Siirry pääsisältöön

Omille mokille saa nauraa

Suurin osa ihmisistä ei mitään kammoksu, niin paljoa kuin naurunalaiseksi joutumista. Oma julkisivu halutaan säilyttää hinnalla millä hyvänsä ja varmaankin luullaan ettei kukaan muu mokaa koskaan. Katleena Kortesuon blogi Ei oo totta kertoo monia hauskoja tarinoita mokaamisesta. Minullekin sattuu usein kömmähdyksiä ja pidän itseäni hiukan naivina, joka ei aina ajattele kaikkea loppuun asti. Olen elämän myötä oppinut nauramaan itselleni, koska eihän se ole niin vakavaa, jos ei aina ole niin järkevä.

Olin tässä pari viikoa sitten jääkiekkopelissä ja se on minulle tosi harvinaista. Myönnän sen olleen toisen kerran, kun olin Hämeenlinnan jäähallissa. Varmaan asiakkaani ja lukijani ovat huomanneetkin etten erityisesti ole urheiluihmisiä. Sain kutsun katsomaan peliä Hämeenlinnan kaupungin aitioon ja en niinkään mennyt jääkiekon takia, vaan siksi että tapaisin kivoja ihmisiä. Onneksi mieheni tuli mukaan, koska hänhän yleensäkin käy peleissä ja selitti minulle mitä kentällä tapahtui. Ennen aitioon menoa kävin naisten vessassa ja sinne oli pieni jono. Sisään päästyäni huomasin, että se oli, vain pieni yhden pöntön koppi, peilin ja lavuaarin kanssa. Eniten minua ihmetytti, kun vessa oli ihan harmaan hämärä. Mietin, että olen kyllä nähnyt vessoja joissa on sininen valo huumeiden käyttäjien takia, mutten mitään harmaata valoa ollut ennen tavannut. Totesin mielessäni, että kai se on pakko jäähallilla näin olla, kun urheilijat tekevät kaiken maailman verenvaihtoja ja käyttävät steroideja. En onneksi kertonut kokemuksestani aitiossa mitään. Harmittelin, vaan mielessäni, että oli vaikeaa lisätä huulipunaa, kun ei nähnyt kunnolla.

Sitten jollain tauolla kävin toisen kerran vessassa ja siellä oli ihan hyvä valo. Tajusin, että minä hölmö en vaan laittanut vessaan valoa, kun edeltäjäni oli sen sammuttanut! Kyllä, taas motkotin itselleni miten hölmö olen etten tuollaista keksinyt. Kotona vasta aloin asiaa miettimään kertoiko tuo tilanne eniten minun typeryydestäni, vai urheilusta. Minähän tein heti johtopäätöksen, että urheilu on, niin täynnä dopingia, että kaikki varotoimet käytetään. Aika huolestuttava johtopäätös ihmiseltä, joka seuraa vain sivusilmällä urheilua. Ehkä ajatusmalliini vaikutti, että olin samalla viikolla kuunnellut radiosta juttua hiihtäjien dopingista.

Toisaalta naureskelen vieläkin itselleni miten hölmö olen ja olen naurattanut jutulla monia. Tosin aika monen ilmeestä olen nähnyt, että pitävät minua ihan hölmönä, kun vielä kehtaan kertoa omista tyhmyyksistäni. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...