torstai 8. toukokuuta 2014

Acneiho muuttuu iän mukana

Varmaan tyypillisin virhe mitä asiakkaiden kotihoidossa korjaamme on se, että käytetään aivan liian kuivattavia hoitotuotteita. Yleensä käy niin, että ihminen kuka on parikymppisenä kärsinyt finneistä pelkää kaikkia rasvoja kuollakseen. Vielä viisikymppisenä valitaan rasvoittuvan ihon voiteita ja alkoholipitoisia kasvovesiä. Varsinkin edullisissa kosmetiikkasarjoissa näiden rasvoittuvan ihon tuotteiden vaikutus on pelkästään kuivattava. Tuloksena kotihoidosta on se, että ihossa on välillä finnejä, se kiiltää iltapäivällä ja on harmaan hilseilevä eikä tunnu ollenkaan hyvältä.

Kaikkien ihmisten iho kuivuu ja ohentuu iän myötä ja syy tähän on estrogeenin väheneminen. Keskimäärin 42-vuotiaana estrogeenin määrä on sen verran laskenut, että se vaikuttaa jo ihoon. Tätä pystytään hyvin kompensoimaan hyvällä ihonhoidolla, koska ihon ohenemisen ennalta ehkäisy on kasvohoitojen tärkein tehtävä. Rasvainen iho on alunperin paksumpi, kuin kuiva iho. Kuivassa ihossa on neljä ihokerrosta, mutta rasvaisessa ihossa on viisi. Siksi rasvainen iho ohenee hitaammin, mutta siitä poistuu kuollutta solukkoa enemmän, kuin kuivasta ihosta. Rasvainen iho tarvitsee tehokkaampia kuorinta-aineita, kuin kuiva iho.

Dermalogican rasvoittuvankaan ihon tuotteet eli Medibac hoitolinja ei perustu kuivattamiseen, vaan ihon normalisointiin. Yleensä, kun hoitoon tulee ensimmäistä kertaa keski-ikäinen rasvaihoinen asiakas aloitetaan iho kosteutuksesta ja normalisoinnista. Ihon ongelmat johtuu kuivuudesta, joka tuottaa näppylöitä ja kiiltoa. Silloin, kun ihon pinta on todella kuiva ihohuokoset ovat kiristyneet pieniksi, tai tukkeutuneet kuolleesta solukosta kokonaan. Iho itse pyrkii normalisoimaan huokosten toimintaa ja alkaa tuottamaan rasvaa, että ihon pinta pehmentyisi. Rasva ei pääse tukkeutuneesta huokosesta ulos ja syntyy näppylöitä ja tukkeutumia. Hikirauhanen on samassa huokosessa talirauhasen kanssa ja vaihdevuosi-iässä, tai kesällä hikoilu lisääntyy. Myöskään hiki ei pääse kunnolla huokosesta pois ja ihotalin ja hien sekoitus on hyvä alusta tulehduksia aiheuttaville bakteereille.

Hoitona tilanteelle on kuorinta ja kosteutus. Muutamalla Nanolift kasvohoidolla ja hyvillä kotihoitotuotteilla tilanne tasapainottuu 3-6 kuukaudessa ja näin on tapahtunut ihan joka asiakkaan kohdalla. Ellei mahdollisuutta ole kasvohoitoon, niin kokeile tehokasta kotihoitoa. Vaihda kuivattavat puhdistusaineet Precleanse ( 150 ml, 55€ NYT TARJOUS 42€) ja Skin Resurfacing Cleanser ( 150 ml, 62€, NYT TARJOUS 48€) yhdistelmään. Kasvovesi pitää jättää pois, koska se on yleensä pahin kuivattaja ja sen tilalle Antioxidant Hydramist ( 150ml, 62€). Tehotipaksi yöksi Skin Renewal Booster ( 84€, NYT TARJOUS 65€) ja päiväksi Skin Hydrating Booster ( 94€) ja näiden päälle Skin Smoothing Cream ( 50 ml, 59€, 100ml 81€). Joka aamu iho kuoritaan Daily Resurfacerilla ( 35 kpl 113€, NYT TARJOUS 88€) ja joka kolmas ilta Multivitamin Thermofoliantilla ( 75 ml, 82€) ja aina tämän kuorinnan jälkeen laitetaan naamioksi Multivitamin Power Recovery Masque ( 75 ml, 69€).

