Siirry pääsisältöön

Vanheneminen muuttaa ulkonäköä

 Olen oppinut ihmisen ikääntymisestä viimeisen kymmenenvuoden aikana enemmän kuin edeltävänä neljänäkymmenenävuotena. Vasta oma vanheneminen on opettanut ymmärtämään montaa asiaa mitä ulkonäössä tapahtuu.


Meikkiä pitää muuttaa

Ihmettelin joskus kolmekymppisenä, kun asiakkaat valittivat ettei ripsiväri ja luomivärit pysy kunnolla. Olin aina ihan hämmästynyt, että miten se oli mahdollista, kun itselläni ne pysyi ihan hyvin. Yleensä asiakkaat syyttivät silmämeikin laatua ja minä mietin etteivät he osaa laittaa sitä kunnolla.
Nyt senkin ongelman alkuperä on tullut itselleni eteen. Iän myötä ihmisen silmämunan alla oleva joustava rasvapatja ohenee ja menettää kimmoisuuttaan ja silmät vajoavat syvemmälle kallon sisään. Samalla silmäluomi venyy, veltostuu ja turpoaa. Koko silmänalueen malli muuttuu kolmenkympin ja kuudenkympin välillä.

Tämä tekee sen, että laskoksilla olevassa yläluomessa ei meikki enää pysy niin hyvin ja samoin ripsiväri alkaa tarttumaan sekä ala-että yläluomeen. Muuta ei ole tehtävissä kuin muuttaa silmämeikkiä ja etsiä luomivärejä jotka pysyvät muuttuneissa luomissa.

Xtreme Lashes meikkikynät (36€)



Itse olen löytänyt meikkikynät eli Xtreme Lashes meikkikynät (36€) ja luomivärikynät (36€) ja myös puuterimaisista luomiväreistä mineraalipigmentit pysyvät huomattavasti paremmin kuin synteettiset väriaineet. Youngbloodhan on mineraalipigmenttisarja jota pidän Suomen parhaana ja mineraalimeikit sopivat myös herkkäsilmäiselle paremmin.

Youngbloodilla on erittäin edullinen Weekend Palette (66€) ,jossa on yhdeksän luomiväriä ja neljä poskipunaa. Ikääntyvän ei kannata ostaa halpameikkejä, jotka ei ainakaan pysy ongelmallisella silmäluomella, vaan on parempi satsata laatuun. Sama asia on myös meikkivoiteiden kohdalla. Joku edullinen meikkivoide saattaa näyttää hyvältä parikymppisellä, mutta rypistyneellä iholla se korostaa, joka mutkaa ja juonnetta.

Ulkonäkökäsitykset muuttuu

Olen miettinyt pitkään, miksi nykynuorten ulkonäkö näyttää minun silmääni aika karsealta, mutta ilmeisesti heidän omaan silmään ihan hyvältä. Tuskin kukaan käyttäisi överipitkiä karvakasoja ripsinään ja pullistaisi huuliaan turpeiksi ellei se näyttäisi heidän mielestään hyvältä. 
Tässä täytyy käydä niin, että eri ikäluokilla on erilaiset kauneusihanteet. Tietysti ikäihmiset ovat aina kauhistelleet nuorempiaan, mutta mielestäni omassa kauhistelussani ei ole kyse siitä vaan nykymuoti yksinkertaisesti ei ole mielestäni kaunista.

Ihmisellä on myös taipumus jumittua siihen tyyliin ja meikkaustapaan minkä oppii omassa nuoruudessaan. Näen sen selvästi nykyisissä nelikymppisissä jotka oppivat 15-20-vuotta sitten, että pitää olla mustat angrybirdskulmakarvat. Ne on heillä edelleenkin, vaikka muoti on jo aikaa sitten mennyt ohitse.

Vieläkin näkee minun ikäisiän,i jotka opimme meikinteon 70-luvulla, että joku on jumittunut siniseen paksuun luomiväriin, helmenvaaleaan pinkkiin huulipunaan ja tukka on lakattu kypäräksi missä ei yksikään karva liiku. Voi olla, että itsekin näytän nykynaisten silmissä menneisyyteen juuttuneelta barbinukelta:).

