Seuraan Ukrainan sotaa hyvin tarkasti ja luen ainakin tunnin verran päivässä uutisia jotka liittyvät Venäjän ja Ukrainan sotaan. Nyt sota on tullut lähemmäksi Suomeakin ja mietin usein miten itse kestäisin sitä elämää mitä esimerkiksi Kiovassa nyt eletään.
Menneisyyden paluu
Mielenkiintoista on nähdä miten paljon historia toistaa itseään ja ainakin Venäjä toimii samalla kaavalla kuin 1900-luvullakin. Samalla, kun mietin miten itse pärjäisin sotatilanteessa mielessäni pyörii miten ihmeessä suomalaiset sotilaat selvisivät Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä kesä-heinäkuussa 1944.
Perehtyminen tuohon kesään 1944 antaa paljon ymmärrystä siihen miksi sodan käyneet miehet olivat niin traumatisoituneita ja hankaliakin sodan jälkeen. Jos joku mietii miksi pappa tai isä oli sellainen kuin oli niin kannattaisi perehtyä edes tuohon pariin kuukauteen Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä. Se on ollut niin raadollista ettei sitä pysty edes kuvaamaan eikä käsittämään miten joku selvisi sieltä hengissä.
Suomen armeijan kaikki joukot ajettiin niin äärimmilleen ettei pysty ymmärtämään miten siinä tilanteessa oli vielä jotain järjellistä toimintaa. Kaikki rintamilla olijat olivat hyvin väsyneitä ja elivät jatkuvassa unen puutteessa pari kuukautta. Fysiikka joutui äärimmilleen, kun taisteluiden lomassa piti siirtyä ja siirtää materiaalia taakse päin. Meteli oli kova, kun jatkuvat räjähdykset ja pommitukset tuli ihan viereen. Omat joukot ampuivat koko ajan ja samoin oma tykistö toimi jatkuvasti. Tähän vielä lisätään lentokoneet ja varsinkin Sturmovik maataistelukoneet joiden ääni oli lamauttava niin kakofonia oli totaalinen.
Näkyvyys oli päivälläkin huono, kun ilmassa pöllysi multa ja hiekka. Varsinkin Karjalan kannaksen maaperä oli niin hienoa hiekkaa, että se pyöri ilmassa koko ajan. Hiekka vaurioitti myös aseita ja niitä piti koko ajan puhdistaa. Metsämaastossa oli koko ajan tulipaloja ja savun määrä esti näkyvyyttä ja vaikeutti hengitystä. Myös juomavettä puuttui, koska huolto oli myös ongelmissa eikä ruokaa ja juomaa saatu kunnolla etulinjaan.
Ihmisten lisäksi säälin myös hevosia joiden oli pakko liikkua tuossakin tilanteessa. Tuo pöllyävä hiekka vaurioitti myös moottoreita ja hevonen oli luotettavin. Myös hevosten juottaminen ja syöttäminen jäi satunnaiseksi, vaikka yleensä armeija piti hyvää huolta tärkeistä hevosista. Myös radioyhteydet oli poikki eikä tieto kulkenut. Tämäkin aiheutti paljon sekaannuksia, kun ei tiedetty mitä missäkin tapahtui.
Arvostan todella paljon niitä upseereita ja esikuntia jotka pystyivät kuitenkin toimimaan ja jotenkin saivat ohjattua armeijan perääntymistä. Materiaalin siirtäminen oli todella iso asia, koska 2,5 vuotta asemasotaa teki sen, että joukoilla oli paljon varastoitua materiaalia. Samalla, kun armeija perääntyi ja yritti pysäyttää vihollista niin Karjala piti evakuoida. Tuossa sekasorrossa liikkui samaan aikaan noin 400.000 evakkoa ja 200.000 lehmää.
 |
| Tieto aselevosta saapunut |
Sotakokemus oli jokaisen henkilökohtainen tragedia
Jokainen ihminen koki rintamalla niin hirvittäviä asioita ettei nykyihminen pysty niitä edes kuvittelemaan. Tuon kesä-heinäkuun aikana Suomen tappiot oli 58.000 miestä joista kaatui noin 16.000. Paljon sotilaita vain katosi ja heitähän etsittiin vieläkin ennen kuin Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi. Moni myös eksyi joukko-osastostaan ja varsinaisia karkulaisia oli noin 12.000. Karkaamistakaan en yhtään ihmettele vaan enemmän ihmettelen sitä, että suurin osa sotilaista pysyi paikallaan ja teki tehtävänsä.
Luin hävittäjälentäjä Ilmari Juutilaisen elämäkerran ja siinä kuvataan miten äärirajoilla lentäjätkin jo oli. Heillä oli teltta koneensa vieressä mihin menivät muutamaksi tunniksi nukkumaan ettei tarvinnut tuhlata aikaa kävelyyn makuutiloihin. Juutilainen oli karjalainen huumorimies joka ei helposti menettänyt hermojaan. Kirjassa kuitenkin kuvattiin tilanne jossa ylempi upseeri tuli telttaan herättelemään Juutilaista. Juutilainen suuttui ja huusi että, onko hän ainoa lentäjä Suomen ilmavoimissa, kun ei saa hetkeäkään nukkua. Lentäjän työ olisi vaatinut virkeitä aivoja ja levänneitä sotilaita, mutta Suomella oli vain äärimmilleen ajettuja miehiä.
Ajattelen myös oman pappani selviytymistä tuosta sodan loppuvaiheesta. Lääkintämiehillä oli myös valtava määrä työtä, kun haavoittuneita oli niin paljon. Joukkosidontapaikkaa siirrettiin jatkuvasti taaemmaksi eikä sitä aina meinannut edes löytää, kun tuli haavoittuneen kanssa etulinjasta. Lääkintämiehet kävelivät vuorokaudessa noin 20-30 km, kun he menivät etulinjan ja sidontapaikan väliä. Lääkkeet ja sidetarpeet alkoivat loppua, koska niitä oli pakko jättää jälkeensä, kun siirto oli niin nopeaa. Joukkosidontapaikalla lääkintämiehet myös luovuttivat verta, koska varastoitu verikin oli lopussa. Ihmettelen miten ihminen voi selviytyä tuosta rasituksesta ilman syömistä ja nukkumista ja vielä vertakin piti luovuttaa useita kertoja.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
16.9-21.9
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Kommentit
Lähetä kommentti