Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella valtio merkityt tekstit.

Ikä ja vanheneminen

Ikä ja vanhuus on puhuttanut mediaa viime viikkoina oikein urakalla, kun USA:n presidentinvaalien tv-keskustelussa Joe Biden vaikutti selvästi ikäiseltään. Vanheneminen on kipeä asia lähes jokaiselle, eikä sitä ole helppo myöntää. Kukaan ei haluaisi olla vanhus Tämä on kummallinen yhtälö, että meistä kaikista tulee vanhus, jos saamme elää, mutta kukaan ei haluaisi olla vanhus. Ulkonäköpaineet ovat entistä rankempia ja ne alkavat aina vain nuorempana. Jo alle kolmekymppiset pelkäävät rypistymistä.  En tiedä onko joku suurempi voima ajanut ihmiskunnan tähän tilanteeseen, että katastrofin aineksia on kaikissa suurvalloissa. Trumpin vaalivoitto USA:ssa olisi ainakin minun mielestäni pelottavaa ja se lisäisi epävarmuutta koko maailmaan. Kuitenkin näyttää siltä, että Joe Biden tuskin saavuttaa voiton tässä kisassa.  Bidenilla on ehkä sen verran vielä voimaa ja viisautta, että hän selviäisi uudesta presidenttikaudesta esikuntansa tuella, mutta tiukkaa kisaa vaaleissa hänellä ei ole v...

Professorit Suomen johtajina

Mediassa on nimitetty Suomen uutta presidenttiä Alexander Stubb ia yliopistomieheksi, professoriksi ja kosmopoliitiksi. Olen koko talven perehtynyt Suomen ministereihin sotien eli Suomen vaikeimpien aikojen aikana ja näitä edellä mainittuja löytyy historiastakin. Helsingin yliopiston vararehtori, professori Edwin Linkomies (1937). Alkuperäinen kuva: Historian kuvakokoelma, Valokuvaamo Pietisen kokoelma. Museovirasto. Rauhattomien aikojen johtajat Mielestäni Alexander Stubb tulee presidentiksi vaikeimpana aikana, mitä itsenäisyytemme historiassa on ollut sota-aikojen jälkeen. Ensimmäistä kertaa sitten lapsuuteni kylmän sodan tiedostan, ettei Suomen turvallisuus ole täysin taattu. Lapsuuteni 1960-70-luvuilla oli olemassa ydinsodanpelko, kun Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto ja USA:n johtama Nato keräsivät aseita toisiaan vastaan. Tällä hetkellä maailmassa on useampia kriisipesäkkeitä, jotka tuovat elämään epävarmuutta.  Talven aikana olen perehtynyt elämäkertoihin, mitkä kerto...

Lapuan liike Hämeenlinnan seudulla

Löysin netistä todella mielenkiintoisen pro gradu tutkimuksen vuodelta 2007 jonka otsikko oli Lapuan liike ja IKL Hämeenlinnan seutukunnalla. Luulin tietäväni paljon Suomen äärioikeistosta 1930-luvulla, mutta nyt vasta silmäni aukesivat. Järjetöntä väkivaltaa ja vihapuhetta En tiedä edes miten tämän kertomuksen aloittaisin, kun olen niin hämmästynyt ja järkyttynyt kotipaikkani menneisyydestä. Viime vuonna ilmestyi tutkimus Hakaristin ritarit joka kertoi suomalaisesta SS-pataljoonasta. Siitä kirjasta ymmärsin, että äärioikeisto ja Isänmaallinen kansan liike eli IKL ja Lapuan liike oli ollut voimakas vaikuttaja Hämeenlinnassa. Tuon SS-pataljoonan sotilaspappi oli Hattulan kirkkoherra ja erittäin natsimielinen joka ei uskaltanut tulla sodan jälkeen enää koskaan Suomeen vaan muutti Ruotsiin. Sekin selvisi vasta tuosta Hakaristin ritarit kirjasta, että Isänmaallinen kansanliike oli perustettu Hämeenlinnassa. Kirjassa mainittiin myös muita tuttuja nimiä Hämeenlinnan menneisyydestä jotk...