Aika överiltä näyttää myös, jos ikäiseni lähes seitsemänkymppinen jumittuu samoihin vaatteisiin kuin parikymppisenä. Gdanskin matkalla näin useampia naisia joiden pukeutuminen ei enää näyttänyt hyvältä. Ihmettelimme Jukan kanssa miten Stuthoffin keskitysleirikierrokselle oli päätynyt muutama ikäiseni pikku minihameessa, joka olisi korkeintaan sopinut uimarannalle eikä keskitysleirille johon neuvottiin kunnioittavaa pukeutumista. Roiskeläpän pituinen farkkuhame näytti suorastaan roisilta eläkeikäisen päällä

Ihmettelimme myös muutenkin ikäihmisten alastonta pukeutumista kaupunkikohteessa. Siihen on kai jo tottunut, että nuoret naiset kulkevat lähes alasti kaupungilla, mutta vanhemman naisen minishortsit ja narutoppi kyllä pysäyttävät. Toisen maailmansodan museossa katseeni bongasi itseni ikäisen naisen jonka luulin ensin olevan alasti. Hänellä oli ihonväriset minishortsit jotka jäivät vatsamakkaran alle ja ihonvärinen täysin olkaimeton toppi joka myötäili joka koloa ja mutkaa. 

Melko varmasti nämä nykyiset parikymppiset läpinäkyvissä sukkahousumaisissa pitkiksissään käyttää niitä lopun ikäänsä, kun ovat niihin nuorena tottuneet. Saamme siis tulevaisuudessa nähdä mummoja sukkahoususillaan isoissa tatuoinneissa ja taas nuorempi sukupolvi kauhistelee.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
16.6-22.6.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

  1. Anonyymi15:30

    Sullakin olisi päivittämistä tuossa omassa meikkityylissä. Terveisin just se jolla on ne huulet. Enpä taida tullakkaan tänne asiakkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola22:13

      Mietin pitkään kannattaako tähän viestiin vastata, mutta tämä on niin herkullisen konkreettinen esimerkki nykyisestä somekeskustelusta, että päätin kertoa lisää mielipiteitäni.
      Nykyisin on somessa menty siihen, että sumeilematta kirjoitettaan ikäviä asioita mitä ei koskaan sanottaisin kasvotusten. Kuitenkin itse loukkaannutaan ihan pienistä asioista jotka eivät edes koske itseä.
      Yritin tuossa blogissa kertoa siitä miten kauneuskäsitykset muuttuu ikääntymisen mukana. Haluan herättää keskustelua onko erona pelkkä ikä vai saako joku muu asia ihmiset jämähtämään omaan nuoruusmuotiinsa.

      Yksi tämän blogin tarkoitus on juuri tuo keskustelun herättäminen ja haluan antaa ajattelemisen aihetta omaan ammattiini liittyvistä asioista. Katson sen olevan jopa kokeneen ja hyvin koulutetun kosmetologin velvollisuus.

      Mitä tähän asiakkuuteen tulee niin kannattaa aina kuulostella tarkkaan onko kyseinen SKY-kosmetologi tai kauneushoitola sellainen, kun itselle sopii. Kosmetologin työ on niin asiakkaan lähelle tulemista, että tekijän ja asiakkaan kemiat pitää kohdata muuten hoitotilanne on ikävä puolin ja toisin.
      Se on somen suuri hyväpuoli, että nettisivuilta ja keskusteluista voi selvittää haluaako käydä kyseisellä kosmetologilla. Ennen tätä some-aikakautta ei ollut muuta mahdollisuutta muodostaa käsitystä kosmetologista kuin käydä yhden kerran hoidossa.
      Pitkä työkokemukseni ja korkeatasoinen ammattiosaaminen ei välttämättä miellytä kaikkia. Joillekin asiakkaille on mukavampi käydä ”keskiverto” kosmetologilla joka ei erotu valtavirrasta. Tämä on vaan asiakaspalvelussa hyväksyttävä ettei voi miellyttää kaikkia.

      Aurinkoista kesän jatkoa!

      Inkeri

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...