Historian tuntemus auttaa ymmärtämään nykyisiä tapahtumia

 Olen pari vuotta ollut osallisena toimikunnassa, joka on tekemässä yrittäjänaisten historiikkia. Sen pitää olla valmis syksyllä 2027, kun Suomen Yrittäjänaiset ry täyttää kahdeksankymmentävuotta ja haluamme juhlistaa sitä näkyvästi.

Historia kiinnostaa vain harvoja 

Olen taas kerran joutunut huomaamaan, miten vähän ihmiset tietävät historiasta ja esimerkiksi asiat, mitä on tapahtunut 1940-1970-luvulla on monella täysin pimennossa. Ihmettelen miten tällaiset ihmiset pystyvät muodostamaan käsitystä nykypäivän tilanteesta, kun heillä ei ole mitään vertailukohtaa. 

Tuota historiikkia on tekemässä todella fiksu naisporukka, jotka ovat viestinnän ja kirjoittamisen ammattilaisia. Minä olen ainoa, jolla on jo ennestään käsitys siitä mitä Suomessa tapahtui vuonna 1947, kun yrittäjänaisyhdistys perustettiin. 

Minulta on kysytty mielestäni ihan järjettömiä kysymyksiä historiikin tekemiseen liittyvistä asioista. Ei tietenkään toimikunnassa, mutta muun jäsenistön taholta. Yksi kummallisuus mielestäni on se, että moni on ehdottanut olemmeko ajatelleet kansainvälisesti mitä esimerkiksi Baltiassa on tehty yrittäjyyden hyväksi samaan aikaan, kun Suomessa perustettiin tämä meidän yhdistys. 

Aluksi katsoin suu auki kysyjiä, että oliko he tosissaan tehnyt ehdotuksen. Kysymykseen on lyhyt vastaus, koska Baltian maissa lähes kaikki entiset yrittäjät joko teloitettiin tai lähetettiin Siperian vankileireille jossa he kohtasivat kuoleman. Tätä toimintaa ei kyllä pysty mitenkään vertailemaan Suomen yrittäjyysasenteeseen. 

Minusta on käsittämätöntä, että ihmiset ovat matkustaneet Tallinnaan, Riikaan ja Vilnaan tietämättä mitään niiden maiden järkyttävästä kohtalosta. En ikinä mene mihinkään uuteen paikkaan tai ainakaan ulkomaille, etten ole selvittänyt etukäteen paikkakunnan tai maan lähihistoriaa. 

Ylisukupolvinen trauma

Nykyään puhutaan paljon ylisukupolvisesta traumasta, mikä on voinut siirtyä sotasukupolven kautta lapsille ja lapsenlapsille. Taatusti Baltian maissa on vielä suurempi trauma siitä, että he eivät edes yrittäneet laittaa Neuvostoliitolle vastaan. 

Neuvostoliitto miehitti Baltian maat 1940 ja sama kohtalo oli myös varattu Suomelle. Suomalaiset päätyivät aivan toisenlaiseen ratkaisuun eli pistivät vastaan Neuvostoliitolle ja torjuivat miehitysyritykset. Baltian maissa suostuttiin Neuvostoliiton miehitykseen aika helposti ja miehitys jatkuikin 51-vuotta. Se on siis lähes ihmisikä mitä esimerkiksi Viro joutui kestämään miehitystä.

Eihän kukaan ikäpolvestani ajatellut 1970-80-luvulla, että Neuvostoliitto miehitti Baltiaa. Me olimme jo koulussa oppineet, että Baltian maat kuuluu Neuvostoliittoon, eikä kukaan sitä kyseenalaistanut. 

Meillä suomalaisilla on traumaattinen historia talvi-ja jatkosodasta, mutta kuoleman vakava menneisyys on Baltian maillakin. Esimerkiksi Virossa on lähes kaikilla ihmisillä joku sukulainen tai oman perheen jäsen, joka on kyyditetty Siperiaan. 

Baltiassa oli kaksi isoa vangitsemistapahtumaa eli kesäkuussa 1941 ja maaliskuussa 1949. Noin satatuhatta ihmistä vangittiin kummallakin vuosiluvulla. Se on suhteutettuna Baltian maiden väkilukuun valtavan suuri määrä. Jotkut teloitettiin jo kotiinsa, mutta pääasiassa ihmiset vietiin rautatieasemalle ja pakattiin eläinkuljetusvaunuihin. 

Miehet erotettiin perheistään eri junaan ja naiset, lapset ja vanhukset toiseen junaan. Olot junanvaunuissa oli aivan epäinhimilliset aivan kuin Saksan juutalaiskuljetukset keskitysleireille. Kyseessä oli lähes sama asia, mutta nimitys oli eri ja puhuttiin vain vankileireistä. 

Kuljetukset kestivät viikkoja, koska Siperian vankileireille oli pitkä matka. Suurin osa vanhuksista ja pikkulapsista kuoli jo matkalla. Ahtaus oli järkyttävä ja ruokaa ja juomaa sai harvakseltaan ja vessan virkaa toimitti yksi ämpäri nurkassa. Näistä kuljetetuista alle puolet selvisi hengissä ja osa heistä vapautettiin 1950-luvulla, kun Stalin kuoli. 

Syyt vangitsemiselle oli aivan mitättömiä ja yleensä kaikki yrittäjät ja heidän sukulaiset vietiin jo ensimmäisessä kuljetuksessa 1941. Samoin itsenäiset maanviljelijät olivat Neuvostoliiton ja Stalinin mielestä pahoja rikollisia. Kaikki maatilat kollektivisoitiin ja valtio eli Neuvostoliitto omisti kaiken. Myös sivistyneistö opettajat, papit, upseerit ja lääkärit vangittiin. 

Baltian maat elivät köyhyydessä ja kurjuudessa nuo viisikymmentä miehitysvuotta. Baltian maat oli Neuvostoliiton periferia ja siellä oli vielä huonommat olot kuin muualla Neuvostoliitossa. Vielä 1980-1990-luvulla sananvapaus oli nolla ja kaikesta mahdollisesta oli puute. Nämä ihmiset joiden lapsuus osui noihin miehitysvuosiin muistavat taatusti koko ikänsä nuo tapahtumat ja varmaankin tämä trauma on muokannut kaikkien yli nelikymppisten ajatustapaa.

Suomen Yrittäjänaiset ry:llä ei ole mitään vertailukohdetta Baltiassa, eikä muissa itäblogin maissa. Yrittäjyys oli rikos ja siitä joutui vähintään vankilaan. 

Näinä päivinä 13-16.6 vuonna 1941 vietiin ensimmäinen suuri vankikuljetus.