Suomalaista kulttuurielämää sadanvuoden ajalta

Sain juuri luettua viime viikolla ilmestyneen Panu Rajalan kirjan Virvatuli - Eino Leinon elämäkerta. En erityisesti pidä Panu Rajalasta hänen itsekeskeisen julkisuuskuvan takia, mutta loistava kirjoittaja hän on. Parhaimpia lukemiani elämäkertoja ovat hänen kirjoittamansa Mika Waltarin ja Olavi Paavolaisen henkilökuvat. Ahkerakin hän on, koska viisisataasivuisia kirjoja tiiviillä taustatutkimuksella ilmestyy lähes vuosittain.

Eino Leino Suomen kansallisrunoilija

Valitettavasti petyin tässä uudessa kirjassa ja ehkä odotukseni oli liiankin korkealla. En olisi kirjaa Eino Leinosta edes ostanut ellei sen kirjoittaja olisi ollut ihailemani Panu Rajala. Olen jo vuosikymmenten aikana lukenut niin paljon kyseisestä  runoilijasta ettei se enää juuri kiinnosta. En ole koskaan ollut runojen ystävä, mutta Eino Leinon runoiltahan ei kukaan suomalainen voi välttyä. Aina, kun niihin törmään ihailen kovasti hänen soljuvaa sanankäyttöään. Runoista näkee, että hän on runoilija jumalan armosta. Eino Leino on ollut aivan uskomattoman tuottelias kirjoittaja ja se puoli tuleekin esiin moneen kertaan tässä Panu Rajalan kirjassa. Muuten tuo kirja sisälsi monen sivun analyysejä Leinon kirjojen ja näytelmien henkilöhahmoista ja kirjojen tapahtumista. Loppupuolella aloin jo hyppäämään niiden yli, koska ne eivät minua kiinnostaneet. Kirja olikin enemmän analyysi näistä Eino Leinon romaanien päähenkilöistä ja heidän yhtymäkohdista kirjoittajaan. Oikeastaan kertomus Eino Leinosta jäi aika ohueksi.

Suomen kulttuurielämän naisista ei ole juuri elämäkertoja

Luin jostain otsikosta, että muutama naiskansanedustaja oli nostanut esiin kysymyksen miksi naisille on niin vähän liputuspäiviä. Meillähän on ainoastaan Minna Canthin päivä 19.3 joka on samalla tasa-arvon päivä. Siitä ajatuksesta aloin miettimään, että olen lukenut hyvin vähän elämäkertoja naisista Suomen taide-elämässä, vaikka olen elämäkertojen suurkuluttaja. Kyllähän Suomen itsenäisyyden aikana on ollut lukuisia loistavia naistaiteilijoita, mutta heitä ei nosteta esille. Jos elämäkertoja on tehty ne ovat jo 40-50-vuotta vanhoja ja auttamattomasti aikansa eläneitä. Haluaisin lukea kirjalijoista  Maria Jotunin, Maila Talvion, Aino Kallaksen, Tyyni Tuulion ja Elvi Sinervon elämäkerrat. Naistaiteilijoista on kirjoitettu hiljattain Venny Soldan-Bråfeltista ja Helene Schjerfbecistä, mutta löytyisi monia muitakin naisia.

Muusat ja vaimot saavat osuuden elämäkerroissa

 Oikeastaan tuntuu, että nainen on elämäkerran arvoinen vain ollessaan muusa. Albert Edefeltin alastonmalli ja muusa Virginie sai oman kirjansa. Aino Sibeliuksesta ja Fredrika Runebergista on tehty elämäkerta, mutta heidät kuvataan vaan miestensä vaimoina. Samoin Swanin sisarukset muistetaan, vaan miestensä kautta. Lastenkirjailija Anni Swan oli runoilija ja kirjailija Otto Mannisen vaimo ja Otto Mannisesta on tehty useampikin tutkimus ja elämäkerta, mutta Anni Swanista en ole
nähnyt yhtäkään. Saimi Swan tunnetaan taidemaalari Eero Järnefeltin vaimona ja Naimi Swan psykiatri Christian Sibeliuksen vaimona ja Jean Sibeliuksen kälynä.
Martti Turtola ihmetteli viimeisessä Mannerheim elämäkerrassaan miksi kukaan ei ole tutkinut Mannerheimin vaimoa Anastasiaa enempää. Nythän hänestä ei tiedetä kuin exmiehen kirpeät kommentit joita ymmärrettävästi exmies aina esittää. Mannerheimin elämästä nousisi esiin takuulla aivan eri puoli, kun Anastasia pääsisi ääneen. Turtolan mukaan tutkimus olisi ehdottomasti naisen tehtävä, mutta sitä en oikein ymmärrä kyllähän tutkimusta voi tehdä vastakkaisestakin sukupuolesta. Kahlitseeko elämäkertakirjoja jo sekin ettei naisesta voi kirjoittaa kuin toinen nainen.