Orjatyöllä tekoripsiä

Olen pohjattoman tiedonhaluinen ja imen itseeni asioita laidasta laitaan. Moni tuttu ja ystävänikin ihmettelee, mitä minä siitä hyödyn. Mielestäni ei kaikesta tekemisestä tarvitse olla konkreettista hyötyä, vaan minulle riittää se mielihyvä, mitä harrastuksestani saan. Pohjois-Korean vankileirit Minulle on ollut suuri ilo, kun olen voinut viime aikoina lisätä harrastukseeni käytettyä aikaa äänikirjojen avulla. Äänikirjat eivät mielestäni voita lukukokemusta, mutta voin kuunnella niitä työmatkalla, siivotessani tai hoitolassa tehdessäni verkkokauppapaketteja.  Viimeisen vuoden aikana olen lukenut tai kuunnellut useampia kirjoja Pohjois-Koreasta ja nyt luen toimittaja Anna Fifieldin kirjaa Loistava toveri. Ansioitunut toimittaja Anna Fifield on kerännyt vuosikausia tietoa Pohjois-Koreasta ja heidän nykyisestä johtajastaan Kim Jong Unista.  Pohjois-Korea on diktatuuri, jossa ei ole ihmisoikeuksia. Kim Jong Unia pitää palvoa ja häntä ei saa arvostella. Pienestäkin arv...

Nyt meillä on myynnissä hengityssuojaimia

Olen koko koronakauden seurannut käsidesin ja hengityssuojaimien kauppaa ja niihin on tullut paljon epäterveitä piirteitä. Hain pitkään meille myyntiin turvallisia ja hyvälaatuisia hengityssuojia ja nyt löysin tämän FACELIFE MASK 70€. Sen voi ostaa verkkokaupastamme tai hoitolasta. FACELIFE MASK on laadukas, luotettava ja kestävä hengityssuojain Helppo ja hyvä hengityssuojain Tämä FaceLife Mask tulee USA:sta ja sitä tuo maahan A Class Beauty, joka tuo myös iS Clinicalia ja Dermatudea. Tässä suojaimessa on erityisominaisuuksia, jotka tekevät siitä luotettavan. Se on materiaaliltaan antimikrobiaalista kangasta, jossa on mukana CuTEC kuparisäikeitä. Kupari on jo toistakymmentävuotta ollut erittäin suosittu diabeetikkojen sukissa ja muissa tuotteissa, joissa tarvitaan mikrobien torjumista.  Tuon kuparisäikeen lisäksi kankaassa on elastaania ja nylonia. Lateksia tai kumia suojaimessa ei ole ja sehän olisikin paha allergiariski. Hengityssuojaimia on vain yksi koko, j...

Epidemiat vaikuttavat kaikkeen

Tämän koronaviruksen myötä olen miettinyt, miten tällaiset vastaavan tyyppiset tarttuvat taudit ovat vaikuttaneet työelämääni. Nyt olen muiden yrittäjien mukana huolissani siitä miten pahasti koronavirus vaikuttaa talouselämään. Aidsista kaikki alkoi Aids oli ensimmäinen tarttuva sairaus mikä vaikutti yritykseeni ja työelämääni ja se oli noin 80-luvun alkupuolella.  Kosmetologin työssä aseptiikka ja desinfiointi ovat äärettömän tärkeitä perusasioita. Aids-viruksen myötä kaikkeen desinfiointiin tuli uudet ohjeet ja moni työtapa mietittiin uudelleen tartuntavaaran vuoksi. Ehkä hämeenlinnalaisilla asia oli erityisen pinnalla, koska ensimmäinen suomalainen, joka kuoli aidsiin oli hämeenlinnalainen.  Sitä en muista, että aids olisi herättänyt mitään yleisempää pelkoa, mutta paljon siitä keskusteltiin asiakkaidenkin kanssa.  Kosmetologien luentopäivillä ja koulutuksissa ohjeistettiin joka työhön selkeät desinfiointitavat Myös suurin osa välineistä, mitkä saattoivat ...

