Siirry pääsisältöön

Kattilan kuulumisia

 Tein taas viitisenkymmentä arpavoittoa Kissakoti Kattilalle syksyn myyjäisiä varten. Harmittaa ettei ne ehtineet Elomessuille Kattilan osastolle, mutta kesän työkiireiden takia, en todellakaan ehtinyt niitä tekemään aikaisemmin.

Löytökissat kiittää

Minulle Kattilan toiminta on hyvin tärkeää, koska meidän veljekset Jösse ja Valtsu 19 v on sieltä tulleet meille. Jössehän kuoli jo pari vuotta sitten, mutta Valtsu elää ja pitää pikkupojille kuria. Olen ikuisesti kiitollinen, että saimme niin ihanat kissat eikä niitä jätetty kuolemaan niin kuin niiden ensimmäiset omistajat teki. 

Kattila on perustettu 1990-luvun lopulla ja se on käsittääkseni Suomen vanhin kissakoti. Se toimii pelkästään lahjoitusvaroilla eikä kaupunki avusta sitä millään tavalla. Tällä hetkellä siellä on neljäkymmentä kissaa ja se on pienin määrä mitä olen koskaan kuullut. Yleensä kissoja on 80-120 ja syksyllä varmaan taas määrä lisääntyy, kun kesäkissat kerätään turvaan. 

Kattilaa hoitaa vapaaehtoiset ja siinä on todella suuri työmäärä. Jo ruokakuppeja ja vessoja pitää putsailla moneen kertaan päivän aikana. Aika paljon Kattila saa ruokaa kissanruokatehtailta ja isoilta kaupoilta. Ainakin Hämeensaaren cittarin edelliset omistajat antoivat kissan ruokaa suuria määriä. 
Kuitenkin Kattila tarvitsee myös rahaa, koska eläinlääkärilaskutkin pitää maksaa. Tiedän, että monet eläinlääkärit käyvät siellä ilmaiseksi, mutta ainakin lääkkeitä pitää ostaa ja erikoisruokia sairaille kissoille.

Olen ymmärtänyt, että nämä arpajaiset myyjäisten yhteydessä tuottavat hyvin joten annan mielelläni voittoja. Kerään pari kertaa vuodessa maahantuojilta lahjoituksia ja teen niistä arpavoittoja. Dermalogican ja Youngbloodin maahantuojat antavat todella suuria määriä tavaraa joita minä sitten pakkaan kauniisti. Dermalogican ja Youngbloodin maahantuonnissa on monta kissan omistajaa ja he suhtautuvat myötämielisesti pyyntöihini. 

Teen vuodessa noin 200-300 arpavoittopakettia ja suurimman osan kustannan itse. Minulta ei jää mitään turhaa tavaraa mitä voisin lahjoittaa, kun teen sisäänostot niin tarkasti. Ostan maahantuojilta ihan näitä arpavoittoja varten saippuoita, käsivoiteita, jalkavoiteita yms.ja teen niistä kauniita paketteja. Pyrin pitämään pakettien arvon vähintään viidessä eurossa ettei kenellekään tule pettymyksiä. 
Kannattaa seurata Kissakoti Kattilan nettisivuja. Tiedän, että muutama verkkokauppa-asiakkaanikin ovat innostuneet auttamaan Kattilaa ja olen siitä hyvin kiitollinen. 


Löytökissat ovat arkoja

Meillä on aina ollut löytökissoja kesytettävänä ja pitäisin itseäni aika taitavana siinä hommassa. Viimeisimmät löytökissat meillä on nämä Jösse ja Valtsu ja äitini puolella on Ykä noin 14v. 
Jössen ja Ykän kesyttäminen oli työvoitto, koska kumpikin oli totaalisen traumatisoitunut eikä ne luottaneet ihmiseen yhtään. 

Onneksi tämä Jössen veli Valtsu oli pienestä pitäen rohkea, reipas ja utelias eikä sitä tarvinnut erityisesti kesyttää. Ykän kanssa vanhempani teki työtä pari vuotta, että se edes pystyi nukkumaan rentona. Nyt se on onneksi unohtanut täysin nuoruuden kurjat kokemukset. 

Meillä tuo Jösse oli traumatisoitunein kissa mitä olen alkanut hoitamaan. Se oli päättänyt asua sängyn alla eikä sieltä naamaansa näyttänyt. Meni pitkään, että Jösse uskaltautui syömään keittiön ruokakupeille ja varmaan siinä auttoi tuo velipoika joka oli sosiaalinen ja seurusteli kaikkien kanssa. 
Minulla on mielikuva, että minä ja mieheni opettelimme liikkumaankin niin ettei se vaan pelästyttänyt Jösseä. Kaikki piti tehdä hitaasti ja rauhallisesti eikä mitään ä
äntä saanut pitää. Kaikista nopeista liikkeistä Jösse säikähti niin, että meinasi hypätä nahoistaan. 
Siihen, kun oppi niin se oli automaattista, että yhden perheenjäsenemme takia pitää toimia rauhallisesti. Ensimmäinen puolivuotta oli vaikein, kun Jösse myös piilotti ruokaa pahan päivän varalle. Meiltä löytyi näitä ruokakätköjä milloin mistäkin. Minun olkapäällä ja hiuksieni seassa Jösse suostui tulemaan puolen vuoden päästä olohuoneeseen. Siitäkin meni vielä pitkään, että se uskaltautui Valtsun ja Hertan kanssa leikkimään lattialle.

Lopputulos kyllä palkitsi meidät, kun parin vuoden jälkeen Jösse alkoi unohtamaan pelokkaat tapansa. Viimeisinä vuosinaan se oli itsevarma kissa ja tervehti kaikki meille tulevat ihmiset. Putkimiesten ja sähkömiesten hommiin Jösse osallistui aina eikä se enää yhtään pelännyt ihmisiä. Se oli paras palkinto, kun Jössestä näki, että se koki kotinsa turvalliseksi ja luotti meihin täysin. 
Myös Ykä on ollut viimeiset kymmenen vuotta jo ihan sylikissa joka nukkuu yönsä äitini kainalossa. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
11.8-16.8.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...