Siirry pääsisältöön

Couperosa on tyypillistä suomalaisten iholle

Couperosa on ongelma mistä aika moni suomalainen kärsii ja se johtuu ihan meidän rankasta ilmastosta. Myös suomalaisten vaaleassa ihossa laajentuneet pintaverisuonet näkyvät enemmän, kuin tummalla italialaisten, tai espanjalaisten iholla.

Couperosaa aiheuttaa lämmönvaihtelut ja sitähän meiltä löytyy jo ilmastonkin takia, mutta myös saunominen on voimakas lämmönvaihtelu. Yleensä couperosa myös kertoo ettei ihoa ole hoidettu ja suojattu oikein, koska couperosan pystyy estämäänkin. Yleensä on paljon helpompaa ennalta ehkäistä couperosan syntyä, kuin poistaa jo syntynyttä couperosaa. Poskipäiden ja nenän voimakas punoittelu kertoo jo pintaverisuonten rasituksesta. Siitä alkaa pikkuhiljaa syntymään varsinaista pintaverisuonten vauriota. Jos siis iho punoittaa talvisin voimakkaasti ja pitkään tulessa ulkoa sisälle, tai saunan jälkeen kannattaa paneutua ihon hoitoon tarkemmin. Kun iho on vielä punoitteluvaiheessa, niin ihan parillakin kasvohoitokerralla ja oikeilla kotihoitoaineilla saadaan tilanne muutettua. Sitten, kun iholla on jo selvästi näkyvissä punasinisiä verisuonia, niin niitä ei välttämättä voi enää kosmeettisin konstein hoitaa. Suosittelisin voimakkaassa couperosassa kääntymään ihotautilääkärin, tai plastiikkakirurgin puoleen, koska heillä on nykyään nopeita ja tehokkaita keinoja hoitaa couperosaa. Monet kosmetologit mainostavat erilaisia kasvohoitoja couperosaan, mutta aina en välttämättä luottaisi niiden tehoon. Kosmetologin pitää osata arvioida, koska asiakas saisi paremman ja edullisemman avun lääketieteen puolelta.

Kotihoitotuotteilla on suuri merkitys couperosan hoidossa ja ennalta ehkäisyssä. Couperosa on yleisempää ohuella ja kuivalla iholla ja jos iho kuivuu liikaa se ilman muuta pahentaa couperosaa. Erinomainen tehotiiviste kaikille punoittaville ja herkille ihoille on Ultra Calming Serum Concentrate  ( 40ml, 87€). Se tuli myyntiin talvella 2011 ja viime talvena se selvästi nousi asiakkaidemme suosioon. Lähes kaikki ihotyypit hyötyvät Ultra Calming Serum Concentratesta pahimpaan pakkasaikaan tammi-helmikuulla. Suojavoiteena Barrier Repair ( 50ml, 67€) on vähänkin ohuemmalle iholle välttämätön. Barrier Repair on tuote joka pitäisi kuulua kaikkien suomalaisten ihonhoitotuotteisiin talvella. Se on niin ainutlaatuinen tuote, mitä ei ole kenelläkään muulla sarjalla, kuin Dermalogicalla. Barrier Repair kannattaa hankkia viimeistään joulukuussa, koska se auttaa ihoa myös suojautumaan kuivalta sisäilmalta. Itse en koskaan jätä laittamatta yöksi Barrier Repairia, koska se tehostaa niin paljon ihon kotihoitoa.

Kommentit

  1. Anonyymi15:23

    Eihän tämä Barrier Repair rasvoita ihoa? Olen siitä outo couperosaihoinen, että ihoni on oikea rasvanahka. Yleensä couperosaihon aineet ovat tosi rasvaisia ja paksuja. En yleensä voi niitä käyttää, kun iho tukkiintuu ihan ja alkaa kukkimaan.
    Käytän joitakin Dermalogican aineita ja ne ovat toimineet paremmin, kuin mitkään muut rasvat. Haluisin kokeilla näitä couperosaaineitakin, mutta pelkään rasvoittumista.

