sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Tilastot kertoo kaiken

Lukijoitakin saattaa kiinnostaa minkälaiset lukutottumukset tämän blogin käyttäjillä on. Itse olen tilastofriikki ja haluan nähdä aina kaiken numeroina. Onneksi tässä Blogger blogiohjelmassa on erittäin hyvä tilasto-ohjelma jo valmiiksi asennettuna. Seuraan tätä blogia hyvin tarkkaan ja käyn melkein pari kertaa päivässä tarkistamassa tilastot ja kommentit.

Lukijoitahan tässä meidän blogissa on poikkeuksellisen paljon, vaikka tämä on ns.asiantuntijablogi. Yleensähän kauneus-ja sisustusblogeilla voi olla moninkertainen määrä lukijoita meihin verrattuna, mutta niiden tarkoituskin on viihdyttää. Me taas Marin kanssa haluamme, että blogimme on tiedottava ja neuvova. Haluamme myös suoran yhteyden kuluttajiin, koska heidän mielipide ja kokemukset ovat meille ensisijaisia. Tilastoista näen selvästi, että sotajuttujani luetaan tuoreeltaan hyvin vähän. Lukijoita on alle puolet siitä mitä kosmetiikkajuttuja luetaan. Kosmetiikkajutut jakautuu lähes kahtia, koska jos kirjoitan jostain hoitoaineesta sitä luetaan tuplaten enemmän, kuin kertoisin vaan yleisohjeita. Siksi pyrin kertomaan useammin suoraan jostain Dermalogican tuotteesta ja sen käytöstä ja vaikutuksista.

Tilastoista näen myös mitä kautta lukijat blogiin tulee ja mitä hakusanoja he käyttävät googlessa. Lähes kaikki sotajuttujen lukijat tulee googlen kautta ja yleensä ajanmyötä noille sotajutuille kertyy paljon lukijoita. Jos ilmestyy jokin uusi sotahistoria aiheinen kirja, tai TV:ssä on sellainen ohjelma, niin silloin googlen kautta tulee ryntäys asiaan liittyvään blogijuttuuni. Hyvä, että niillekin löytyy joku lukijakunta, koska itselleni on välttämätöntä purkaa ajatuksia mitä harrastukseni herättää. Näitä eri hoitoaineista kertovia juttujani luetaan jonkin verran vielä jälkikäteen, mutta aika vähäisesti. Suurin osa päivän lukijoista tulee siitä, että heillä on jo valmis linkki koneellaan suoraan blogiin. Eniten blogia luetaan arkipäivisin ja työaikaan. Se on ihan tyypillistä suomalaisille blogien lukijoille. Valtakunnalliset tilastot osoittaa, että blogeja luetaan eniten arkipäivisin klo 8.00-11.00 välissä. Meillä se jakautuu tasaisemmin pitkin päivää, mutta selvästi viikonloppuina lukijamäärä puolittuu.

Tilastojen seuraaminen on minulle todella mielenkiintoista ja tärkeää. Tietysti haluan kirjoittaa niistä aiheista mitkä asiakkaille on tärkeitä ja ilman tuota tilasto en sitä tietäisi.

2 kommenttia:

  1. Ehdottaisin, että seuraaviin tarjouksiin tulisi Multivitamin Power Serum. En ole aikoihin kokenut vastaavaa vaikutusta, tuo Overnight Repair Serum oli talvella yhtä tehokas vaikutukseltaan.
    Heti ei tuo seerumin vaikutus tullut esiin ja viikon verran ajattelin, että turhaa on kehuttu. Sitten aloin kolmen viikon päästä huomata miten silmäympäryksen rypyt alkoi häviämään ja poskien iho vahvistui ja velttous hävisi. Koin myös, että suuret huokoset supistui, onko se mahdollistakaan? Olen aina ollut rasvanaama ja nyt viisikymppisenä höröttävät huokoset häiritsee kovasti. Nyt tuo seerumi teki niistäkin huomaamattomammat.

    Sirkku

    VastaaPoista
  2. Omista lukutottumuksistani voin kertoa hiukan, jos sinulle on siitä tiedosta hyötyä. En yleensä lue muita blogeja säännöllisesti, kuin tätä. Minulla on suora linkki tänne ja käyn katsomassa jutut pari kertaa viikossa. Luen myös hyvinkin tarkkaan nuo sotajuttusi, vaikka aikaisemmin se ei kiinnostanut tipan tippaa. Tietysti eniten luen niitä asioita mitkä koskee omaa ihoani. Oikeastaan olen siksi jäänyt lukijaksi, koska kirjoitat paljon ohjeita viisikymppiselle eli oman ikäiselleni. Muita kauneusblogeja en viitsi lukea, koska kirjoittajat ovat parikymppisiä ja jutut sen mukaisia.

    Kiitos tästä blogista.

    VastaaPoista