Siirry pääsisältöön

Väärin käsityksiä auringosta ja aurinkosuojatuotteita

 Jo viime kesänä muutama asiakkaani kertoi, että teini-ikäiset nuoret lukevat aurinkosuojaohjeet ihan päin prinkkalaa ja polttavat ihoaan ihan tahallisesti. Ruskettunutta ihoa ihaillaan ja sen eteen ollaan valmiita tekemään mitä tahansa. 


Tutkimukset kertovat karua kieltä aurinkoon liittyvistä vääristä käsityksistä

Omassa lähipiirissäni ei juurikaan ole alle parikymppisiä ja ne jotka käyvät asiakkainani hoitavat ihonsa esimerkillisesti. Joten en ole oikein ollut selvillä, miten suureksi tämä nuoriston rusketuksen ihannointi on levinnyt. 

Nyt keväällä julkaistiin suomalaisten ihotautilääkärien tutkimus, missä kartoitettiin nuorison aurinkosuojatottumuksista. Aurinkosuojavoiteiden käyttö on sivuutettu lähes kokonaan, koska ne hidastavat ihon ruskettumista. Noin kolmasosa nuorista on siinä käsityksessä, että ihon kannattaa antaa palaa ensin niin vasta sitten tulee kunnon rusketus. 

Uv-säteilyn aiheuttama ihosyöpä sivuutetaan täysin ja sen puhkeamiseen menee kymmeniä vuosia. Joillakin on käsitykset ihan päälaellaan ja he väittävät, että aurinkosuojavoiteet aiheuttavat ihosyöpää. Tämän väitteen takana on varmaan jenkkien esimerkki, että rokotukset aiheuttaa autismia. 
Olen vuosikymmenet levittänyt tietoa uv-säteilyn vaaroista ja viime vuosina tuntui, että asia on kunnolla ymmärretty. 

Sitten iskikin nämä someneuvot ja niitä ei mikään järjen ääni kumoa. Kuulin myös, että nuoriso lukee uv-indeksiä ihan päälaellaan, eli mitä suurempi on indeksi sitä varmemmin saa rusketusta ja juuri silloin pitää mennä ulos ilman mitään suojaa.

                                     

Kolme Veetä

Työryhmä joka oli tehnyt tuon tutkimuksen nosti esiin, että suojautumisessa tarvitaan kolme Veetä eli vaate, varjo ja voide. Minä opin tämän kirjanyhdistelmän kosmetologikoulutuksessa VVS eli vaate, varjo ja siesta. 

Yllättävää on, että nämä kaikki hyvät ohjeistukset ovat unohdettu ja on palattu kymmeniä vuosia taaksepäin. Nykyiset aurinkosuojatuotteet ovat miellyttäviä, kevyitä ja hyvin imeytyviä eli niitä on mukava käyttää. 

Kaikkien tilastojen ja tutkimusten mukaan alle parikymppisenä saatu uv-säteily on vaarallisinta ja juuri se saattaa muuttua syöpäsoluiksi vuosien myötä. Ei tässä kai oikein muutakaan voi tehdä kuin levittää tiedotusta entistä kiihkeämmin. 
Toivoisin myös, että vanhemmatkin ja opettajat tekisivät tätä valistusta, koska muutenkin ihosyöpätilastot pahenee koko ajan.  

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
24.-30.3.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

  1. Anonyymi19:28

    Kestokykynsä rajoilla olevaan terveydenhuoltoon kohdistuu paljon paineita, ja ennaltaehkäisyllä eli auringolta suojautumisella olisi tilaisuus leikata aurinkokeratoosien ja ihosyöpien hoitojen kuluja.

    Näen tämän siis terveyspoliittisesti merkittävänä asiana. Yksilön kannalta ajateltuna: kuka haluaa auringon tärvelemän ihon? Olen tavallaan jo luopunut toivosta, kun tuntuu, että suuri(n?) osa ihmisistä ei ole kuullutkaan auringon haitoista.

    Tsemppiä edelleen valistustyöhön.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...