Siirry pääsisältöön

Ronkeli kosmetologi

 Suomen markkinoilla on niin monia kosmetiikkasarjoja, ettei kukaan pysty enää pitämään niistä lukua. Jatkuvasti niitä tulee lisää, ja myyjät ja maahantuojat pommittavat kosmetologeja jatkuvasti ja myynti on hyvin aggressiivista.

Kissamme:  Vinski halaa Valtsua


Kiva kokeilla jotain uutta

Olen koko ajan silmän avoinna, jos jostain löytyisi tuotteita, joita haluaisin myydä asiakkailleni. Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi tyytyväinen Dermalogicaan, iS Clinicaliin, Dermatudeen ja Youngbloodiin, vaan olisi vain kiva tarjota asiakkaille jotain uutta. Varsinkin verkkokaupan puolella olisi helposti mahdollista tarjota asiakkaille laajempi valikoima kotihoitotuotteita.

Nyt vaan on niin, ettei yksikään kokeilemani sarja tyydytä minua. Haravoin ahkerasti tätä kosmetiikkakenttää, että olisin perillä siitä, mikä tämän hetken tarjonta on. Välillä jopa ostan muutaman tuotteen ja kokeilen niitä itse. Oikeastaan tästä kokeilusta lähtikin tämän jutun kirjoittaminen. 

Tilasin muutaman tuotteen eräästä ranskalaisesta ihonhoitosarjasta kokeiltavakseni. Korostan sitä, että kyse on aina ammattikäyttöön tarkoitetusta kosmetiikasta. En missään tapauksessa ottaisi myyntiin muuta kuin ammattikäyttöön tarkoitettua kosmetiikkaa. Siinä on todella suuri ero vaikutusaineissa, ja ammattisarjojen vaikutusaineet ovatkin moninkertaiset verrattuna muihin tuotteisiin. 

Ostin siis erään sarjan seerumin, hoitovoiteen ja puhdistustuotteen. Käytin niitä korkeintaan kolme kertaa ja annoin ne tuttavalleni. Olin perehtynyt sen verran tuohon sarjaan, että vaikutusainepitoisuus niissä oli ihan kohtuullinen. Niissä ei myöskään ollut hajusteita, mikä on hyvin tärkeä asia. 

Kuitenkin tuotteet haisivat niin oudolle, että haju pyöri nenässäni pitkään. Tuo kuivan ihon puhdistusmaito ei millään meinannut huuhtoutua vedellä pois, ja sain todella hinkata sitä, että se lähti iholtani. Seerumi ja voide olikin sitten varsinaisia tököttejä, eikä ne kunnolla imeytyneet.

Olin tosi pettynyt tähän kokeiluun ja ihmettelin miten nykypäivänä tuotteet ovat vielä niin paksuja ja tönkköjä. Kolmekymmentävuotta sitten oli tuon kaltaisia paksuja voidepohjia, mutta ei niitä pitäisi käyttää enää tällä vuosituhannella.


Maahantuoja merkitsee paljon

Maahantuojalla on minulle todella suuri vaikutus, koska siitä tulisi tärkeä kumppani, jos sarjan ostoon päätyisin. Yleensä ammattisarjan perusvarasto on 7000-15.000€, joten kyse on suuresta kaupasta. Olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen maahantuojiin, joiden kanssa teen yhteistyötä ja Dermalogican maahantuonnin kanssa olen tehnyt työtä jo 1980-luvun puolestavälistä lähtien. 

Maahantuojan rooli on todella suuri, jos käyttää tuotteita siinä mittakaavassa, missä minä käytän Dermalogicaa ja iS Clinicalia. Maahantuojalla pitää olla selkeä koulutusohjelma ja selkeä systeemi mikä tukee markkinointia. 

Tiedän olevani ehkä hankalakin asiakas tai ainakin hyvin vaativa. Yleensä tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen ja yhteistyö on mukavaa, mutta olen selkeästi oman tieni kulkija. Silloin, kun lähtee hankkimaan uutta tuotesarjaa se on todella iso sijoitus ja vaatii suuren taloudellisen panostuksen. Kaikki aloittamisprosessit ovat niin vaativia, että se vie aikaa ja rahaa ja siksikin pitää harkita tarkkaan ottaako jonkun uuden sarjan myyntiin. 

Yksi selkeä vaatimukseni on, että tuotesarjassa pitää olla eri tuotteet kasvohoitoihin ja hoitoja tukevat kotihoitotuotteet. Näinhän Dermalogica ja iS Clinical toimii ja uusi sarja vaatisi myös uusien hoitojen opettelua. Tosin se olisi minusta kivaa, koska suorastaan nautin uuden oppimisesta. 

Yksi tärkein asia uuden sarjan kohdalla on se mitä kollegat siitä tykkäävät. Arvostan monia kollegoitani ja jos heillä on käytössä jokin uusi tuotesarja kiinnostukseni heräisi heti. Tällä hetkellä en ole keneltäkään kuullut, että he olisivat ottaneet jotain uutta käyttöönsä, joten etsiminen vain jatkuu. 

Terveisin,

Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 12.-18
.11.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...