Käteismaksu alkaa olla harvinaisuus

Yrittäjän elämä on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana maksutapahtumien osalta täysin. Käteinen raha on melkeinpä poistunut ja meillekin sitä tulee ehkä kerran viikossa. Pankit ovat tehneet rahan huollon niin kalliiksi ettei pienen yrittäjän kannata siitä enää maksaa. Käteiskassat ovat pieniä Nyt, jos joku roisto lukee tätä blogia ja luulee saavansa hyvääkin tietoa niin kerron heti ettei meillä ole hoitolassa koskaan rahaa öisin. Pohjakassamme on tosi pieni, mutta otan senkin aina työstä lähtiessäni mukaan ja kassa jää tyhjäksi. Meillä murtauduttiin hoitolaan kaksi kertaa peräjälkeen muutama vuosi sitten ja siitä opin etten ikinä säilytä siellä mitään arvokasta.  Nyt kerron tavallisille lukijoille pienyrityksen rahan huollosta:). Vielä kymmenisen vuotta sitten pienyrittäjilläkin oli sopimus pankin kanssa, että käteinen vietiin yösäilöön. Yleensä kesti kolme päivää, että tuo raha näkyi yrityksen tilillä. Käteisen rahan vähetessä on harvalla enää tätä sopimusta pan...

Akateeminen Karjalaseura perustettiin 22.2.1922

Tämä aihe tuli mieleeni, kun moni asiakas suunnittelee häitään ja miettii helposti muistettavaa hääpäivää. Parin vuoden päästä tulee satavuotta, kun AKS perustettiin 22.2-22 ja numero kaksi merkitsi muutenkin tälle seuralle paljon. Mikä oli AKS Nykyisin kysyn aina Marilta tai mieheltäni miten paljon minun pitää kirjoituksiani selitellä. Itse olen niin uppoutunut harrastukseeni, että olen jo menettänyt todellisuuden tajun siitä mitä keskiverto lukija historiasta yleensä tietää. Itselleni kirjain yhdistelmä AKS on niin itsestään selvä etten ilman mieheni ihmettelyä olisi sitä huomannut selventää. AKS on lyhenne Akateemisesta Karjalaseurasta joka perustettiin 1922 Helsingin Yliopiston opiskelijoiden keskuuteen ylläpitämään heimoaatetta. Viimeinen heimosotaretki oli juuri päättynyt tuloksettomana ja koska sotilaallinen voima ei riittänyt koko Suomen heimon vapauttamiseen pidettiin aatetta yllä tällä yhdistyksellä. AKS:n valajäsen numero yksi oli teologian opiskelija Eelis Simojo...

Seitsemänkymmentäviisivuotta Dresdenin pommituksista!

Eilen 14.2 tuli kuluneeksi seitsemänkymmentäviisivuotta liittoutuneiden tekemästä Dresdenin pommituksesta. Vielä nykyäänkin historian tutkijat kiistelevät siitä miten paljon pommituksissa kuoli ihmisiä ja oliko kysymys sotarikoksesta. Terroripommitus siviilikohteeseen Helmikuussa 1945 oli toista maailmansotaa jäljellä ainoastaan kolmisen kuukautta ja liittoutuneet olivat selvästi voittamassa sodan. Viimeinen ”kolmen suuren”yhteistapaaminen oli Jaltalla, kun Churchill, Stalin ja Roosevelt tapasivat helmikuun alussa 1945. Silloin sovittiin siitäkin, että englantilaisten ja amerikkalaisten on helpotettava sitä painetta mikä kohdistui Neuvostoliiton rintamaan ja tämä oli yksi syy miksi päädyttiin Dresdenin massiiviseen pommittamiseen. Dresden oli vuonna 1945 vanha ja vauras kaupunki jossa oli puolimiljoonaa asukasta. Pommitusten ajankohtana väkimäärä oli tuplaatunut, koska Dresden oli rautateiden ja muun liikenteen solmukohta. Itärintamalle matkalla olevat saksalaiset sotilaat vai...

