Siirry pääsisältöön

Rohkeat kaukopartiomiehet

 Jos pitäisi valita Suomen sotien aikaisia sotasankareita,minun valintani olisi kaukopartiomiehet eli sissit jotka toimivat vihollisen selustassa. Olen lukenut moneen kertaan kaikki tietokirjat, mitä heistä on kirjoitettu.



Sissitoiminta vaati kuntoa ja sinnikyyttä

Kaukopartiomiehet olivat ryhmiä mitkä menivät sodan aikana sotatoimialueen läpi vihollisen eli Neuvostoliiton selustaan. Heillä oli monia tehtäviä kuten tiedustelu siitä miten neuvostoliittolaisten joukot olivat sijoitettu. Usein käskynä oli myös tuhota tärkeä rautatie tai ammusvarasto.
Heidän työnsä oli äärimmäisen vaarallista, koska jos heidät olisi saatu kiinni Neuvostoliiton NKVD olisi heitä kiduttanut ja sen jälkeen teloittanut. Suositus olikin, että kiinni jäädessään on parempi ampua itsensä säästyäkseen kidutuksilta. 

Kaukopartiotoiminta oli sen verran rankkaa, että sitä teki vain pieni ryhmä sotilaita jotka saattoivat jatkosodan vuosina tehdä parikymmentä matkaa rintaman taakse. Ketään ei tähän työhön pakotettu vaan se oli aina oma valinta, mutta halukkaita aina riitti. 
Suomalaiset sotilaat olivat parikymppisiä joita kiehtoi seikkailu. Kaikkia halukkaita ei partioihin otettu, koska se vaati aivan erityisiä luonteen piirteitä. 

Partiot olivat yleensä noin parinkymmenen miehen ryhmiä, jotka liikkuivat jalkaisin ja kantoivat repussaan kaiken mitä matkalla tarvittiin. Reput painoivat paljon, koska mukana oli räjähteitä ja aseita ja kaikki ruoka mitä mies tarvitsi sekä pieni määrä lääkintätarvikkeita. 
Sodan myöhemmässä vaiheessa kaukopartiomiehet saatettiin kuljettaa lentokoneella rintaman taakse, johon he hyppäsivät laskuvarjolla. Toinen kuljetustapa oli vesitasot jotka laskeutuivat järviin ja vesistöihin. 

Matkat saattoivat kestää 10-70 vuorokautta ja kävelyä tuli satoja ja tuhansia kilometrejä. Suomen puolelle pidettiin yhteyttä Kyynel-radiolla, jonka kautta satiin morsettamalla tietoja puolin ja toisin. 


Sisukasta porukkaa

Minulle on lähes käsittämätöntä miten suurta stressiä ja painetta nuo miehet kestivät. He olivat koko ajan kuolemanvaarassa ja fyysistä voimaa ja kestävyyttä tarvittiin suorastaan yli-inhimillisiä määriä. Yhdeksän kaukopartiomiestä sai Mannerheimin Ristin Ritarin arvon.
Todellista tietoa näiden kaukopartioiden toiminnasta on vaikea saada, koska sodan loppuvaiheessa kaikki tieto tuhottiin. Jos Neuvostoliitto olisi saanut tietää miesten nimet heidät olisi viety Neuvostoliittoon tuomittavaksi. 

Suurin osa kaukopartiomiehistä vielä osallistui asekätkentään ja heidän henkensä oli niin paljon Suomessa vaarassa, että moni lähti Ruotsiin ja sieltä muualle ulkomaille. 
Eniten tietoa kaukopartiomiesten toiminnasta saa Mikko Porvalin tietokirjoista, jotka perustuvat hänen isoisänsä Antti Porvalin päiväkirjoihin ja veteraanien haastatteluihin 2000-luvun alussa. Nythän kaikki kaukopartiointiin osallistuneet ovat jo kuolleet. 

Vielä sodan jälkeenkin jotkut jatkoivat kaukopartiotoimintaa ja vakoilua NATO:n leivissä. NATO maksoi erittäin hyvin, jos joku uskalsi lähteä Neuvostoliiton rajan taakse. 
Sisseistä ja kaukopartioista on kyllä saatavissa suuri määrä sotaromaaneja, mutta niiden tiedot eivät ole luotettavia. Itse en ole noita romaaneja lukenut, koska yleensä luen vain tietokirjoja sotahistoriasta. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
24.-30.3.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä



Kommentit

  1. Päivi Sillanpää10:50

    Pervitinin avulla jaksettiin ja pidettiin hyvin puoliamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola20:51

      Hyvä huomio Päivi! Pervitin kuului suomalaistenkin kaukopartiomiesten lääkevarustukseen. Se on amfetamiini johdannainen joka antaa ylimääräistä voimaa ja lisää rohkeutta muutamiksi tunneiksi.
      Yleensä Pervitin pillerit oli partion johtajan hallussa joka päätti, koska on sellainen tilanne, että lisäapua tarvitaan.


      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...