sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Työolosuhteet voivat aiheuttaa ruusufinnin

Ruusufinni eli acne rosacea on lisääntynyt todella paljon. Vielä 90-luvulla sitä oli ihan muutamalla asiakkaallani, mutta nykyisin minulla on kasvohoidossa lähes viikottain asiakas jolla on ruusufinni. Ruusufinni on parantumaton ihosairaus, mutta se voi olla oireettomana useita vuosiakin. Monella vakioasiakkaallani ruusufinni pysyy oireettomana hyvällä ihon hoidolla. Kosmetologin keinoin ei akuuttia ruusufinni-ihottumaa voida parantaa, mutta oireettomuuden ylläpitoon kasvohoidot ovat erinomainen apu.

Ulkotyöläisille puhkeaa ruusufinni herkästi

Ulkotöitä tekevillä on suuri vaara saada ruusufinni ja heidän on hankala pitää iho oireettomana ruusufinnin puhjettua. Lämmönvaihtelut ja uv-säteily ovat suuri syy ruusufinnin puhkeamiseen. Suomessa on aika vaikea lämmönvaihteluita välttää talvella, kun mennään sisätiloista ulos pakkaseen. Ruusufinni on yleensä pahimmillaan tähän vuodenaikaan, kun talven lämmönvaihteluiden jälkeen alkaa kirkas kevätaurinko paistamaan ja katupölyt lentää tuulen mukana. Ruusufinni on yhtä hyvin miestenkin ongelma ja heillä onkin enemmän yleensä ulkotöitä. Rakennustyömaat ovat hankalia, koska siellä on betonin pölyä, puupölyä ja eristysvillat ovat kaikista pahimpia. Raskaassa työssä tulee hiki ja kaikki pöly tarttuu rasvaiseen ja kosteaan ihoon. Keittiötyöt ovat myös hankalia ihon kannalta, koska kuumuus ja ilmassa olevat rasvat vaikuttavat ihoon. 

Ihon suojaaminen auttaa pitämään ruusufinnin oireettomana

Akutiissa vaiheessa olevaan ruusufinniin ei muu auta kuin antibioottikuuri. Yleensä kuurit ovat pitkiä eli noin 3-6 kk. Sen jälkeen, kun ruusufinni on rauhoittunut ihoa pitää vahvistaa ja suojata ettei se ärsyynny uudestaan. Valitettavasti ruusufinni on oikukas ihotauti ja se voi oireilla kaikesta hoidosta huolimatta. Varsinkin stressi vaikuttaa siihen paljon, niin kuin yleensäkin ihotauteihin. Dermalogican Ultra Calming hoitolinja on tarkoitettu herkistyneelle, couperosa-ja ruusufinni-iholle. Redness Relief Primer sk 20 on miesten suosikki, koska siinä oleva vihreä väri neutralisoi punakkuutta ja iho näyttää tasaisemmalta. Tuo vihreäsävy ei ole väriaine, vaan se tulee raaka-aineista. Redness Relief Primer sk 20 vahvistaa pintaverisuonten seinämiä ja vähentää couperosaa ja ruusufinnin punakkuutta. Se suojaa myös auringolta, pölyltä ja tuulelta. Toinen tehokas aine parantamaan herkän ihon suojautumiskykyä on Ultra Calming Serum Concentrate (80€) joka on yöksi ja päiväksi tarkoitettu tehotippa. 

4 kommenttia:

  1. Moi Inkeri!
    Youngbloodilta on kuulemma tullut joku uusi CC-voide!
    Meinaatko ottaa valikoimaasi??:) en malta odottaa että pääsen kokeilemaan sitä, kaikki tähän mennessä kokeilemani YB:n tuotteet on olleet niin huippuja...<3
    -M.M.

    VastaaPoista
  2. Nyt en heti osaa sanoa mitä tuotetta tarkoitat. Meille ei ole tullut mitään mainosta uutuustuotteesta. Tarkoitatkohan kevyttä öljymäistä värillistä päivävoidetta, joka on ollut myynnissä jo viime kesänä. Siitä on ollut juttua Youngbloodin nettisivuilla ja se on nostettu esille taas kevään tullen. Yritän alkuviikosta selvittää mistä tuotteesta on kyse.
    Youngbloodin tuotteet ovat parhaita meikkejä mitä tiedän. Turhaan ei Suomen Astma-ja Allergialiitto ole ottanut sitä ainoana meikkisarjana suosituslistaansa. Ihan varmasti en voi luvata, että tarkoittamasi tuote tulee meille myyntiin. Youngbloodilla on niin laaja valikoima ettemme voi mitenkään pitää kaikkea varastossa, mutta tilaamalla saamme mitä vaan parissa päivässä.
    Jos kyseessä on uutuustuote, niin menee hetken aikaa, kun minä ja Mari testaamme sitä. Emme ota mitään myyntiin ennen kuin vakuutamme itsemme, että tuote on hyvä ja tarpeellinen meidän asiakkaille.
    Kiitos kysymyksestäsi ja selvitän asiaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta.:)
      Seuraan instagramissa Youngbloodia (ybcosmetics), niin siltä bongasin tuon. Tarkistin vielä, sen nimi on CC-perfecting primer.

      Poista
  3. Saimme tänään maahantuojalta lanseerausilmoituksen kyseisestä tuotteesta. Se on jo Suomen varastossa, mutta me Marin kanssa kokeilemme sitä ensin ennen, kuin otamme sen myyntiin. Jos tuote on kovin samanlainen, kuin Dermalogican SkinPerfect Primer sk 30 niin kahta samaa tuotetta ei kannata pitää myynnissä.
    On aina kiva päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja kerron heti, kun olemme sitä kokeilleet miltä se vaikuttaa.
    Hienoa, kun olit valppaana ja bongasit sen heti. Itse katsoin nuo Instan jutut vasta tänä aamuna.

    Inkeri

    VastaaPoista