Kirjoitin muutama päivä sitten Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaisten perustamisvuodesta 1986. Sinä vuonna oli yksi merkittävä tapaus suomalaisen naisen tasa-arvolle, kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden. Siitä alkoikin nousta mieleeni muistikuva lapsuuteni pappikeskustelusta.
Nainen ei voi olla pappi
Jostain syystä ensimmäinen ammattihaaveeni oli tulla papiksi. En oikein ymmärrä mistä sen olin edes keksinyt, koska uskonto ei ollut kotonani mitenkään esillä. Luulen, että olen hyvin tyypillisestä suomalaisesta tapaluterilaisesta perheestä, jossa kirkossa käydään häissä ja hautajaisissa, jos nykyisin edes niissäkään. Ilmeisesti olin 60-luvun loppupuolella noin 5-6-vuotiaana ollut häissä, tai ehkä rippijuhlissa kirkossa ja nähnyt papin puhumassa. Sitten ilmoitinkin isomummulleni (1885-1976) ja isotädilleni (1905-1978), että minusta tuleekin isona pappi. Muistan aina sen tunteen, kun isomummu totesi ettei minusta voi tulla pappi, koska olen nainen. Pienen lapsen päässä asia jymähti, kuin pommi. Siihen asti oli aina sanottu, kun jotain kerroin tekeväni, että kyllä se käy, jos vaan tarpeeksi ponnistelet, tai harjoittelet, tai olet ahkera tms. Sitten tulikin yksi asia joka oli totaalinen ei minun itseni voimatta asialle yhtään mitään.
Taistelemalla voi saada tasa-arvon
Muistan kysyneeni voiko naapurin pojista tulla pappeja, vaikka he olivat lapsenmielessäni täysiä tolloja. Vastaus oli tietenkin kyllä. Jumituin asian käsittelyyn pitkäksi aikaa ja ensin ei isomummulla ollut muuta vastausta, kuin sen hetkinen totuus. Sitten, kun asiaa oikein tiukkasin hän vihdoin myöntyi, että ehkä minun aikuisuudessani se olisi jo mahdollista. Vaistosin, että nämä iäkkäät sukulaisnaiseni olivat hiljaksiin naispappeuden kannalla, mutta se olisi ollut ehkä liian radikaalia sanoa sitä reilusti ääneen. He selittivät, että äänioikeuskin saatiin naisille vasta pitkän taistelun jälkeen. Isomummuni oli jo kolmenkymmenen, kun Suomi itsenäistyi ja oli siis nähnyt eläessään monia taisteluita paremman ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Ehkä noista keskusteluista lähti minun tasa-arvoajattelu, mutta myös kielteisyys kirkkoa kohtaan. Koin koko viisivuotiaan järjellä, että miten sukupuoleni jolle en mitään voi pystyy olemaan este jollekin tekemiselle, joka minulta muuten onnistuisi.
Kommentit
Lähetä kommentti