maanantai 10. helmikuuta 2025

Muistakaa uv-suojallinen päivävoide

Aloitan taas tämän muistuttelun auringolta suojautumisesta, mutta yritän olla nalkuttamatta. Asia on vain niin tärkeä, että yritän tehdä kaikkeni, ettei kukaan ainakaan tietämättään altista ihoaan syöpävaaralle.



Pilviselläkin säällä on UV-säteilyä

Jos kaikki ihmiset näkisivät basalioomaa ja muita ihosyövän lajeja niin paljon kuin minä näen, harva enää haluaisi olla auringossa. Minulla on kasvohoidossa lähes päivittäin asiakas, jolla on ollut ihosolumuutoksia, ja niitä on hoidettu sairaalan ihopolilla, tai hän on odottamassa hoitoon pääsyä.

UV-säteilyn aiheuttamat solumuutokset tulevat yleensä esiin noin 50-60-vuotiaana, ja nykytutkimuksen mukaan suomalaisista kahdeksankymppisistä 60 % sairastaa basalioomaa tai jotain muuta UV-säteilyn aiheuttamaa ihosyöpää. Määrä on siis enemmän kuin puolet ikääntyneistä, ja se on minusta valtava määrä.

Näillä tiedoilla voi ennustaa, että kun oma ikäluokkani on kahdeksankymmentä, basalioomaa on jo 70-80 % ihmisistä. UV-säteily on voimistunut vuosien varrella niin valtavasti, että sen tuntee jokainen ihollaan. Aurinko pistelee ja kihelmöi iholla nykyisin ihan eri tavalla kuin esimerkiksi 60-luvulla.

Tämä johtuu otsonikerroksen heikkenemisestä, koska maan pintaan pääsee vuosi vuodelta enemmän syöpää aiheuttavia B-säteitä. Ilmansaasteet ovat aiheuttaneet tämän otsonikerroksen ohentumisen, ja nyt ihminen kärsii siitä syövän muodossa.

Ensisijainen suojautuminen on vaate, varjo ja siesta! Pitää aina pysyä varjon puolella, suojata itseään pitkähihaisilla vaatteilla ja hatuilla sekä pysyä sisätiloissa keskipäivän voimakkaan säteilyn aikaan. Olen itse noudattanut tätä sääntöä parikymppisestä asti, vaikka vielä 80-luvulla ei tästä UV-säteilyn ja syövän yhteydestä tiedettykään.

Oma ihoni on niin valkoinen, että se palaa vartissa, enkä nuorempanakaan pitänyt rusketusta kauniina, vaan enemmän likaisena ihon värinä. Olen käyttänyt aina ulkona ollessani meikkiä ja UV-suojallisia päivävoiteita. Kuitenkaan tämä hyvä suojautuminen ei poista minulta ihosyövän riskiä. Olen voinut saada jo lapsena niin paljon säteilyä, että se puhkaisee iän myötä ihosyövän.


Ihosolun DNA kerää itseensä kaiken sen UV-säteilyn, mitä ihminen on saanut, ja jossain kohtaa DNA tulee tavallaan "täyteen", ja solut alkavat muuttua syöpäsoluiksi. Kaikista pahinta tuhoa tekee lapsena alle parikymppisenä saatu UV-säteily.



Aurinko rypistää ja ohentaa ihoa

Varma tapa tuhota omaa ihoaan ja hankkia ennenaikaisia ryppyjä on UV-säteily. Myös tämän rypistymisen takia olen välttänyt aurinkoa, koska en halua lisätä ihon vanhenemisprosessia, kun rypistymistä tapahtuu muutenkin ilman, että sitä vielä itse kiihdyttää.

Tässä vaiheessa talvea kannattaa käyttää vähintään kolmenkympin suojakerrointa, ja jos ulkoilee pitkiä aikoja keskipäivän aikaan, viisikymmentä on paras suojakerroin. Etelä-Suomessahan ei nyt ole lunta, mutta aurinko ja lumi on iholle tappava yhdistelmä. UV-säteilyä tulee sekä taivaalta että lumesta heijastumalla, ja palamisvaara moninkertaistuu.

Viileässä pakkassäässä ei edes tunne auringon polttavaa ja ahavoittavaa vaikutusta, ja lopputuloksen näkee vasta seuraavana päivänä. Jos on taipumusta pigmenttiläiskiin, ne heräävät juuri tähän aikaan vuodesta ja lähtevät tummenemaan vauhdilla.

iS Clinicalin Eclipse SK 50 (61 €)


Viikonloppuna on Pimeän kaupan tapahtuma, ja kannattaa huomioida hyvät tarjoukset myös aurinkosuojatuotteissa. Edullisin aurinkosuojallinen päivävoide on iS Clinicalin Eclipse SK 50 (61 €), joka on iso 100 ml pumppupullo ja saatavilla värillisenä ja värittömänä. Tähän aikaan vuodesta se on yksinään käytettynä hiukan liian kevyttä ainakin kuivalle ja ohuelle iholle. Suosittelen sen alle iS Clinicalin Hydra-Cool Serumia (15 ml 77 € ja 30 ml 120 €), joka on erittäin kosteuttava seerumi.


Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 4.2.-
10.2.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti