Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella hieronta merkityt tekstit.

Hyvä ergonomia ehkäisee monia ongelmia

 En tiedä ketään muuta kosmetologia kuin itseni, joka olisi tehnyt puolivuosisataa kosmetologin työtä ilman suurempia nivel-tai selkävaivoja. Valitettavan moni on joutunut vaihtamaan alaa, kun työn rasitukset ovat käyneet ylivoimaiseksi. Ergonomia pitää huomioida jatkuvasti Olen hyvin tyytyväinen siitä, että jo kosmetologikoulutuksessa kiinnitettiin paljon huomiota työasentoihin. Näin jälkikäteen tiedän, että opettajani oli joutunut lopettamaan oman hoitolansa käsien rasitusten takia. Tuskin olisin 18-vuotiaana tiedostanut mitään hyviä työasentoja, ellei niistä olisi puhuttu niin paljon. Hyviä oppeja sain myös 1980-luvun lopulla, kun hankin ensimmäiselle työntekijälleni työterveyshuollon ja työfysioterapeutin palveluja. Silloin fysioterapeutti kävi perusteellisesti läpi missä teen suurimmat virheet, mitä asentoa pitää korjata ja miten välttää sormien ja käsien ylirasitusta. Ehkä sekin pisti minut ymmärtämään terveyteni arvon, kun minulla oli monenlaisia käsi-ja kyynerpääongelmia 19...

Tule rentoutumaan Tuplahoitoon 99€

 Jukan ja minun yhteistyöllä syntyi tämä Tuplahoito , jossa yhdistyy hartiahieronta ja kasvohoito. Tuplahoitoon kuuluu hartiahieronta 30 min ja kasvohoito 45€. Muiden vaikutusten lisäksi Tuplahoito on ihanan rentouttava ja rauhoittava. Panosta omaan hyvinvointiisi Minusta tuntuu, että suomalaiset naiset eivät oikein malta panostaa omaan hyvinvointiinsa. Olen kokenut sen, että monella menee lapset ja perheen asiat omien tarpeiden edelle. Pitkään tämä itsensä ohittaminen ei ole hyväksi, koska siitä saattaa tulla yliväsymystä ja katkeruutta toisia kohtaan.  Kukaan ei jaksa hoivata ja huoltaa toisia ellei myös itse saa huolenpitoa. Tämä Tuplahoito on tehokas panostus omaan hyvinvointiin ja paras vaihtoehto on kolmen hoitokerran sarjahoito NYT 260€ (297€) joka tehdään parin viikon välein.  Näin loppukesällä iho on usein auringon rasittama ja ihonväri on kirjava. Tuplahoidon kasvohoito on juuri suunniteltu tähän vuodenaikaan ja se korjaa uv-säteilyn aiheuttamaa kuivuutta, kirja...

Tuplahoito 99€ on edullinen kesähoito!

 Päätimme Jukan kanssa ilahduttaa asiakkaitamme ja kehitimme Tuplahoidon 99€, jossa yhdistyy hieronnan ja kasvohoidon hyvää tekevät vaikutukset. Tämä edullinen hoitopaketti on voimassa vain elokuun ajan.  Hieronnan ja kasvohoidon yhdistelmä Tuplahoitoon kuuluu hartiahieronta 30 min ja kasvohoito 45min tai voit ostaa kolmen kerran sarjahoidon ja silloin hinta on 260€ (297€). Voit ostaa itsellesi lahjakortin netistä elokuun aikana ja käyttää se sitten, kun sinulle parhaiten sopii. Tai voit varata itsellesi hoitoajan elokuun aikana ja maksat hoidon vasta käydessäsi.  Suosittelen lämpimästi tätä kolmen hoitokerran sarjaa 2-3 viikon välein. Siitä saa todella hyvän avun lihaksille ja kasvoille, kun hoitovälit ei ole liian pitkiä. Tällainen kolmen kerran sarjahoito on hyvä panostus hyvinvointiin ja voit aloittaa syksyn virkeänä. Tämä sarjahoito on myös virkistys omalle mielialalle, kun taas menemme pimeää syksyä kohden. Rentouttava hoitosarja syys-lokakuussa auttaa sopeutumaan...

