Alkuviikon Iltalehdessä oli oikein lööppeihin päässyt vanha juttu jatkosodan aikana tehdyistä virheistä kesän 1944 suurhyökkäyksessä. MOT-ohjelma oli ilmeisesti nostanut esiin Mannerheimin tekemät virheet suurhyökkäyksen aikana. Itse en ole ohjelmaa nähnyt, mutta otan nyt kuitenkin kantaa tähän uutiseen.
Iltalehdessä oli lyhyt haastattelu sotahistorioitsija Ohto Manniselta, jonka mielestä koko juttu oli ihan julkisuuden keräämistä. Juuri on ilmestynyt Juhani Suomen kirja Mannerheimista ja näistä jatkosodan vaiheista ja kirjastahan tulee sitä kiinnostavampi mitä enemmän keskustelua herättää. Itse olen ihan samaa mieltä, että on aika turhaa enää nostaa esiin aikanaan tehdyt virheet. Uskoisin, että kaikki asiasta oleva tieto on aikaa sitten käsitelty ja joka näkökantti huomioitu ja pohdittu. Mieleen tulee myös kysymys kuka sitten olisi ollut Mannerheimille sopiva seuraaja. Olisiko Paavo Talvelan, Eric Heinrichin, tai Aksel Airon karisma riittänyt pitämään Suomen kansa yhtenäisenä? On tullut julki jo monessa tutkimuksessa ja väitöskirjassa, että päämajan henkilösuhteet oli riitaiset ja tulehtuneet. Lasse Laaksonen väitöskirja kymmenenvuoden takaa nosti hyvin esiin Mannerheimin oikullisen persoonan ja iän mukanaan tuomat sairaudet. Esimerkiksi talvisodan lopputaisteluissa maaliskuun alussa 1940 Mannerheim oli vuoteen omana pahan flunssan takia eikä tiennyt mitään rintaman tapahtumista. Näin oli myös useampaan kertaan jatkosodankin aikana, olihan Mannerheim jo melkein kahdeksankymmentä.
Aivan varmaan kesän-44 suurhyökkäyksessä tehtiin Suomen sodanjohdossa paljon virheitä. Tilanne oli kuitenkin niin katastrofaalinen ja eteni niin nopeasti ettei ratkaisuja juurikaan ehditty miettimään. Moni asia vaan tapahtui omalla painollaan. Viipurin menetystä ei kukaan ehtinyt päättämään, vaan kaupunki jätettiin lyhen taistelun jälkeen melkein paniikkimielialassa. Moni muukin tapahtuma, vaan vyöryi päälle ja oli ihme, että Suomi pärjäsi niinkin hyvin. Jotain kuitenkin tehtiin oikeinkin, koska Suomi sai useita torjuntavoittoja ja ei joutunut miehitetyksi. Minusta on aika turhaa meidän jälkipolvien spekuloida seitsemänkymmenenvuoden jälkeen mitä silloin olisi pitänyt tehdä. Aika oli aivan toinen. Silloin johtamistyyli oli armeijassa ja joka paikassa muualla hyvin autoritäärinen ja ajan tapaa Mannerheimkin toteutti. Mannerheim oli tehnyt suurimman työrupeamansa Venäjän keisarin armeijassa ja varmasti hän oli vanhanaikainen taistelutekniikaltaan. Hän kuitenkin kelpasi Neuvostoliitolle, Stalinille ja valvontakomissiolle hoitamaan Suomen presidentin virkaa ja sai irroitetuksi meidät sodasta.
Iltalehdessä oli lyhyt haastattelu sotahistorioitsija Ohto Manniselta, jonka mielestä koko juttu oli ihan julkisuuden keräämistä. Juuri on ilmestynyt Juhani Suomen kirja Mannerheimista ja näistä jatkosodan vaiheista ja kirjastahan tulee sitä kiinnostavampi mitä enemmän keskustelua herättää. Itse olen ihan samaa mieltä, että on aika turhaa enää nostaa esiin aikanaan tehdyt virheet. Uskoisin, että kaikki asiasta oleva tieto on aikaa sitten käsitelty ja joka näkökantti huomioitu ja pohdittu. Mieleen tulee myös kysymys kuka sitten olisi ollut Mannerheimille sopiva seuraaja. Olisiko Paavo Talvelan, Eric Heinrichin, tai Aksel Airon karisma riittänyt pitämään Suomen kansa yhtenäisenä? On tullut julki jo monessa tutkimuksessa ja väitöskirjassa, että päämajan henkilösuhteet oli riitaiset ja tulehtuneet. Lasse Laaksonen väitöskirja kymmenenvuoden takaa nosti hyvin esiin Mannerheimin oikullisen persoonan ja iän mukanaan tuomat sairaudet. Esimerkiksi talvisodan lopputaisteluissa maaliskuun alussa 1940 Mannerheim oli vuoteen omana pahan flunssan takia eikä tiennyt mitään rintaman tapahtumista. Näin oli myös useampaan kertaan jatkosodankin aikana, olihan Mannerheim jo melkein kahdeksankymmentä.
Aivan varmaan kesän-44 suurhyökkäyksessä tehtiin Suomen sodanjohdossa paljon virheitä. Tilanne oli kuitenkin niin katastrofaalinen ja eteni niin nopeasti ettei ratkaisuja juurikaan ehditty miettimään. Moni asia vaan tapahtui omalla painollaan. Viipurin menetystä ei kukaan ehtinyt päättämään, vaan kaupunki jätettiin lyhen taistelun jälkeen melkein paniikkimielialassa. Moni muukin tapahtuma, vaan vyöryi päälle ja oli ihme, että Suomi pärjäsi niinkin hyvin. Jotain kuitenkin tehtiin oikeinkin, koska Suomi sai useita torjuntavoittoja ja ei joutunut miehitetyksi. Minusta on aika turhaa meidän jälkipolvien spekuloida seitsemänkymmenenvuoden jälkeen mitä silloin olisi pitänyt tehdä. Aika oli aivan toinen. Silloin johtamistyyli oli armeijassa ja joka paikassa muualla hyvin autoritäärinen ja ajan tapaa Mannerheimkin toteutti. Mannerheim oli tehnyt suurimman työrupeamansa Venäjän keisarin armeijassa ja varmasti hän oli vanhanaikainen taistelutekniikaltaan. Hän kuitenkin kelpasi Neuvostoliitolle, Stalinille ja valvontakomissiolle hoitamaan Suomen presidentin virkaa ja sai irroitetuksi meidät sodasta.
Katsoin MOT-ohjelman alkua jonkin aikaa. Tuli vähän samanlainen olo kuin jos kysyisi, kuka johti Suomea kun emme vielä tienneet Presidentti Kekkosen dementiasta. Kansliapäällikkö vai?
VastaaPoistaAloitin juuri lukemaan Juhani Suomen kirjaa Mannerheim, viimeinen kortti. Siihenhän tuo MOT:n juttu perustui. Teksti on aika tiivistä ja täynnä asiaa ja siinä menee varmaan viikon verran, että saan siitä selkoa. Hyvin negatiivinen käsitys siitä Mannerheimista annetaan ja vedotaan usein häneen korkeaan ikäänsä. En ole koskaan ollut mikään Mannerheim-fani, mutta ehkei hän ihan näin jyrkkää moittimista ansaitse. Hän kuitenkin sai säilytettyä Suomen itsenäisenä, vaikka tekikin paljon virheitä ja oli hankala ihminen.
VastaaPoistaKerron asiasta lisää, kun saan kirjan loppuun.
Inkeri