Kulunut talvi on ollut hyvin tautista aikaa ja moni on ollut pariinkin kertaan flunsassa tai noroviruksen kourissa. Kaikki sairastaminen rasittaa ihoa, mutta kuumeinen flunssa ja jatkuvalla niistämisellä on kaikista pahin.
Kuume haihduttaa kosteutta ihostakin
Flunssan tyypillisiin oireisiin kuuluu, että välillä palellaan ja sitten taas hikoillaan vettä valuen. Elimistö yrittää kaikin tavoin jäähdyttää kuumeista elimistöä ja ihokin on kuuma ja välillä märkä tuskahiestä. Muutama päivä sellaisessa rääkissä tekee ihosta rutikuivan ja muutenkin rasittuneen oloisen.
Mitä enemmän on ikää sitä hitaammin elimistö ja iho toipuu tällaisesta poikkeustilanteesta. Parasta olisi tulla kosteuttavaan kasvohoitoon, niin se olisi nopein tapa saada iho kuntoon. Tietysti ensin pitää sairastaa tauti kunnolla pois ja tulla vasta sitten kosmetologin luokse.
Sairastaessa ei tietenkään jaksa ihoaa huoltaa, kun on muutenkin väsyksissä. Hoitosuihkeen suihkauttaminenkin auttaisi paljon, jos sen jaksaisi tehdä muutaman kerran päivässä. Dermalogican Hyaluronic Ceramide Mist (52€) on juuri sopiva, koska se on hyvin kosteuttava.
Nenän ympäristö yleensä rohtuu ihan karrelle, kun niistää jatkuvasti ja siihen auttaa hyvin Multivitamin Power Firm silmänympärysvoide. Rohtuma-aluetta ja huulia kannattaa rasvailla moneen kertaa Multivitamin Power Firmillä. Parasta olisi aloittaa rasvaaminen jo ennen kuin iho on rohtunut, kun kaikkihan tietää miten kipeä rohtunut nenänympärys on.
Tehohoitoa kotona
Sitten kun jaksaa taas tehdä jotain kannattaa aloittaa ihon teho-hoito. Sekin jo virkistää ja auttaa toipumiseen, kun jaksaa ensimmäistä kertaa mennä suihkuun ja pestä tukkansa. Yleensä flunssan kourissa makaa monta vuorokautta sen verran heikkona, ettei suihkuun meno tule mieleenkään.
Hyvä tehohoito on tehdä kuorinta kosteuttavalla Dermalogican Daily Milkfoliantilla (68€) ja laittaa sen jälkeen yöksi vaikuttamaan paksu kerros Multivitamin Power Recovery Masqueta (68€). Multivitamiininaamio auttaa kuivuuteen, rohtumisiin ja se ylipäätään tervehdyttää ihoa kovan rasituksen jälkeen. Tätä kuorinta ja naamio yhdistelmää kannattaisi käyttää 3-5 yötä peräkkäin, koska ei iho hetkessä toivu.
Ellei muuten käytä seerumia niin se pitää kyllä lisätä ihonhoitoon sairauden jälkeen. Monipuolinen seerumi on Dermalogican Smart Response Serum (161€) eli älyseerumi. Se korjaa sairauden aiheuttamia puutteita ihon toiminnassa.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
24.-30.3.2026
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
.png)

.jpeg)
Kommentit
Lähetä kommentti