Rusketus kertoo ihmisestä paljon

Mietin vielä näitä Thaimaan kokemuksia ja ihmettelen intohimoista auringonottoa. Kirjoitan tästä siksikin, että löytäisin jonkun ymmärrettävän selityksen miksi ihon pitää olla ruskea. Sen kyllä ymmärrän, että meillä suomalaisilla on tarve valoon ja lämpöön, mutta sehän ei tarkoita ruskettumista. Rusketus on muotiasia Ruskettuneen ihon ihannointi ei ole mikään vanha juttu vaan vasta 50-luvulla Suomessa aloitettiin ihannoida päivettynyttä ihoa. Vielä 1800-luvulla rusketusta vältettiin kaikin tavoin. Rusketus on aina kertonut yhteiskuntaluokasta ja vielä 1900-luvun alussa köyhällistö ja työväki ruskettui, koska heidän oli pakko tehdä töitä ulkona keskipäivän polttavassa auringossa. Sivistyneistön naiset suojasivat itseään kaikin tavoin ja silloin käytettiin päivänvarjoja, käsineitä ja leveälierisiä hattuja. Myös työväestön naisilla oli monia ihon vaalennuskonsteja, kun lähdettiin tanssimaan tai juhlimaan. Erilaisilla piimäseoksilla ja sitruunalla yritettiin vaalentaa ihoa ja niiden ...

Suomen Yrittäjänaisten tuki on pienyrittäjälle tärkeää

Olin viikonloppuna Suomen Yrittäjänaisten hallituksen perehdyttämiskokouksessa ja siksi aktivoiduin kirjoittamaan asiasta enemmänkin. Yrittäjyys on Suomen talouselämälle merkittävä asia ja uskoisin, että Purkkiarmeijan komentajan lukijatkin ovat siitä kiinnostuneet. Yrittäjänaiset on vanha, mutta virkeä yhdistys Kiinnostukseni historiaan antaa minulle perspektiiviä siihen menneisyyden vaiheeseen Suomessa, kun Yrittäjänaisten Keskusliitto eli nykyinen Suomen Yrittäjänaiset (SYN) perustetiin. Perustamisvuosi oli 1947 ja arvostan todella paljon niitä naisia jotka uskalsivat puhua yksityisyrittäjyyden puolesta niihin aikoihin. Meillä nykyisillä yhdistysten vastuuhenkilöillä on suuret saappaat täytettävinä ja tarve omaan edunvalvontajärjestöön on yhtä suuri kuin perustamisaikoinakin. Olen ollut koko työelämäni aktiivinen jäsen Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisissa ja sitä kautta keskusliiton toiminnassa. Itse liityin Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisiin sen perustamisvuonna 1987. Silloi...

Talvisota vai jatkosota

Suomen itsenäisyyden ajan historiaan kuuluu itsestään selvästi kolme sotaa. Ne olivat sisällissota 1918, talvisota 1939-40 ja jatkosota 1941-44. Valitettavasti kouluissa on sen verran tylsiä historian tunteja, että talvisodan ja jatkosodan erilaisuus eivät ole jäänyt monellekaan mieleen. Talvisota Hyvin moni tuttavani ja asiakkaani on hyvin kiinnostunut harrastuksestani ja moni kyselee näistä Suomen sodista ihan jo oman sukunsakin takia. Näissä keskusteluissa huomaan usein, että jatkosodan ja talvisodan tapahtumat menee sekaisin. Sillä ei tietysti ole nykyelämässä mitään merkitystä, mutta kerron nyt hiukan näiden kahden sodan eroista.  Talvisota alkoi 30.11.1939, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Suomi oli köyhä, pieni ja uusikin valtio Euroopassa eikä sen olemassa olo kiinnostanut maita jotka itse olivat kiinni toisessa maailmansodassa. Toinen maailmansota oli alkanut pari kuukautta ennen meidän talvisotaa ja sen vuoksi kaikki maat ostivat aseita eikä niitä pystytty juu...

Aasia toisessa maailmansodassa

Kävin ensimmäistä kertaa Thaimaassa 1980-luvun lopulla ja silloin konkreettisesti ymmärsin miten toinen maailmansota tosiaan riehui kaikkialla maailmassa. Silloin Pattayalla oli kuntouksessa ja muuten lomaa viettämässä veteraaneja kaikkialta Aasiaa. Japani oli julma miehittäjä Thaimaalla eli vanhalta nimeltään Siamilla on hyvin pitkä ja vaiherikas historia. Jo 1500-luvulla Thaimaan hallitsijat tekivät kauppaa Eurooppaan ja he olivat viisaasti ystäviä kaikkien maiden kanssa eikä ranskalainen tai englantilainen kulttuuri yksinään vaikuttanut heihin. Thaimaan sotahistoria toisen maailmansodan aikoihin oli hyvin samanlainen kuin Suomenkin. Aluksi Thaimaa liittoutui Japanin kanssa niin kuin Suomi saksalaisten kanssa ja thaimaalaiset haaveilivat SuurThaimaasta. Japanihan oli liitossa Saksan kanssa ja kuului siten ympärysvaltoihin. Japani alkoi laajentua jo kolmekymmentäluvulla Kiinaan päin ja miehitti siellä isoja alueita. Vietnam, Korea, Burma, Kamputsea, Filipiinit, Laos ja lopuksi T...

