Onkohan niin, että kateus on jokin suomalaisten perusominaisuus, kun siihen törmää niin usein? Ainakin yrittäjä saa kokea hyvin usein pientä ilkeyttä, jonka pohjana käsittääkseni on kateus. Olen koko ikäni yrittänyt suitsia itsestäni pois tätä ominaisuutta.
%20(37).png)
Yrittäjä kokee usein kateutta
Keskustelin erään kolmekymppisen SKY-kosmetologin kanssa, joka oli tehnyt yrittäjänä työtä viitisen vuotta, ja hän hämmästeli, miten moni ystävä oli häipynyt, kun hän aloitti yrityksensä. Sitten taas ystäviksi oli ilmaantunut ihmisiä, joita tuskin tunsi, mutta he halusivat alennuksia ystävyyden avulla.
Tämä kuulosti aivan tutulta kokemukselta, jonka on varmaan jokainen alkava yrittäjä kokenut. Yrittäjille ollaan kateellisia, kun luullaan heidän olevan rikkaita ja pääsevän helpommalla työssään kuin muut. Toisaalta yrittäjät ovat keskenään hyvin kateellisia ja suorastaan raadollisia, mikä vielä näin pitkälläkin kokemuksella aiheuttaa välillä pahaa mieltä.
Eräs kokenut, suomalaisia yrityksiä paljon kiertänyt myyntimies kiteytti kerran, että yrittäjä on valmis hylkäämään kahden euron kaupan, jos saa estettyä toiselta yrittäjältä euron kaupan. Tämä kertoo siitä, että yrittäjä olisi valmis tekemään vaikka tappiota, jotta saisi tehtyä kiusaa toiselle yrittäjälle.
Toisaalta oma ystäväpiirini on melkein pelkästään toisia yrittäjiä, ja kaksi parasta ystävääni ovat olleet jossain elämänsä vaiheessa yrittäjiä. Uskon, että yrittäjän elämää on vaikea ymmärtää, ellei ole sitä kokenut.
Mietin tätä kateutta siinä kohtaa, kun hoitolaan tuli viikon välein aivan vieras ihminen soittamaan ovikelloa ja ilmoittamaan, että minulla oli vielä tammikuun lopulla joulutonttuja parvekkeella. Huomasin, että kumpikin nautti, kun pystyivät osoittamaan näin selkeän epäkohdan yrityksessäni. Olen tottunut siihen, että hoitolan somisteita ja sisustusta moititaan hyvinkin rankasti ja ilkeästikin. Tämä oli kyllä kaiken huippu, että jotkut viitsivät tulla kadulta sanomaan minulle sellaista. En siitä edes pahastunut, kun hämmästyin niin kovasti.
Ellen olisi kasvattanut paksua nahkaa, hoitolassa ei olisi esillä yhtään koriste-esinettä. Tietysti nämä moitteet voivat lähteä siitä, että osa ihmisistä ei voi sietää koriste-esineitä, ja jotkut sanovatkin suoraan, että heitä ahdistaa koristeiden määrä. Tämä kertoo ihmisten erilaisista makutottumuksista, ja koska hoitola on minun, se on minun näköiseni.
Siihenkin olen jo tottunut, että nuo parvekkeen somisteet, kissapatsaat ja tänä talvena tontut herättävät ärtymystä osassa ihmisiä. Tulkitsen senkin jonkinlaiseksi kateudeksi. Noin kymmenen vuotta sitten, kun parveke ei vielä ollut lasitettu, minulla oli usein siellä oikeita kesäkukkia. Parvekkeen edessä on lyhtypylväs, jossa on kaupungin kukkakoristukset kesäisin, ja yritin sävyttää omat kukkani sopimaan näihin pylväskukkiin. Minulta kysyttiin monia kertoja kesän aikana, maksaako kaupunki minun parvekekukkani tai olenko saanut ne kaupungilta, kun kukkani ovat samoja kuin lyhtypylväässä.
Onneksi pystyin aina rauhoittamaan kysyjiä, ettei kaupunki todellakaan maksa eikä lahjoita kenenkään parvekekukkia, olipa parveke sitten yrityksen tai yksityishenkilön.
%20(38).png)
Karvaita kokemuksia
Opin hyvin nopeasti kantapään kautta, miten ns. ystävät voivat käyttäytyä yrittäjää kohtaan. Tästä on kohta puolivuosisataa, mutta se opetus jäi mieleeni pysyvästi. Olin juuri avannut hoitolani 15.6. ja ilmoittanut, että hoitola on auki klo 9–17 ma–pe, mutta lauantaisin sopimuksen mukaan.
