Siirry pääsisältöön

Väärinkäsityksiä

 Aina välillä tulee asiakaspalvelussa väärinkäsityksiä ja varsinkin nuorena ja kokemattomana en osannut selittää asioita kunnolla. Nykyisin ihmistuntemukseni on ehkä parantunut ja huomaan helpommin, jos asiakas ei ymmärrä tarkoitustani.

Vinski kissamme <3


Känsä, syylä, luomi ja muut näppylät

Silloin, kun tein vielä jalkahoitoja 1980-90-luvulla asiakkailla oli huomattavasti vähemmän tietoa omasta terveydestään, eikä siihen edes kiinnitetty huomiota niin paljon kuin nykyisin. Siinä kohtaa tietotekniikka ja netti on tehnyt hyvän työn, että ihmisillä on helppo pääsy tiedon juurille.

Muistan erään kerran, kun keski-ikäinen rouva tuli kertomaan, että hänellä on känsä ja kyseli mitä apua siihen saa. Kerroin, että pitää varata aika jalkahoitoon, niin poistan sen siinä samalla. Hän oli hyvin epäröivä ja ihmetteli miten minä sen poistan. Kerroin käyttäväni kirurgin veistä ja olen sillä tavoin poistanut useita känsiä. Nainen oli selvästi ihmeissään ja sitten älysin kysyä missä känsä on. Hän kertoi, että känsä on poskessa ja näytti sitä samalla. 

Siinä kohtaa tajusin, että puhuimme täysin eri asioista ja yritin selittää, sen olevan luomi ja vain lääkärit poistaa niitä. Hän oli vielä enemmän ymmällään, että ensin lupaan sen poistaa, mutta sitten en poistakaan. Yritin selittää, että minulle tuli väärinkäsitys ja känsät ovat jaloissa ja kasvoissa on kyse luomista. Asiakas ei ollut kovinkaan tyytyväinen vastauksiini, ja lähti vähän epätietoisena pois. 

Tämä oli minulle hyvin tärkeä opetus siitä, että asiakkaat eivät aina tiedä miksi mitäkin ihon näppylää kutsutaan. Syylät ja känsät ovat myös kaksi selvästi eri asiaa ja niiden hoito on erilainen, mutta asiakas ei tätä eroa välttämättä ajattele. 

Onneksi työ tekijäänsä opettaa ja minäkin olen oppinut haastattelemaan asiakkaat paremmin ja kuuntelemaan asiakkaita tarkkaan.


Väärinkäsityksiä meikistä

Kahdeksankymmentäluvulla oli vielä iso joukko ihmisiä, joilla ei ollut mitään käsitystä, mikä on meikki ja mitä kasvohoidossa tehdään. Tämäkin sattui työelämäni alkupuolella, kun eräs asiakas varasi ajan meikkiin. Tein silloin vielä jonkin verran meikkejä ja tietysti annoin hänelle ajan. 

Asiakkaan tulessa varauksen tarkoitus selvisi minulle. Rouva täytti kahdeksankymmentä ja hän vietti juhliansa tulevana sunnuntaina ja tuli perjantaina meikkiin, että olisi juhlassa parhaimmillaan. Voi olla, että kyse oli myös alkavasta muistisairaudesta, mitä en silloin vielä osannut havainnoida. 

Olin ihan ihmeissäni ettei meikki mitenkään kestäisi sunnuntaihin asti, vaan se pitäisi pestä illalla pois. Asiakas oli vähän jopa tuohtunut ja ainakin ihmeissään, että hän maksaisi meikistä, mikä sitten pestään muutaman tunnin päästä pois. Yritin selittää, että meikki tehdään joka aamu uudestaan ja se pitää ehdottomasti pestä illalla pois. 

Rouva oli ihan tyrmistynyt, että joka päiväkö aineet laitettiin uudestaan ja illalla pestään pois. Se alkoi omissakin korvissa kuulostaa vähän kornilta, mutta näinhän me tehdään. Hän oli pettynyt minuun, kun väitin ettei meikki kestä sunnuntaihin, ja se on ihan sottainen parin päivän päästä. Ilmeisesti rouva jo epäili ammattitaitoani. 

Tein hänelle kestovärjäyksen ripsiin ja kulmiin, että jotain kestävää meikkiä saatiin aikaan. Kuitenkin hän olisi halunnut peittää ihonsa maksaläiskiä ja olisi tykännyt poskipunasta, ettei olisi niin kalpea. Laitoin hänelle meikkivoiteen ja poskipunan ja yritin tarjota, että hän voisi ostaa ne ja laittaa sitten sunnuntaina niitä ohjeeni mukaan. Sen hän varmaankin koki tyrkytykseksi, eikä hän mitenkään tuntunut käsittävän, ettei perjantaina laitetut meikit ole sunnuntaina kunnossa. 

En tiedä miten hän loppujen lopuksi asian ratkaisi, mutta minä muistan tapauksen ikuisesti. Asiakas oli selvästi tyytymätön minuun ja osoitti, että puhuin hänen mielestään puuta heinää. 


Mukavaa maanantaita!

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 12.-18
.11.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...