Olen koko ikäni elänyt niin tiivisti kissojen kanssa yhdessä, että koen olevani kissojen sukua. Koko oma sukuni on kissojen sukua, koska kaikilla on aina ollut kissoja. Vanhin valokuva sukuni kissasta on vuodelta 1905 ja kissan nimi oli Harmi.
Vastuullinen kissan omistaja
Tämä väliotsikko on nyt hiukan harhaan johtava, koska kukaan ei voi kissaa omistaa. Se on niin itsenäinen eläin, että sen kanssa voi elää yhdessä, mutta kissan omistamista ei voi tehdä. Otsikko on kuitenkin siinä mielessä vakava ja sopiva, koska kissan kanssa eläessä ihmisellä on aina vastuu siitä. Olen jo lapsuuden perheessäni oppinut siihen, että kissan etu menee ihmisten etujen edelle. Ellei pysty antamaan kissalle turvallista ja huolehtivaa kotia sitten on parempi ihailla niitä vain kauempaa. Tämä pätee aivan kaikkiin lemmikeihin.
Lapsuudessani 1960-luvun maalaistaloissa oli aina kissoja, mutta niitä ei pidetty kovinkaan hyvin. Meillä suhtauduttiin kissoihin toisella tavalla ja meillä ei koskaan ollut mitään navettakissoja vaan kaikki eli ihmisten ilona kotioloissa. Eikä niitä ollut kymmenittäin vaan 2-4 kerralla ja ne olivat pitkäikäisiä sen ajan mittapuulla. Eräs Miiru-kissa oli 11-vuotias kuollessaan 1970-luvulla ja sitä pidettiin ikivanhana. Nykykissoille on käynyt samoin kuin ihmisillekin ja niiden elinikä on pidentynyt hyvän hoidon ja elintason parantuessa. Nykyisin kissat elävät parikymppisiksi.
Lapsuudessani ainoa tapa pitää kissakanta kurissa oli tappaa pennut heti niiden synnyttyä. Tämä kuulostaa hirveältä, mutta niin elämä silloin meni. Minulle opetettiin lapsena, että inhimillisempää oli nopea kivuton kuolema kuin huono elämä ilman huolenpitoa. Meiltä annettiin todella harvoin kissanpoikasia kenellekään, koska isovanhempani aina pelkäsi ettei niitä pidetä hyvin. Kissanpoikasia annettiin vain ihan tutuille jotka tiedettiin vastuullisiksi kissanomistajiksi.
Ehkäisypillerit kissalle
Ensimmäisiä tapoja vähentää ei toivottuva kissapentueita oli e-pillerit tyttökissoilla. Muistaakseni se oli 1960-luvun loppua, kun äitini hankki ensimmäiset e-pillerit eläinlääkäriltä kissalle. Tämän muistan hyvin sen takia, että koko kylä kauhisteli meidän hulluutta. Hyvä, kun tiedettiin siihen aikaan ihmisten e-pillereistä ja meillä sellaisia annettiin kissoille. Koulussa minulle tästä huudeltiin, mutta otin asian positiivisesti ja olin ylpeä, että minun kissalla onkin e-pillerit. Silloin nämä pillerit annettiin kissalle kerran viikossa, mutta tätä tehtiin vain muutamia vuosia, kun jo keksittiin kissojen kastroiminen.
Meillä on myös aina huolehdittu niin sanotuista kulkukissoista. Vielä parikymmentävuotta sitten oli aika yleistä, että maalla liikkui kodittomia kissoja. Kaikki mitkä meille ilmestyi sai aina kodin meiltä. Ensin soiteltiin ympäri kylää onko kyseessä jonkun oma kissa ja sen jälkeen aloitettiin systemaattinen kesyttäminen. Yleensä kissat asettui taloksi muutamassa viikossa, mutta todella vaikeita tapauksiakin on ollut ja niistäkin olen joskus kertonut. Nykyisin äitini Ykä-kissa on tällainen kesytetty kissa joka on asunut meillä jo 13-vuotta.
Kissojen vieminen eläinlääkäriin maaseudulla oli hankalaa, kun matkat oli pitkiä. Tietysti taloissa kävi karjan takia eläinlääkäri, mutta ainakaan meillä ne ei kastroineet kissoja. Ei maalaispaikoissa ollut mitään eläintarvikeliikkeitä ja kissojen kantokoppa oli outo asia. Onneksi pappa oli kätevä käsistään ja teki laudasta ja kananverkosta kantokopan. Jo itse koppa oli painava, mutta siinä kissan kuljetus eläinlääkäriin onnistui hyvin. Ne ensimmäiset kokemani eläinlääkärireissut 1970-luvulla oli ihan yhtä kamalia kuin nykyäänkin. Ihmiset ja kissat on rytmihäiriön partaalla stressin takia ja kissat huutaa ja oksentaa. Tähän ei ole puolenvuosisadan aikana tullut muutosta. Autoon tottumattomat kissat inhoavat autoilua.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
04.11-09.11
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit
Lähetä kommentti