä ainakaan auttaneet kirjailijoiden kurimusta. So...
Tässä blogissa SKY-kosmetologi Inkeri ottaa kantaa ihonhoitoon ja ajankohtaisiin aiheisiin.