Robottiraivo

 On yksi asia, mistä meille syntyy Jukan kanssa riitaa hoitolassa ja se on robotti-imuri. Ilmeisesti miehillä on taipumus hankkia jotain teknisiä vehkeitä joista ei juurikaan ole hyötyä, mutta pääasia onkin niillä leikkiminen. Pojat inhoaa robotti-imuria Ensin tuon robottivehje oli kotona ja siellä tietty olisi kiva, että joku muukin imuroisi kuin isäntäväki. Siitä olisi voinut olla hyväkin apu, mutta meidän kissat hermostui siihen tyystin. Robotti ei edes liikkunut ja kökötti vaan latauksessa, mutta silti se hermostutti poikia. Nuorilla pojilla tulee aina juoksukohtaus ennen nukkumaan menoa ja kaikki kolme juoksee peräkanaa hullunlailla. Yleensä tavarat lentelee ja tietysti ne aina törmäsivät tuohon robottiinkin. Robotti sanoi aina jotain, kun se heilahti laturista ja kissat meinasi saada sydärin.  Ne alkoivat aina haistelemaan vehjettä ja yrittivät tappaa sitä läpsimällä ja taas robotti sanoi jotain. Tämä oli joka iltainen sählinki ja kissat selvästi hermostui, kun eivät ymm...

Hyvä työyhteisö

 Moni kyselee edelleen ollaanko me Jukan kanssa vielä puheväleissä ja ilokseni voin todeta, ettei meidän päivittäinen keskustelu ole muuttunut miksikään. Tosi kiva, että tämä yhteinen työelämä on onnistunut valinta.  Kaikkea sattuu Ihmettelen vähän itsekin miten hyvin olen sopeutunut, että työpaikallani on joku muukin joka osaa oman hommansa. Pelkäsin, että olen itse niin jämähtänyt omiin tapoihini etten osaa huomioda tarpeeksi toista. Onneksi olen vielä kehityskykyinen yksilö ja olen oppinut, että Jukka on myös yrittäjä joka saa päättää omista asioistaan.  Tosin me tapaamme hoitolassa aika vähän, koska Jukka käy tekemässä pari asiakasta joko aamulla tai iltapäivällä työvuorojensa mukaan ja minä olen aina omassa työhuoneessani tekemässä omaa työtäni. Sekin on hyvä, että olemme ihan eri päissä hoitolaa joten mikään puhe ei kuulu työhuoneiden välillä.  Kaikenlaista pikkujuttua kyllä tapahtuu:). Alkuviikosta ihmettelin mikä haju nenääni välillä tulee odotustilassa ja Ju...

Kasvohoito ja hieronta rentouttaa ja vähentää stressiä

 Minulle on aina ollut hyvin tärkeää, että kasvohoidossa asiakas saa levätä ja rentoutua kunnolla. Ihonhoidon tulos on tietysti pääasia, mutta stressin lievitys, rauhoittuminen ja rentoutuminen on vähintäänkin yhtä tärkeää. Hoidossa ei saa palella Näin kovilla pakkasilla on todella tärkeää, että asiakkaalla on tarpeeksi lämmin hoidossa ollessaan. Yleensä asiakkaalla on hiukan kuuma tullessaan, kun on kiireellä kävellyt kauneushoitolaan. Siinä vaiheessa ei vielä tarvitse lisäpeittoja, mutta kun hoito on kestänyt tunnin verran alkaa verenkierto rauhoittua ja voi tulla viileäkin. Yritän aina tässä vaiheessa tarjota asiakkaalle lisäpeittoa, koska paleleminen estää rentoutumisen. Pitäkää myös te asiakkaat huoli siitä, että sanotte heti, jos on liian kuuma tai kylmä. Te maksatte hoidosta ja se pitää olla niin täydellistä, kuin vain on mahdollista. Jukalla on käytössä sähkölämmitteinen patja hoitopöydällään, koska hänellä asiakas on vielä vähäisemmissä vaatteissa, kun minulla. Tuo sopiva ...

Uudistuminen lisää työmotivaatiota

 Viime vuosi on ollut todella haastava, kun työelämässäni on ollut niin paljon muutoksia. Nyt vasta minulla on aikaa pysähtyä niistä nauttimaan. Hoitolan remontti oli todella valtava ponnistus varsinkin, kun se tehtiin ihan lennossa. Uusi ympäristö puhdistaa mielialaa Nyt, kun olen tehnyt puolivuotta työtä uusissa tiloissa alkaa kaikki tavarat löytyä jo paikalleen. Ainoastaan parvekkeen somisteet hiukan hakee paikkaansa, kun varsinkin kymmenkunta tonttua tarvitsee ison talvivaraston. Meillä on kyllä hoitolan vinttitilan lisäksi erillinen varastokin vuokrattuna.  Tuon parvekkeen somistaminen on niin uskomattoman suuri työ, että vaadin siihen aina Jukan apua.  Yhteistyö Jukan kanssa on mennyt ihan hyvin niin kuin arvelimmekin eikä mitään suurempia konflikteja ole tullut. Minä välillä tuppaan saarnaamaan yrittämisestä, koska se on ihan oma juttunsa ja pelkkä hierojan työ ei riitä. Ymmärsin kyllä etukäteenkin, että alkavalle yrittäjälle on aina suuri yllätys miten paljon yrit...

