Edelleen on paljon 40-50-vuotiaita, jotka kärsivät näppylöistä, ihon öljyisyydestä ja tulehtuneista finneistä. Tiedän ettei jotkut halua kosmetologin ihonpuhdistukseen, kun aiempi kokemus on ollut niin kivulias ja epämiellyttävä.
Kotihoidosta puuttuu ”punainen lanka”
Tarjolla on suuri määrä hoitoja mitä kiihkeästi kaupataan rasvoittumisen hoidoksi ja valitettavan suuri osa on minun mielestäni lähinnä mielikuvitusta ja rahastamista. Nykyisin on tullut suuri määrä erilaisia ns.luontaishoitoja mitä markkinoidaan hyvin vakuuttavasti, mutta lääketieteellinen peruste on hyvin hutera. Minusta kyse on aika rankasta rahastamisesta.
Neuvoisin, että ihonhoito-ohjeita kannattaa vastaan ottaa vain SKY-kosmetologeilta tai ihotautilääkäriltä. Muu hoitohenkilökunta on itseoppinutta, eikä heidän työhönsä liity ihonhoidon perusteet.
Silloin kun on epävarma mitä iholle kannattaa tehdä parasta on hakeutua hyvämaineisen ammattitaitoisen SKY-kosmetologin hoitoon.
Näin Hämeenlinnassa suosittelen itseäni, koska tiedän osaavani hoitaa rasvoittuvaakin ihoa parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä voi kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta luotan omaan ammattitaitooni :) .
Suosittelen varaamaan ajan Puhdistavaan ja kosteuttavaan kasvohoitoon (107€). Siinä pystyn arvioimaan ihontilanteen ja aloittamaan kuorinnan ja puhdistamisen.
Rasvoittuva iho tarvitsee tehokkaan kotihoito-ohjelman
Päivittäin tehty kotihoito on tärkeää ja tässä kohtaa usein hoito lopahtaa, kun ei ole sinnikkyyttä tehdä sitä loppuun saakka. Kasvot pitää ehdottomasti kaksoispuhdistaa joka ilta ja aamu. Hyvä yhdistelmä on Dermalogican Precleanse (150 ml 52€, 295ml 84€) alkupuhdistusaine ja iS Clinicalin Cleansing Complex (58€). Aikuiselle ihmiselle suosittelen iS Clinicalin Active Peel System (111€) kuorintalaput joita voi käyttää noin joka toinen ilta.
Aamuisin suosittelen iS Clinicalin Active Serumia (15 ml 107€ ja 30 ml 170€) ja sen päälle aurinkosuojavoiteeksi Eclipse sk 50 (61€). Tuo Active Serum nopeuttaa ihon parantumista ja vähentää tulehtuneita finnejä ja näppyjä.
Kosteusvoiteeksi voi käyttää täysin geelimäistä Hydra Cool Serumia (15 ml 77€ ja 30 ml 120€) tai ohutta voidetta iS Clinicalin Moisturizing Complex (113€) joka imeytyy erittäin hyvin. Hyvän kotihoidon lisäksi tarvitaan puhdistava kasvohoito noin 3-4 viikon välein.
Säännöllisellä ihonhoidolla pystytään ehkäisemään aknearvet ja iho pysyy siistinä ja terveenä.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
17.-23.3.2026
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Hei Inkeri, et kyllä kuulosta ollenkaan itsekeskeiseltä, vaikka luotatkin omaan ammattitaitoosi. Niin muuten minäkin luotan! yt. pulliainenanne@yahoo.com
VastaaPoistaps. juuri luin jutun:"Temusta tilattu kuorintahanska vei Wilma Rinkisen, 23, päivystykseen ja johti nopeasti levinneeseen ihottumaan, joka sai lääkäritkin ymmälleen.
VastaaPoistaRinkinen kertoo, että tapaus muutti hänen käsityksensä varoitelluista verkkokaupoista." Kuvat hänen ihostaan olivat järkyttävän näköisiä!!
Tämä on taas hyvä esimerkki siitä, että kannattaa harkita tarkasti mistä ja mitä verkkokaupoista tilaa. Viime vuosina on tullut lukuisia esimerkkejä miten ihminen joutuu ihotautiosastolle pitkäksikin aikaa käyttämällä jonkun ulkomaalaisen verkkokaupan mömmöjä joiden alkuperää ei kukaan tiedä.
PoistaTässä kohtaa pitää käyttää omaa tervettä järkeä ja sivuuttaa nuo verkkokaupat.
Inkeri
Hei. Kiitos neuvoista, aion ottaa nämä kokeiluun. Osan näistä tuotteista olen sinun verkkokaupasta tilannutkin. Kyselisin vielä, että miten illalla olisi hyvä kasvoja hoitaa kun on tosiaan tämmöinen rasvoittuva ja herkästi tukkeutuva nelikymppinen iho. Kärsin myös hormonaalisesta aknesta. T. Susanna
VastaaPoista