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että vastaan nyt vasta, en huomannut näitä kysymyksiä aikaisemmin. Mitkään Dermalogican aineet ei rasvoita, tai tuki ihoa. Couperosaa voi ihan hyvin olla rasvaisellakin iholla ja Barrier Repair soveltuu suojaamaan myös sitä.
      Suosittelen lämpimästi Ultra Calming Serum Concentrate tehotippaa ja Ultra Calming Mistiä. Ne vaikuttavat ihan näkyvästi ihon punoitukseen.

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi22:37

    Aikaisemmin kirjoitit ruusufinnistä ja minulle jäi hiukan epäselväksi tuleeko couperosaihosta aina jossain vaiheessa ruusufinni? Omassa naamassani on poskipäissä paljon pientä verenpurkautumaa ja talvisin ihoni punoittaa ja suorastaan kihelmöi juuri siitä kohtaa. Muutama vuosi sitten otin kosmetologilla pitkän ja kalliin hoitosarjan joka tehtiin jollain koneella. Se ei mainittavasti vaikuttanut, ehkä sen talven punoitus oli hiukan vähäisempää. Nyt olen menettänyt uskoni kosmetiikkaan ja hoitoihinkin tyystin.
    Luettuani tätä blogia alkaa kuitenkin tuntua siltä, että voisin näitä aineita vielä kokeilla. Onko niistä mitään hyötyä, jos ei käy teillä hoidossa? Asun niin kaukana ettei se ole mahdollista. Nykyään käytän ihan LV-saippuaa ja jotain perusrasvaa ja ei nekään tunnu hyviltä. Kaikkea en voi kerralla ostaa, mistä aloittaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Couperosaihosta ei tule aina ruusufinniä, mutta useammin kuin muilla ihotyypeillä. Couperosa kuitenkin koko ajan pahenee ellei sitä suojaa ja hoida kunnolla. En missään tapauksessa suosittele saippuaa kasvojen ihon pesuun. Suomen talvessa se kuivattaa ihan hirveästi.
      Dermalogican tuotteilla saa apua ilman hoitolahoitoakin, tosin tulos näkyy nopeammin, jos tehdään myös kasvohoitoja. Jo pelkän puhdistusaineen ja hoitovoiteen vaihtaminen oikeisiin tuotteisiin auttaa huomattavasti. Suosittelen, että hankit Ultra Calming Cleanserin ja hoitovoiteeksi esimerkiksi Skin Smoothing Creamin. Sitten niihin perustuotteisiin on hyvä lisätä muita tuotteita. Seuraavksi kannattaa hankkia Ultra Calming Serum Concetrate. Jos näiden lisäksi ostat vielä Ultra Calming Mistin, Barrier Repairin ja Daily Resurfacerin kotihoitosi on täydellinen. Tuotteet ovat riittoisia ja niitä on saatavina monina eri kokoina, ettei tarvitse heti ostaa kalliimpaa isoa kokoa.
      Tuohon ottamaasi sarjahoitoon en valitettavasti osaa ottaa kantaa, koska en sitä hoitoa tunne.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi15:55

    Itse aloitin ostamalla UltraCalming Treatment Kit -ihonhoitopakkauksen (50-60€). Se sisälsi matkakoot useimmista rauhoittavista UltraCalming -tuotteista. Melko pian sen jälkeen ostin ison pumppupullon ultracalming cleanser'a puhdistukseen. Pumppupullosta on helppo täyttää matkapurnukkaa. Olen huomannut, että kun hankkii suuria kokoja hiukan eri aikoina, aineet myöskin loppuvat eri aikoina ja kertaostosten summat pysyvät siedettävinä. Välillä olen ostanut vain uuden matkakoon, kun rahatilanne ei ole muuhun riittänyt. Toivon mukaan parempikuntoiseksi muuttunut ihoni vastustaa paremmin tulevan talven rasitteita. Barrier Repair -kosteusvoide kiinnostaa tai sitten Ultra Calming Serum Concentrate -tiiviste + active moist, tms. Huonokuntoisena ja ohuena iho näyttää kiiltävän ja kirjavoituvan pahemmin, joten otan muutaman näpyn riskin saavuttaakseni "paksunahkaisuutta" talven varalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...