Joustavaa asiakaspalvelua

 Minä pyrin olemaan aina asiakasta kohtaan oikeudenmukainen ja joustava ja uskoisin sen olevan yksi syy siihen, että minulla on paljon ihania vakioasiakkaita. Sekin kannattaa kuitenkin muistaa, ettei kaikilla pienilläkään yrityksillä ole halua tai mahdollisuutta kovin joustavuuteen.                                           Lahjakortti on mukava lahja Nyt alkaa taas olla lahjakorttien ostoaika, kun ihan kohta on joulu. Tänä vuonna, kun Jukka on aloittanut työnsä toivomme, että moni innostuu ostamaan joululahjaksi hieronnan .  Joulu on taas itselläni se ajankohta, kun lahjakortteja menee eniten ja uskon se olevan myös Jukalle otollinen lahjakorttien myyntiajankohta. Meillä lahjakortit ovat voimassa puolivuotta eli 6 kk, mutta näissä päiväyksissä olen hyvin joustava. Meidän lahjakortti ei mene vanhaksi sillä siunaamalla hetkellä, kun kortin päiväys kertoo, vaan kyllä pidän se...

Lahjakortti on joulun paras lahjaidea!

 Nyt alkaa olla vuosi taas siinä mallissa, että pitäisi miettiä joululahjoja. Tänä vuonna hoitolastani saa hyvät lahjat sekä miehille, että naisille. Hierontalahjakortti on sopiva aivan kaikille ja myös lahjakortti kasvohoitoon on monille mieleinen. Hieronta vähentää stressiä Melkein jokainen työikäinen kärsii stressistä enemmän tai vähemmän ja jokaiselle tekee hyvää päästä hetkeksi hierontaan joka vähentää stressiä. Olemme haluneet Jukan kanssa tehdä hoitolasta kauniin lepopaikan johon maiset murheet ei pääse sisälle. Haluamme kumpikin antaa asiakkaalle hyvää oloa ja hetken poissaolon kiireestä ja työntouhusta. Uskoisin, että varsinkin miehelle on vaikeaa puhua omasta ylirasituksestaan ja uupumuksesta. Siksi rentouttava hieronta antaa konkreettista apua stressaantuneelle ihmiselle. Hierontalahjakortin voi kirjoittaa määrätylle rahasummalle esimerkiksi 45-minuuttia ja 45€. Siinä ajassa Jukka pystyy paneutumaan juuri siihen kohtaan mikä eniten on hierontaa vailla. Yleensä kipein k...

Jouluinen työntahti

 Kerron taas hoitolan aukioloajoista ja joulusuunnitelmista. Nyt on aika risaiset kolmeviikkoa tulossa, kun on niin paljon arkipyhiä. Laskin, että minulla on yhdeksäntoista työpäivää joulukuussa, kun niitä voisi olla 22 päivää. Kaikki arkipäivät työssä Olen aikaisemminkin kertonut, että joulunaika on minulle hyvin kiireinen. Ihmiset ovat lomalla niin silloin minun pitää olla töissä. Olenkin työssä kaikki joulunajan arkipäivät paitsi tuota uudenvuodenaattoa vielä vähän emmin. Yleensä olen viime vuosina ollut vapaalla uudenvuodenaattonakin, mutta nyt vuodenvaihde näyttää sen verran kiireiseltä, että ehkä tulenkin työhön.  Joululomien aika on siitä syystä minulla poikkeuksellisen kiire, että minulla on poikkeuksellisen laaja asiakasjoukko, joka asuu ulkomailla ja tulevat jouluna vanhaan kotimaahansa. Vuosien aikana olen saanut vakioasiakkaiksi yli parikymmentä ihmistä, jotka asuvat muualla kuin Suomessa. He käyvät hoidossa aina, kun käyvät Suomessa eli pääsääntöisesti kesälomilla...

Hieronta täydentää hyvin kauneushoitolani palveluja

 Hieroja Jukka Koivula on ehtinyt tekemään hierontaa hoitolassani lähes puolivuotta ja nyt on tullut jo yhteiset rutiinit. Aika moni asiakas on myös löytänyt sen, miten rentouttavaa on ottaa ensin hieronta ja sen jälkeen kasvohoito. Yhteistyö toimii Meitä peloteltiin moneen kertaan, miten hankalaa on olla puolison kanssa samalla työpaikalla. Itsekin mietin sitä, että kuinka sopeudun, kun työpaikalleni tulee uusi ihminen. Vähän pohdiskelin osaanko antaa toiselle tarpeeksi tilaa tehdä oma työnsä ja hoitaa oma työhuoneensa niin kuin haluaa.  Tosin tiesin, että emme yleensäkään riitele kovinkaan paljoa. Joidenkin pariskuntien elämään kuuluu suuri draama ja heitellään tavaroita ja paiskotaan ovia, mutta meille sellainen on täysin vierasta ja kumpaakin riitely harmittaa.  Olemme olleet yhdessä parikymmentävuotta tai ainakin kahdeksantoistavuotta. Heti, kun muutimme yhteen otimme Kattilasta Jössen ja Valtsun ja nyt Valtsu on kahdeksantoistavuotta. Siinä ajassa alkaa hyvinkin hi...

