Aina välillä tulee asiakaspalvelussa väärinkäsityksiä ja varsinkin nuorena ja kokemattomana en osannut selittää asioita kunnolla. Nykyisin ihmistuntemukseni on ehkä parantunut ja huomaan helpommin, jos asiakas ei ymmärrä tarkoitustani. Vinski kissamme <3 Känsä, syylä, luomi ja muut näppylät Silloin, kun tein vielä jalkahoitoja 1980-90-luvulla asiakkailla oli huomattavasti vähemmän tietoa omasta terveydestään, eikä siihen edes kiinnitetty huomiota niin paljon kuin nykyisin. Siinä kohtaa tietotekniikka ja netti on tehnyt hyvän työn, että ihmisillä on helppo pääsy tiedon juurille. Muistan erään kerran, kun keski-ikäinen rouva tuli kertomaan, että hänellä on känsä ja kyseli mitä apua siihen saa. Kerroin, että pitää varata aika jalkahoitoon, niin poistan sen siinä samalla. Hän oli hyvin epäröivä ja ihmetteli miten minä sen poistan. Kerroin käyttäväni kirurgin veistä ja olen sillä tavoin poistanut useita känsiä. Nainen oli selvästi ihmeissään ja sitten älysin kysyä missä känsä on. Hä...
Tässä blogissa SKY-kosmetologi Inkeri ottaa kantaa ihonhoitoon ja ajankohtaisiin aiheisiin.