Woodrow Wilson oli Yhdysvaltojen fiksuin presidentti

Olen viime aikoina kirjoittanut niistä historian henkilöistä jotka ovat minua jotenkin ärsyttäneet tai suuttutaneet. Nyt ajattelin kääntää puolta ja kertoa niistä jotka ovat herättäneet ihailuani ja yksi heistä on Yhdysvaltojen 28. presidentti Woodrow Wilson. Yhdysvallat ensimmäisessä maailmansodassa Woodrow Wilson (1856-1924) on tullut vastaan useassa kohtaa, kun luen ensimmäisen maailmansodan tapahtumista. Hän oli Yhdysvaltojen presidenttinä 1913-1921 jolloin hän yritti kaikin tavoin pitää maansa pois ensimmäisestä maailmansodasta ja hän oli tunnetusti rauhan mies. Uskoisin, että jos hänen aikalaisensa olisivat tehneet hänen ehdotuksiensa mukaan ehkä ei toinen maailmansota olisi syttynyt. Wilsonin oli pakko taipua ja lähettää Yhdysvaltojen joukot ensimmäiseen maailmansotaan, kun Saksa alkoi käymään rajoittamatonta sukellusvenesotaa ja auttoi Meksikoa suunnittelemaan hyökkäystä Yhdysvaltoihin. Saksalainen sukellusvene upotti Lusitania nimisen matkustajalaivan 1915 joka oli...

Kahdeksankymmentävuotta sitten joulu vietettiin sodan keskellä

Alkuun joulukalenterimme 24. luukku sekä tiedot arvonnasta ja tarjoustuotteesta: Arvomme joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin. Voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa). Arvontaan voi osallistua Purkkiarmeijan komentaja blogissa, kauneushoitolamme Facebookissa tai Instagramissa kommentoimalla ja tykkäämällä. Löydät linkit  websivultamme . Joulun kunniaksi meillä on varsinainen lahjatarjous iS Clinicalin  YOUTH SERUM  nyt 140€ (norm.185€). Youth Serum on meidän tehokkain kiinteyttävä ja kosteuttava seerumi, joka vähentää kaikkia ihon vanhenemisen merkkejä. Tarjous on voimassa 28.12. asti. ___________________________________ Nyt vietämme ilon ja valon juhlaa, mutta valitsin synkän aiheen kirjoitukseeni. Haluan muistuttaa siitä, että aina Suomessa ei ole ollut asiat niin hyvin...

Kirjavinkkejä joululahjaksi

Alkuun joulukalenterimme 17. luukku sekä tiedot arvonnasta ja tarjoustuotteesta: Arvomme joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin. Voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa). Arvontaan voi osallistua Purkkiarmeijan komentaja blogissa, kauneushoitolamme Facebookissa tai Instagramissa kommentoimalla ja tykkäämällä. Löydät linkit  websivultamme . Tämän viikon tarjoustuote on  Dermalogican tuplapakkaus :  MULTIVITAMIN POWER RECOVERY MASQUE (norm. 58 €) ja matkakoko DAILY MICROFOLIANT (norm. 22 €) jauhekuorintaa NYT yht. 65 €! _________________________________________ Ajattelin tehdä listauksen hiljattain lukemistani kirjoista, jos joku löytäisi niistä itselleenkin sopivaa. Yleensä taidan lukea sellaisia kirjoja mitkä kiinnostavat eniten miehiä joten tätä listaa voi käyttää joulu...

