Siirry pääsisältöön

Sisälämmitys kuivattaa ihon

Olen jo viikon verran huomannut kasvohoitoja tehdessäni, että ihot ovat kuivempia kuin keskikesällä. Hoidan lähes jatkuvasti samoja ihmisiä, niin pystyn hyvin vertailemaan miten heidän ihonsa suhtautuu mihin vuodenaikaan. Tämä helpottaa kovasti hoitomenetelmien valintaa ja sekin on suuri syy miksi kannattaa käyttää aina samaa kosmetologia.

Tämä vuodenaika näkyy jokaisen ihossa samalla tavoin. Sisälämmitys aiheuttaa aivan varmasti kosteuden haihtumista kaikilla ihoilla ja tuloksena on hilseily ja kiristelevä kuivuus. Kesälomien jälkeen myös ihmiset ovat enemmän toimistoissa ja virastoissa, joissa ilmastointi ja tietokoneiden pyörittämä lämmin pöly imee ihosta kuivuutta. Ihossa tapahtuva reaktio on seuraavanlainen. Kun ihon ympärillä oleva ilma kuivuu iho pyrkii kaikin tavoin pitämään ihon pinnan joustavana. Iho alkaa luovuttamaan syvemmistä kudoksista kosteutta pintaan ettei se kiristyisi ja kuivuisi. Iho siis alkaa oikein vauhdilla luovuttamaan kosteuttaan kaikista ihon kerroksista. Menee pari kolme viikkoa, kun ihosolukko ymmärtää ettei pystykkään pitämään pintakerrosta joustavana ja alkaa taas sitoa kunnolla kosteutta itseensä. Iho siis tottuu kuivaan ilmaan. Vahinko ehtii kuitenkin jo tapahtua ja se käy hämmästyttävän nopeasti.

Siinä vaiheessa, kun sisäilma ensimmäisiä kertoja alkaa kuivumaan olisi parasta päästä kasvohoitoon.  Kasvohoidossa ihosolukkoon tankataan kosteutta ja sitä iho pystyy luovuttamaan kuivumatta liikaa. Hyaluronihappo on yksi parhaista raaka-aineista lisäämään ja sitomaan ihon kosteutta. Hyaluronihappo on aivan samankaltaista molekyylirakenteeltaan, kuin ihon oma soluväliaine. Tätä hyaluronihappoa käytetään myös pistoshoidoissa joilla siloitetaan ryppyjä. Sitä konstia itse pidän arveluttavana, mutta hieronnan ja mikrovirran avulla imeytettynä hyaluronihappo on erinomainen
raaka-aine. Sillä ei myöskään ole mitään tekemistä hapon kanssa, vaikka sen nimessä happosana onkin.

Sisälämmityksen alettua myös kotihoitoa pitää lisätä, kannattaa tehdä tehostettua kotihoitoa kuukauden verran tässä syksyllä, että säästyy ihon kuivumiselta. Jos iho kuivuu pahasti tässä vaiheessa se on todella vaikeaa korjata myöhemmin talvella. Silloin saattaa seurauksena olla atooppinen kuiva ihottuma, tai ainakin hilseilevän kiristävä iho koko lopputalveksi. Ennalta ehkäisy on kuivumisessakin paras hoito. Paras kotihoitotuote ihan kenelle tahansa on Skin Hydrating Booster ( 30ml, 94€) se on tehotippa joka sisältää pelkkää kosteutta. Sitä käytetään aamuin illoin puhtaalle iholle, myös silmänympärille ja sitten levitetään kosteusvoide päälle. Jo pelkästään tämän tehotipan lisääminen kotihoito-ohjelmaan auttaa todella paljon. Vanheneva ja kuiva iho voisi ottaa yökäyttöön Overnight Repair Serumin ( 98€) tehotipaksi ja päiväksi tuo Skin Hydrating Booster. Kuivuus korostaa myös ryppyjä ja juonteita ja ohentaa ihoa. Kuivuuden ennalta ehkäisy on myös ryppyjen ja vanhenemisen ehkäisyä. Ihmisen vanhetessa kuivuus lisääntyy muutenkin ja se on esiaste rypistymiselle ja ohentumiselle. Kun kuivuus pidetään kurissa iho pysyy nuorekkaana pitkään.

Kommentit

  1. Anonyymi15:20

    Miten paljon Multivitamin Power Recovery Masque sisältää kosteutta? Auttaako yhtään jos lisään sen käyttöä? Käytin kesällä sitä kerran viikossa, mutta nyt tuntuu, että iho ihan tarvitsee sitä. Olen käyttänyt sitä melkein joka toinen päivä, onkohan se liikaa? Olen juuri täyttänyt kolmekymmentä ja tuntuu, että iho on tänä syksynä kuivempi, kuin koskaan. Tästäkö se rypistyminen alkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Multivitamin Power Recovery Masque myös kosteuttaa. Ilman muuta sen käyttöä kannattaa lisätä. Ellei sen lisääminen riitä sitten voisit ottaa kuurin tuota Skin Hydrating Boosteria. Kyllä kolmekymppiä on yleensä sellainen ikä jolloin iän mukanaan tuoma kuivuminen alkaa hiukan jo tuntua, varsinkin jos iho on jo alunperin ollut kuiva..

      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi17:40

    Riittääkö se kosteuden lisäämiseksi, jos otan Antioxidant hydramistin työhön mukaan ja sumutan sitä iholle pitkin päivää? Työpaikallini on todella kuiva sisäilma ja varmaan jotain homeongelmaakin. Huomaan ihoni olevan kiristelevän kuiva, melkein kutiseva, kun työpäivä on lopuillaan. Tietysti paperin pöly ja tietokoneiden kuumuus pahentaa vielä huoneilman laatua.

    Siri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä idea tuon Hydramistin käyttö päivän mittaan. Voisit ottaa myös käyttöön Barrier Repairin, tai SkinPerfect Primerin kumpikin suojaa ihoa kuivalta huoneilmalta ja huonolaatuiselta sisäilmalta. Voi myös olla ettei kosteusvoiteesi ole aamulla tarpeeksi hoitava ja sen teho alkaa vähetä iltapäivällä ja siksi ihosi kiristelee ja kuivuu.

      Inkeri

      Poista
  3. Anonyymi21:55

    Käyttökokemus YB-mineraalipohjasta:
    Minulla on pieni tatuointi ranteessa. Olen menossa astetta hienompiin juhliin joissa tatuointi saa suosiolla olla peitossa. Testailin tänään eri peittovaihtoehtoja. Maalasin ääriviivat valkoisella silmämeikkikynällä ja tupsuttelin kevyesti mineraalipuuteria kabukilla päälle. Peittyi oikein nätisti. Eli mineraalilla saa hyvin myös tummempiakin jälkiä peitettyä.

    VastaaPoista
  4. Tuohan oli hyvä tieto. Hyvä idea piirtää ääriviivat piiloon valkoisella kajalilla. Nyt osaan taas kertoa muillekin asiakkaille, että näinkin voi tehdä. Kertokaa ihmeessä käyttökokemuksistanne, siitä on aina apua minulle ja muille asiakkaille.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...