tiistai 1. syyskuuta 2015

Huutia harakanvarpaille!

Kesällä silmänympärykset rypistyy ja muutenkin kärsii kaikista eniten. Kirkkaassa valossa silmiäsiristellään ja UV-säteily ohentaa jo muutenkin ohuempaa ihoaluetta. Aurinkolasit suojaa suurelta osin, mutta ei nekään ole koko aikaa päässä.

Dermalogican tehokkain ryppyvoide silmienympärille on Age Reversal Eye Complex (78€)ja se onkin viime kuukausien aikana saanut paljon julkisuutta muissa maissa, koska se on voittanut useita naistenlehtien järjestämiä testejä. Enkä yhtään ihmettele, koska sen raaka-aineyhdistelmä on aivan huippuluokkaa. Age Reversal Eye Complex sisältää pienen määrän retinolia eli A-vitamiinihaponjohdannaista, joka on lääkkeenomainen ihoa uudistava raaka-aine. Tätä retinoliahan tulee olemaan tuossa uutuusvoiteessa koko kasvoille mitä odotan jo kielipitkällä, kun sain sitä pari viikkoa kokeilla. Sehän tulee myyntiin vuodenvaihteessa. Tässä silmänympärysvoiteessa retinolin määrä on hyvin pieni, mutta sen ryppyjä siloittava vaikutus on tehokas. Ihoa kuitenkin pitää totuttaa retinolin tehokkaaseen uudistavaan vaikutukseen ettei iho ala kuoriutua liikaa. Suositus on, että ensimmäiset kaksiviikkoa voidetta käytettään, vaan joka toinen päivä. Siitä suosituksesta on hyvä pitää kiinni, koska varsinkin Suomen kuivassa talvi-ilmassa liian nopea uudistuminen voi kuivattaa ihoa. Sitten, kun iho on tottunut retinoliin voiteen vaikutus on myös kosteuttava.

Tuon ryppyjä siloittavan vaikutuksen lisäksi Age Reversal Eye Complex poistaa turvotusta ja vähentää silmänympäryksen tummuutta. Age Smart hoitolinjan peptidiyhdisteet ovat myös tässä silmänympärysvoiteesa ja niiden tehtävä on vahvistaa kollageeni-ja elastiinisäikeitä, jotka ylläpitävät ihon kimmoisuutta. Olen vakuuttunut, että Age Reversal Eye Complex on markkinoiden parhain ryppytuote silmänympärysalueelle. Se on myös todella miellyttävä käyttää ja tuo 15ml tuubi riittää yökäytössä noin kolmisen kuukautta. Sen pariksi päiväkäyttöön suosittelen kesällä Total Eye Caren sk 15 (60€)jossa on aurinkosuoja ja talvisin Intensive Eye Repairin, jos silmäluomet ovat kovin kuivat. 

5 kommenttia:

  1. Siis miten paljon sitä Age Reversal Eye Complexia pitäisi oikein laittaa silmien ympärille, jos se tuubi kestää mielestäsi vain noin 3 kk? Minulla on kyseinen tuubi ollut ainakin vuoden ja edelleen sieltä tulee. Tekstit siitä tuubista on jo kuluneet melkein pois mutta voide ei. Ja joka ilta laitan, sellaisen reilun riisin jyvän kokoisen määrän.

    Ryppyjen silottavasta vaikutuksesta on vaikea sanoa mitään. Ei ne ainakaan hävinneet ole, mutta ehkä olisivat syvemmät, jos en käyttäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitotuotteiden riittoisuus on hyvin yksilöllistä. Kerron aina ihan minimiajan ettei kenellekään tule pettymystä. Olisi tosi ikävää, että asiakas kokisi minun lupailevan liikoja.
      Tuo vuoden käyttäaika on pisimpiä joita olen kuullut, mutta käyttömääräsi kuulostaa ihan oikealta. Silmänymprysvoiteet ovat juuri niitä tuotteita joita ei pitäisi käyttää liikaa, muissa tuotteissa se ei ole niin tarkkaa. Liikaa käytettynä silmänympärysvoide voi turvottaa, vaikka se on hyvin harvinaista Dermalogican silmänympärysvoiteissa. Muiden voiteiden kohdalla liika käyttö ei tuo haittoja, mutta kalliiksi se tulee.

      Inkeri

      Poista
    2. Olen käytänyt jo pitkään Age Reversal Eye Complexia yöksi ja yleensä tuubi riittää minun käytölläni 4-5 kk. Talvella se menee nopeammin ja kesällä hitaammin riippuen silmänympärysten kuivuudesta. Olen erittäin tyytyväinen voiteeseen ja pidän sitä parhaana silmänympärysvoiteena mitä olen käyttänyt. En yleensä osta samaa tuotetta montaa kertaa peräkkäin mutta tästä en halua pitää taukoa.
      Eeva

      Poista
  2. Kokeilin tuota viime syksynä ensimmäisen kerran kaksi kuukautta. Tulokset olivat aivan omaa luokkaansa, mutta heti ensimmäisestä kerrasta silmäluomet aamulla tosi turvonneet. Laitoin vain alaluomelle, ja ohjeen mukaan. Turvotus oli joka aamuista. Lopetin ja turvotelu loppui saman tien. Kaksi kertaa uudestaan kokeilin suurinpiirtein saman aikaa ja aina sama turvotus. Mistä voisi johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä harvinainen kokemus. Yleensä aikaisemmin suurin silmänympärysvoiteiden haitta oli turvotus. Dermalogican kohdalla tätä ei juurikaan ole ollut, koska ne eivät sisällä mineraalirasvoja. Juuri tätä Age Reversal Eye Complexia pitäisin Dermalogican silmänympärysvoiteista parhaana, jos olisi turvotustaipumus.
      Ihmiset ovat kuitenkin niin yksilöitä, että koskaan ei voi vannoa etteikö joku tuote aiheuttaisi sitä, tai tätä. Ilmeisesti joku raaka-aineen osa aiheuttaa tuon turvotuksen ja ei kannata käyttää voidetta, jos se joka kerta tekee sen. Ehkä voisit lahjoittaa voiteen jollekin ystävällesi, koska kyseessä on huipputuote, jota ei kannata heittää hukkaan.

      Tarkistan vielä meidän kouluttajalta onko hänellä jotain tietoa asiasta.

      Inkeri

      Poista