Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi.
Anna positiivista palautetta
Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne murentaa ihmisen itsetuntoa. Kirjoitin pari viikkoa sitten blogijutun otsikolla nainen lyö naista ja tämä on taas esimerkki tapauksesta, kun toinen nainen mollaa toista. Ulkonäkö on niin herkkä asia ja meillä on niin huono itsetunto ettei mitään näin törkeää pitäisi ikinä pitäisi sanoa.Suomalainen nainen tarvitsee kehuja ja kannustusta, että hän uskaltaa tuoda itseään esille. Jokaisen ihmisen ulkonäöstä löytyy lukuisia hyviä puolia ja niihin pitää kosmetologin kiinnittää asiakkaan huomio. Positiivisessa hengessä tehty neuvonta ja ohjaus on tehonnut hyvin ainakin meidän asiakkaisiin.
Ihonhoito ei kuulu kaikkien rutiineihin
Suomalaiset tulevat hiukan jälkijunassa muuhun Eurooppaan verrattuna näissä ulkonäkö ja ihonhoitoasioissa. Varsinkin minun ikäluokka on vielä aika epävarma omasta ihonhoidosta ja meikin teosta. Moni jättää meikit käyttämättä ettei meikin teko ainakaan mene pieleen. Tässä kohtaa ihminen kaipaa nimenomaan kannustusta eikä moitteita. Muutamalla pienellä niksillä saisi jo uutta ilmettä aikaan. Sanoisin, että omasta ikäluokastani noin 10-20% käyttää meikkiä päivittäin. Ihoaan hoitaa säännöllisesti alle puolet kuusikymppisistä joten meillä kosmetologeilla on vielä paljon neuvottavaa ja ohjeistamista. Harva on 60-70-luvulla oppinut äidiltään ihonhoitoa ja meikkausta. Muistan, että oppikoulussa olin ainoa luokallani jonka äiti meikkasi. Hän oli asiakaspalvelussa työssä ja opettelin jo lapsena hänen meikeillään. Nykyiset kolmikymppiset ovat jo saaneet enemmän oppia äideiltään ja ne opit ja suhtautuminen itsensä hoitoon vaikuttaa läpi elämän. Vielä pitää sanoa, että tuo Hulkkosen moittima asiakkaani on ihan hyvinhoidettu ja näyttävä seitsemänkymppinen. Jos Hulkkonen väitti hänen ihoaan huonosti hoidetuksi niin sitten hän ei ole nähnytkään tosi huonosti hoidettua ihoa.
Ja naps, täältä tulloo uusi seuraaja :). Olen maskeeraaja vuosimallia - 87 ja työskennellyt muutamaan otteeseen sekä mainitsemasi taiteilijan kanssa että itsenäsesti kuvauksissa. Eroa on tekijöissä, mutta toisen naisen mollaaminen on yllättävän yleistä...vaikka esim mallimaailmassa(kin)..jossa oli myös vuonna- 94 mallina siis. Äitini opetti yhden jutun, joka on jäänyt päähäni: jollei ole hyvää sanottavaa, älä sano mitään. Vaikkei aina siis näin äärilaitoja tarvii mennä, niin sellainen suodatin tuohon suuhun on aika jees, vaikka olisi kuinka näkyvillä ja julkkis, tai tavis. Ihminen ihmiselle olisi paras lähtökohta! Nimimerkillä nykyään sitten se kävelevä katastrofi myös ;)
VastaaPoistaIhanaa päivää sulle ja ihania ajatuksia siellä!
Maarit
www.hotterthaneve.blogspot.com
Tervetuloa seuraajaksi. Hienoa, jos uusi sukupolvi meikkaajia unohtaisi tämän ihmisten nöyryyttämiskulttuurin ja paneutuisivat oikeasti työhönsä jonka tarkoitus on tuoda mielihyvää.
PoistaInkeri
Eikös Raili hallitse käytöstapoja kuin noin loukkaavasti puhui ikätoverista ! Raili täyttää tänä vuonna 74 vuotta ja hän on oman kertomuksen mukaan ollut niin paljon auringossa että häntä oikein pelottaa tulevat rypyt. Raililla on aina ollut voimakkaat mielipiteet ja itse en tykkää yhtään kuin hän meikkaa kaikkien silmät hyvin tummalla luomivärillä. Kaavoihin kangistunut selvästi. Uskon ehdottomasti sinun näkemyksesi asiasta ja olen pahoillani !
VastaaPoistaMinäkin pidän moista läväytystä huonona käytöksenä vaikka olisi kuinka rempseä ihminen ja varma mielipiteistään ei ketään saa loukata.
PoistaInkeri
En ole itse ollut koskaan Raili Hulkkosen meikkikursseilla enkä ole häntä tavannut livenä. En siis tiedä miten hän yleensä puhuu ja kuinka suorapuheinen hän on. Moni tämän tyyppinen totuuden torvi vetoaa omaan rehellisyyteensä mitä minä pidän piilotettuna ilkeytenä. Miten se rehellisyys kohdistuukin aina johonkin negatiiviseen asiaan.
VastaaPoistaJoka tapauksessa olen nyt käyttänyt pari tuntia siihen, että kyseinen asiakas jättäisi oman arvoonsa tuollaiset puheet. En yhtään tykkää siitä, että joku lähes samasta ammattikunnasta sylkee suustaan mitä sattuu ja minä yritän korjata jäljet. Enkä tykkää siitäkään, että jostain meikkituotteesta tehdään pakollinen kaikille. Ei meikkivoide ole ainoa autuaaksi tekevä asia ja ihmisten pitää saada olla omia persoonoitaan.
Inkeri
Minulle tulee aina näistä möläytyksistä mieleen yhden toisen vakioasiakkaani kertomus. Hän oli ollut parikymppisenä nuorena naisena kosmetologilla ihonpuhdistuksessa. Kosmetologi oli suositellut säännöllistä ihonpuhdistusta ja perusteli sitä sillä, että asiakkaan iso nenä näyttäisi pienemmältä, jos siinä ei olisi mustapäitä.
VastaaPoistaEn ole kyllä kamalampaa perustelua kuullut ihonpuhdistuksen vaikutuksista. Tälläiset möläytykset ihminen muistaa lopun ikäänsä. Toinen vastaava tarina oli pari vuotta sitten, kun asiakkaani oli ollut häissä ja tälläytynyt mielestään hyvin kauniisti niin kuin hän yleensä tekee ja meikki on aina tyylikäs. Juhlissa oli myös eräs paikallinen kosmetologi joka viinilasillisen jälkeen tuli sanomaan asiakkaalleni, että hänellä on aivan väärän väinen huulipuna ja se saa hänet näyttämään vanhalta haamulta. Arvatkaa oli asiakkaallani iloinen juhlamieli sen jälkeen.
Inkeri
Uskomatonta kielenkäyttöä ihmisillä. Huh huh!
VastaaPoista