Eräs koulukaverini varasi ajan lauantaille klo 9 ja hän tiesi, että kuljin siihen aikaan vielä bussilla Hyvikkälästä kaupunkiin. Mikään myöhempi aika hänelle ei käynyt, vaikka hän tiesi, että ainoa bussi, jolla pääsen, oli kaupungissa jo kello seitsemän. Tottakai minä, reippaana alkavana yrittäjänä, otin varauksen siihen ja odotin monta tuntia – eikä koko asiakasta näkynyt.
Sitten sunnuntaiaamuna puhelin soi kuuden tienoilla, kun ihmiset yleensä nukkuvat, ja kyseinen ystävä ilmoitti, ettei se lauantain aika ollut sopinutkaan hänelle. Sitten hän halusi varata seuraavalle perjantaille ajan kello 16.00. Sanoin ihmeissäni, että sehän on juhannusaatto. Hän ilmeisesti kuuli epäröintini, ja sitten tulikin ripitys siitä, miten leuhka ja ilkeä minusta on tullut, kun rupesin rikastumaan. Lopuksi hän ilmoitti, ettei ikinä tule hoitolaani ja lupasi kertoa kaikille, ettei kukaan muukaan tulisi. Hän olikin ainoa koulukaveri, joka pyrki minulle kasvohoitoon.
Tämä on aina uudelle yrittäjälle karvas kokemus, kun huomaa, ettei yksikään sukulainen tai ystävä käytä yrityksen palveluja. Se on yksinkertainen totuus, että lähipiirissä kukaan ei halua ostaa kaverin yrityksestä mitään, ettei se toinen vain pääse rikastumaan. Asiakaspiiri on aina hankittava täysin vieraista ihmisistä, ja näin se on joka alalla.
Viimeisin hämmennyksen aihe oli muutama viikko sitten, kun minulle soitti eräs kosmetologi ja ehdotti yhteistyötä. Ehdotus oli, että lähettäisin asiakkaitani hänelle erilaisiin laitehoitoihin, ja hän maksaisi siitä minulle provikkaa. Olen aina suhtautunut kaikkeen yhteistyöhön positiivisesti, mutta tässä tapauksessa jouduin kieltäytymään. Yleensä yhteistyö ja verkostoituminen tuovat hyötyä kummallekin osapuolelle, mutta tämän ehdotuksen koin aika oudoksi minuun suuntaani.
Koin tilanteen niin, että minä olen ikäloppu raakki, enkä hienoista laitehoidoista tiedä, joten voisin näin päästä osalliseksi niistä. Miksi minä neuvoisin asiakkaani muuhun hoitolaan, jonka laitteisiin en usko, eikä minulla ole kokemusta työn tasosta? Minua hieman loukkasi myös se, että luullaanko minua niin rahanahneeksi, etten niin välitä, mitä asiakkailleni tapahtuu, kunhan itse saan tuottoa.
Kerroin, että katson SKY-kosmetologin perustyöhön kuuluvan, että asiakas neuvotaan toiseen paikkaan, ellei oma ammattitaito riitä. Se kuuluu ammatti-ihmisen työnkuvaan automaattisesti, eikä siitä tarvitse erikseen maksaa. Olen aina ohjannut asiakkaani lääkärille tai toiseen hoitolaan, ellen itse pysty ihmistä auttamaan.
Voihan olla, että tulkitsin asian ihan väärinkin, mutta näin minä sen koin. Mietin myös, olenko siinä vaiheessa, että jos ei muuta loukkaavaa keksi, voi ottaa esille ikäni. Tosin kyllä siihenkin pian kovetun, mutta ensimmäinen kerta on joka asiassa kipein.
Onpa monenmoisia ja raadollisia tarinoita. Ilkeää käytöstä. Valtavaa tarmoa, joka kanavoituu siihen, että kipuaa kerroksiin kertomaan mielipiteensä jonkun parvekkeesta. Kuinka kukaan voi ajatella, että kaupunki maksaisi kesäkukat, jotka olet sävyttänyt pylväskukkien väriin?
VastaaPoistaSyöpädiagnoosi ja kun ei kuollutkaan, kuntavaaliehdokkuus, meikkaaminen ja liikuntaharrastus esimerkiksi ovat joillekin asioita, joihin he eivät osaa suhtautua. Ajatus menee varmaankin jotenkin niin, että tuo yrittää kalastella huomiota, jota ei ansaitse.
Onneksi näitä ihmisiä on harvassa, mutta ilkeydet kyllä jäävät mieleen.
Leena
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista