Minulle parasta joulussa on lukeminen, löhöily ja kissojen kanssa oleminen. Kissatkin arvostavat selvästi tätä lukuharrastusta, koska he saavat nukkua sylissä rauhassa, eikä ihminen liiku mihinkään. Onneksi mieheni on samanlainen lukutoukka kuin minäkin. Jännitystä jouluun Ehdin jo ennen joulua lukemaan Satu Rämön hienot dekkarit ja nyt jäin odottamaan lisää. Todella moni asiakkaani on suositellut minulle näitä Satu Rämön kirjoja, ja he ovat oikeassa, ne kirjat täytyy lukea. Kuuntelin nuo kaikki neljä yhteen pötköön, kun en malttanut lopettaa. Kirjat myös lisäsivät mielenkiintoani Islantia kohtaan, ja nyt sinne on pakko päästä. Juuri ennen joulua ilmestyi Jussi Adler-Olsenin kirja Selli ja olen lukenut kaikki aikaisemmat Adler-Olsenin kirjat. Olen nyt vasta kirjan alkupuolella, enkä vielä osaa sanoa, onko kirja yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Tämä alku on ollut vähän pitkäveteistä, mutta ehkä se siitä paranee. Luen ja kuuntelen nykyään Storytellin kautta kir...
Tässä blogissa SKY-kosmetologi Inkeri ottaa kantaa ihonhoitoon ja ajankohtaisiin aiheisiin.