Naisilla on nyt näytön paikka

Alkuun joulukalenterimme 14. luukku sekä tiedot arvonnasta ja tarjoustuotteesta: Arvomme joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin. Voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa). Arvontaan voi osallistua Purkkiarmeijan komentaja blogissa, kauneushoitolamme Facebookissa tai Instagramissa kommentoimalla ja tykkäämällä. Löydät linkit  websivultamme . Jokaiselle viikolle on myös tarjous. Tämän viikon huippulaadukas tarjoustuote on iS Clinicalin  LUXURIOUS GLOW COLLECTION  nyt 239€ (norm.291€). Tarjous on voimassa lauantaihin 14.12. klo 24.00 asti. _____________________________________ Nyt Suomessa on upea naisnelikko puolueiden puheenjohtajina ja heitä on ilo katsoa. Luotan myös, että heillä on kykyä muuttaa maan tilannetta parempaan suuntaan. Nämä naiset joutuvat kovan arvostelun k...

Ärsyttävä tsaaritar Aleksandra

Alkuun joulukalenterimme 12. luukku sekä tiedot arvonnasta ja tarjoustuotteestamme: Arvomme joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin. Voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa). Arvontaan voi osallistua Purkkiarmeijan komentaja blogissa, kauneushoitolamme Facebookissa tai Instagramissa kommentoimalla ja tykkäämällä. Löydät linkit websivultamme . Jokaiselle viikolle on myös tarjous. Tämän viikon huippulaadukas tarjoustuote on iS Clinicalin LUXURIOUS GLOW COLLECTION nyt 239€ (norm.291€). Tarjous on voimassa lauantaihin 14.12. klo 24.00 asti. ______________________________________________ Uppoudun varmaankin ihan liikaa historiaan, koska alan tuntemaan inhoa tai empatiaa jo kauan kuolleena olleita ihmisiä kohtaan. Joihinkin historian henkilöihin törmää aina heidän aikakaudesta lukiessa ...

Lotat olivat naisyrittäjien esiäitejä

Nyt, kun aloin enemmän paneutumaan Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisten menneisyyteen nousi mieleeni pitkäaikainen pohdinnan aihe. Olen jo vuosikymmenet toivonut, että joku tekisi tutkimusta siitä miten paljon lotat vaikuttivat Yrittäjänaisten Keskusliiton perustamiseen vuonna 1947. Vaaran vuodet Olen aina ihmetellyt miksi Yrittäjänaisten Keskusliitto nykyisin Suomen Yrittäjänaiset perustettiin niin vaikeana ajankohtana. Järjestö perustettiin 1947, kun Neuvostoliiton Valvontakomisio oli vielä Suomessa. Sodan jälkeisinä vuosina 1944-1949 Suomessa pelättiin Neuvostoliiton miehitystä tai suomalaisten kommunistien vallankaappausta ja siksi ajankohtaa kutsuttiin vaaran vuosiksi. Pariin otteeseen Suomen armeija oli täydessä valmiudessa rauhoittamaan tilannetta. Mikäli jompi kumpi näistä peloista olisi toteutunut yrittäjyys olisi loppunut siihen, koska se ei kuulunut kommunistiseen aatteeseen. Yleensä vaikeissa tilanteissa naiset säilyttävät yhteiskunnan menneitä toimintatapoja. Esimerk...

Single Day ja Black Friday

Hämmästelen sitä miten nopeasti nämä kaksi ostospäivää ovat tulleet Eurooppaan. Black Friday on jo ihan arkipäivää ja tänä vuonna se on 29.11 ja myös meillä on silloin hyviä tarjouksia. Oletettavasti seuraavaksi markkinoimme myös Single Day:tä joka on pari viikkoa aikaisemmin. Ensimmäinen maailmansota loppui 11.11 klo 11.00 1918 Tuo Single Day:n päivämäärä 11.11 on merkinnyt minulle aina ihan muuta kuin kauppakeskuksissa riekkumista. Ensimmäisen maailmansodan rauha allekirjoitettiin 11.11.1918 klo 11.00 ja se oli myös alkusoitto toiselle maailmansodalle. Monissa maissa 11.11 on pyhäpäivä johon liittyy juhlavia traditioita. Esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa sitä ainakin vietetään ja englantilaisilla on päivän merkiksi punainen kukka rintamerkkinä. Tämän päivän pyhittäminen markkinahumulle ei sovi minun ajattelumaailmaani ollenkaan. Tänä vuonna en vielä nähnyt kuin muutamissa verkkokaupoissa Suomessa Single Day alennuksia, mutta veikkaan, että muutamassa vuodessa siitä tulee hyv...