Siirry pääsisältöön

Hyvää kirjaa on ilo lukea

 Kerroinkin jo aikaisemmin, että iS Clinicalin ja Dermatuden maahantuonnin omistaja Jussi Simola on kirjoittanut dekkarin.  Ensimmäinen kirja oli Haudatut haaveet ja nyt ihan hiljattain ilmestyi toinenkin osa Valitus valheet.

Jussi Simolan uusi dekkari, Valitut valheet


Puolustuspuhe äänikirjoille ja e-kirjoille


Olen ollut kirjojen suurkuluttaja siitä lähtien, kun opin lukemaan. Nykyiset äänikirjat ovat lisänneet kirjojen kulutusta entisestään, koska niitä voi kuunnella ja samalla tehdä jotain muuta. Olen todella tyytyväinen, että lähdin kokeilemaan näiden äänikirjojen kuuntelemista, vaikka aluksi suhtauduin niihin epäröivästi. 

Nykyään kuuntelen kirjoja enemmän kuin luen, koska on paljon sellaista hommaa minkä aikana voi ihan hyvin kuunnella äänikirjaa. Yksi osa työtäni on verkkokauppapakettien pakkaaminen, ja teen sitä keskimäärin tunnin joka päivä, ja aina kuuntelen samalla kirjaa. Onneksi minulle mieluisia tietokirjoja ja sotahistoriaa ilmestyy nykyisin jo aika paljon äänikirjoina myös. Kuitenkin osa näistä historian tietokirjoista on vain luettavissa. 

Jos on mahdollisuus valita e-kirjan ja paperikirjan väliltä valitsen ilman muuta e-kirjan. E-kirjat kulkee kätevästi aina mukana ja pienetkin välit voi täyttää lukemisella. Luen yleensä ipadilta, mutta minulla on myös lukulaite, enkä näe tai huomaa niissä mitään erityistä eroa. 

Minulla on aina mukana ipad, koska kirjoitan niin paljon ja siinä samassa kulkee mukana Storytell sovellus. En ole koskaan edes yrittänyt lukea kirjaa puhelimesta, ja luulen ettei se ole hyvä vaihtoehtokaan minulle. E-kirjat ovat siitäkin käteviä, että jos yöllä innostuu lukemaan ei valot häikäise toista. 

Myös mieheni on lukutoukka ja se on meille yhteinen harrastus ja elämäntapa. Kumpikin osaa antaa toiselle lukurauhan. Ja tietysti pojat osallistuvat lukemiseen, koska heti, kun pysähtyy kirjan kanssa sohvalle syliin pyrkii vähintään yksi kissa. Lukeminen on siis meillä koko perheen harrastus.

Tästä päästäänkin näihin Jussi Simolan kahteen dekkariin, jotka löytyy Storytellissä vain äänikirjoina. Lukija on Hannamaija Nikander ja hän on minulle ennestään tuntematon henkilö, mutta erittäin hyvä valinta lukijaksi. Hänen ääntä on ilo kuunnella.


Älykästä jännitystä

Nämä Jussi Simolan kaksi kirjaa ovat mielestäni huippuhyviä ja niiden avulla Suomen dekkarit nousee muiden pohjoismaiden tasolle. Kummassakin kirjassa on pääosassa naispoliisi Lara Honka ja hän on hyvin uskottava hahmo. Ylipäätään kaikki näiden kirjojen hahmoista on loppuun asti mietittyjä ja niistä löytyy monenlaisia persoonallisuuksia. Kirjoissa ei ole liikaa ihmisiä, vaan juuri sopivasti niin, että ne pysyvät kuuntelijan mielessä. Päähenkilöiden nimet ovat myös hyviä ja ne erottuvat selvästi toisistaan, mikä auttaa pysymään juonessa mukana. 

Pidän erityisesti siitä, ettei päähenkilöstä ole tehty juopottelevaa ja rähjäistä poliisia, joka kipuilee alkoholisminsa kanssa. Lähipiirissäni on useampi poliisi ja minua hiukan ärsyttää se, että monessa dekkarissa poliisi on ihan ongelmallinen persoona ja tämä kertoo ihan vääriä asioita poliiseista.
 
Simolan kirjoissa poliisityö on hyvin uskottavaa ja ylipäätään kummankin kirjan tarina on niin uskottava, että se olisi voinut oikeasti tapahtua. Jännitys pysyi ihan loppusuoralle asti, eikä murhaaja selvinnyt kuin ihan loppumetreillä. 

Näissä dekkareissa oli myös hyviä kielikuvia ja sanoisin, että teksti oli älykästä. Lukijaa ei oltu aliarvioitu, vaan soljuva tyyli oli oli erittäin tasokasta. Kirjoissa oli myös kivat yksityiskohdat lemmikkieläimistä, joka heti kiinnosti minua. Ensimmäisessä kirjassa oli kissa nimeltään Marlon Brando ja tässä toisessa oli koira, jonka nimi oli Boris Becker. 

Suosittelen kaikille blogin lukijoille näitä dekkareita. Ne oli hyvin kirjoitettuja, jännittäviä ja niistä jäi lukijalle hyvämieli. Mieleen jäi myöskin odotus seuraavasta jatko-osasta.



Lukuterveisin,

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 5.-11.11.2024

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi11:38

    Kiitos kaikista kirjavinkeistäsi, Inkeri.

    Itse olen nyt perehtynyt Helena Immosen "kettusarjaan": Olet ehkä jo tutustunut niihin? Operaatio Punainen Kettu, Operaatio Aavikkokettu, Operaatio Napakettu, Ahmin nyt Napakettua ja kirjastosta saanen toivon mukaan ennen joulua sarjan päätösosan Operaatio Tulikettu, joka on tänä vuonna ilmestynyt.

    Ken on maailmanpolitiikasta, sodista, kyberuhkista ja tiedustelusta kiinnostunut tykkää näistä varmasti. Immonen on sissiradisti ja reserviupseeri, joka toimi aiemmin Puolustuvoimissa media-analyytikkona.

    Kovin herkille en näitä suosittele mutta jos haluaa erittäin luettavan johdatuksen suurvaltapeliin ja Suomen asemaan pelinappulana ja
    sopivalla tavalla kokonaisia kuvauksia päähenkiöistä, siitä lukemaan. Sarja kannattaa ehdottomasti lukea järjestyksessä.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...