Tämän tehohoidon vaikutus alkaa näkyä jo viikon kuluessa ehkä vähän negatiivisena, koska hilseily lisääntyy ja saattaa muutama finnikin tulla lisää, kun huokoset puhdistuu. Kolmen, neljän viikon päästä ihon väri alkaa selvästi parantua, iho siloittuu ja näppylät jää pois ja myös kiiltäminen loppuu. Vielä, jos meikki tuotteet vaihdetaan YB:n ettei nekään tuki tai tuo muita ongelmia, niin iho pysyy mattapintaisena koko päivän. Kannattaa kokeilla ja suurin osa tuotteista on tarjouksessa toukokuun loppuun saakka.

5 kommenttia:

  1. Rauni.O13:26

    Voiko akne iskeä vielä 53v.vaikka nuorenakin minulla oli kuiva iho? Olen ihan punaisilla finneillä.

    Rauni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa oudolta. Ihotyypistä johtuva acne ei iske enää iänmyötä. Uskoisin, että näin näkemättä kyse on joko ruusufinnistä, tai muusta tulehdusreaktiosta. Parasta olisi mennä lääkäriin ja mieluummin ihotautilääkärille.

      Inkeri

      Poista
    2. Anonyymi16:35

      Arvostan paljon sitä, että suosittelet asiakkaille lääkäriin menoa etkä aina pelkästään omia hoitojasi.
      Paikkakuntani kosmetologi suosittelee aina omia hoitojaan on vaiva mikä hyvänsä. Kuuntelin juuri hänen esitelmäänsä sihteeriyhdistykselle ja hän kyllä lupasi hoitaa ruusufinnin pois omilla konsteillaan. Sinun kirjoituksista päätellen olet sitä mieltä ettei ruusufinniä hoideta ilman lääkärin apua. Se vakuuttaa ainakin minut luottamaan ammattitaitoosi.

      Marja

      Poista
  2. Anonyymi23:39

    Tuleeko ruusufinni helpommin iholle, joka on alunperinkin rasvainen ja näppyläinen? Olen 43v.ja nuoruuden akneiho on jo ollut parempi lähes kymmenen vuotta. Nyt tämä on toinen kevät, kun ksvojen keskiosa on täynnä pientä märkäpääfinniä. Ulkoilun jälkeen iho pistelee ja nipistelee ja on helakan punainen. Luontaistuotekaupasta minulle myytiin teepuuöljyä ja jotain desinfioivaa, voimakkaan hajuista kasvovettä. Onko sinulla kokemusta siitä miten nämä tuotteet auttavat? En oikein usko kosmetiikan vaikutuksiin ja lääkkeitä en haluisi käyttää. Tuntuu myös hassulta mennä lääkäriin muutaman finnin takia. Sain myös luontaistuotekaupasta valkosipulikapseleit joiden pitäisi myös auttaa. Myyjä myös sanoi, että kun nuorena on ollut akne, niin ruusufinni tulee nelikymppisenä aina.

    VastaaPoista
  3. Acne ja ruusufinni ei nykytiedon mukaan mitenkään liity toisiinsa. Suhtaudun todella epäilyksellä näihin luontaistuoteohjeisiin. Ruusufinniin tarvitaan aina lääkärin määräämät lääkkeet. Voimakkailla kuivattavilla ja desinfioivilla aineilla pahennetaan tilannetta.

    Inkeri

    VastaaPoista