Viime viikolla oli uutisissa paljon puhetta tietoturvasta ja yksittäisten ihmisten henkilötiedoista esimerkiksi terveyskeskuksessa. Olen vuosien varrella kokenut useamman kerran, että tietoni ei olekaan niin turvassa kuin pitäisi.
Terveystiedot
Nämä kokemukseni ovat jo 20-30 vuotta sitten tapahtuneet, mutta edelleenkin muistan ne. Kaksi kertaa on asiakkaanani ollut sairaanhoitaja myöntänyt, että oli katsonut minun terveystiedot. Nämä tapaukset ovat jo 90-luvulta ja hoitajat eivät vielä ehkä olleet sisäistäneet, ettei toisten terveystietoja saa katsoa.
Ensimmäinen kerta oli siihen aikaan, kun kaikki asiat oli vielä paperisina potilaskansioissa. Toinen kerta oli jo nettiaikaa. Ensimmäisellä kerralla en itsekkään ymmärtänyt paheksua asiaa, mutta toisella kertaa se tuntui tosi ilkeältä. Tämän myöhemmän tapauksen yhteydessä asiakas ryhtyi saarnaamaan minulle terveellisistä elämäntavoista. Hän suorastaan sätti minua siitä mitä teen väärin ja miten minun pitäisi elää. Ilmeisesti hän ymmärsi menneensä liian pitkälle, koska hän ei koskaan käynyt enää sen jälkeen hoitolassani, vaikka oli aikaisemmin ollut vakioasiakas.
Joillakin varmaan uteliaisuus on niin voimakas, että se ajaa katsomaan asioita, mitkä eivät heille kuulu. Olen tosi tyytyväinen, että näihin epäkohtiin nykyään puututaan ja toisten tietojen katsominen uteliaisuudesta on rikos.
Mokailua
Olin 2000-luvun alussa hedelmöityshoidoissa ja se asia varmaan herätti uteliaisuutta. Keskussairaalan minua hoitava gynekologi kertoi minulle, että yhtenä aamuna töihin tullessaan hän näki, miten minun potilaskansio kulki kädestä käteen hoitajien kansliassa. Hän oli siitä huomauttanut, mutta ilmeisesti se ei auttanut, kun hänen kertoman mukaan paperini oli seuraavanakin päivänä ihan levällään kansliassa. Silloin hän oli vienyt asian esimiehilleen, mutta minä en koskaan saanut tietää mitä siitä seurasi. Nykyäänhän sellaisesta voi jopa menettää työpaikkansa.
Yksi tapaus oli kyllä niin ihmeellinen Kelan mokaus, että sitä on vaikea uskoa, ellen olisi itse sen kokenut. Joskus 2000-luvun alussa minulle soitti aivan vieras mies, joka hyvin asiallisesti selitti asiaansa. Minun Kela-korvaukseni kuulemma oli jo pari, kolme vuotta tullut hänen pankkitililleen. Joka kerta hän oli ilmoittanut siitä Kelaan ja palauttanut rahat ja pyytänyt korjaamaan virheen.
Siihen aikaan lääkärissä käynneistä ei saanut heti Kela-korvausta kuten nyt, vaan se tuli jälkikäteen tilille. Tämä mies soitti minulle siksi, että jos voisin itse tehdä asialle jotain, kun hän ei sitä saanut loppumaan, vaikka oli ollut Kelaan yhteydessä moneen kertaan.
Olin ihan äimistynyt, että miten sellainen oli edes mahdollista. Tietysti soitin itse Kelaan, että tällainen pitää loppua, kun mies oli minulle täysin vieras. Kelan työntekijä tutki asiaa ja totesi, että oli luultu minun olevan holhouksessa ja, että mies oli virkaholhoojani. Olin suorastaan järkyttynyt, että minä kuljin Kelan papereissa holhouksen alaisena ihmisenä.
Asiaa selvitettiin pitkään puhelun aikana ja lopulta virkailija uskoi minua ja lupasi korjata asian. Ilmeisesti se korjaantui, kun tuo mies ei siitä enää uudestaan soittanut. Kummallista oli ettei hän saanut Kelaa uskomaan ja rahat tulivat aina vaan hänelle, vaikka hän palautti ne joka kerta. Rahallisestihan kyse oli muutamista kympeistä, mutta kokonaisuutena se oli kummallista.
Joskus olen miettinyt jäikö Kelan papereihin pysyvästi merkintä, että olin ollut jossain vaiheessa holhouksen alainen. Se olisi kyllä tosi kamalaa!
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
17.-23.3.2026
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Pysähdyin oikein miettimään ovatko omat tietoni turvassa esim kanta.fi sivustolla!!! pulliainenanne@yahoo.com
VastaaPoista