Isänpäivä 9.11-25!

  Muistattehan, että isänpäivä on noin puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina 9.11-25. Tänä vuonna panostan erityisesti tähän isänpäivään, koska mielestäni lahjakortti Jukalle hierontaan on tarpeellinen lahja isällekin. Hyvät tarjoukset! Isänpäivätarjouksena on 2x45minuutin hieronta yhteensä 80€ (90€) ja lahjaksi tulee jalkavoide ja hohkakivi jalkojen hoitoa varten. Ostaessasi yhden hierontalahjakortin saat myös lahjaksi tuon jalkavoide ja hohkakivi yhdistelmän.  Lahjakortin voi hakea suoraan hoitolasta tai tulostaa netistä. Netistä tulostettaessa voit itse kirjoittaa mihin hoitoon tai hierontaan lahjakortti on. Lahjakortti on voimassa puolivuotta (6kk) niin kuin minunkin lahjakortit. Muistakaa, että E-passi ja muut liikuntasetelit käy maksuksi Jukan hierontaan.  Pyrin myös saamaan ensiviikolle myyntiin jalkavoiteita ja tuoksusaippuasieniä, mitkä olisi miehille hyviä lahjoja. Olen etsinyt koko syksyn hyviä jalkahoitotuotteita ja lähinnä käsivoiteita, enkä olisi ikinä u...

Kiireinen syksy ja alkutalvi

 Syys-lokakuu on ollut hyvin kiireistä aikaa ja tiedän kiireen jatkuvan vähintään tammikuulle. En kirjoita tätä valittaakseni, vaan tykkään kiireestä ja olen parhaimmillani lievän stressin alla. Kerron vain sen, miten tämä vaikuttaa hoitolan työtahtiin.  Syksy on juhlien aikaa Syksy ja joulunedusta on yleensä juhlan aikaa, kun on pikkujouluja ja sukulaistapaamisia. Minähän en tee meikkejä, mutta myyn niitä kyllä ja ohjeistan niiden käyttöä. Ruuhkautuminen ajanvarauksissa syntyy kasvohoito-ja ripsien kestotaivutusvarauksista. Ihmiset haluavat olla parhaimmillaan, kun näkee sukulaisia tai on muu juhlan aika. Itsenäisyyspäivä 6.12 tarkoittaa minulle, että moni ottaa kasvosarjahoitoja itsenäisyyspäiväjuhlia varten. Juhlat voi olla presidentinlinnassa tai meillä Hämeenlinnassa Vanajan Linnassa. Armeijakaupunkina Hämeenlinnassa on myös paljon muita virallisia juhlia 6.12 ja 4.6.  Jos olette suunnitelleet kasvohoitosarjaa tehkää varaus mahdollisimman pian, koska loka-marraskuu a...

Pidä huolta terveydestäsi

 Havahduin taas kerran miten tärkeää on pitää huolta omasta ruumiistaan ja hyvinvoinnista. Jukka teki minulle pitkästä aikaa selän ja käsien hieronnan ja sehän tuntui suorastaan taivaalliselta ja moitin itseäni miksi niin harvoin ehdin hierottavaksi.  Hieronta parantaa fyysistä kuntoa Suutarin lapsilla ei ole kenkiä on yleinen sanonta, ja se on käytännössä tosi asia. Itse ehdin tekemään Jukalle kasvohoitoa ihan liian harvoin, enkä itsekään asetu hierottavaksi kovinkaan usein. Täytyy tunnustaa, että edellinen hierontakerta oli elokuussa, kun koekäytimme uutta hierontapetiä.  Ei ole kovinkaan hyödyllistä käydä hieronnassa parin kuukauden välein, koska lihakset ehtivät jumittua aina väliajalla. Olen vuosikausia suositellut asiakkailleni, että ottavat ensin viiden kerran hierontasarjan 1-2 viikon välein ja sen jälkeen tulosta ylläpidetään säännöllisellä hieronnalla kerran kuukaudessa. Tiedän siis varsin hyvin teoriassa, miten omaa kehoa pitää kohdella. Varsinkin nyt vanhemmit...