Kirjatoukka

Lukuharrastukseni on moninkertaistunut e-kirjojen ja äänikirjojen myötä. Voin sanoa tätä jopa pakkomielteeksi, kun käytän jokaisen liikenevän minuutin äänikirjojen kuunteluun ja onneksi niiden valikoima on lisääntynyt.

Pääroolissa Neuvostoliitto ja Ukrainan sota

Näiden e-kirjojen myötä olen voinut lisätä tietokirjoihin perehtymistä, koska lukemiseni liittyy lähes aina tietokirjoihin. Nykyisin, kun pakkaan verkkokauppapaketteja tai teen hoitolassa jotain muuta rutiinihommaa kuuntelen aina puhelimella äänikirjaa. 

Joku voi pitää sitä huonona tapana, että teen montaa asiaa yhdellä kertaa. Jonkun kohdalla se voikin olla liikaa ja lisätä ihmisen levottomuutta. Olen itse päinvastoin liiankin jähmeä ja asioihin keskittyvä, joten levottomuudesta ei ole pelkoa. Toisaalta minulla on tällä hetkellä palava tiedon jano, mitä nämä kirjatkaan eivät ihan tyydytä. 

Ukrainan ja Venäjän välisen sodan myötä sotahistoriaharrastuskin on lisääntynyt ja aiheesta tulee todella paljon kirjoja. Lähiaikoina lukemistani kirjoista ykköseksi nousee Mihail Siskinin Sota vai rauha. Hän on kuusikymppinen maanpaossa elävä toimittaja ja kirjailija ja tämä kirja oli mielenkiintoinen kuvaus elämästä Neuvostoliitossa ja samalla kritiikki Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Aiheesta on ilmestynyt niin monta kirjaa, jotka toistavat asiaa ja kaikista en viitsi edes kirjoittaa. Toinen mainitsemisen arvoinen kirja on Pavel Filatjevin ZOW- venäläissotilas, joka sanoi sodalle ei. Näkökulma, josta kirja on kirjoitettu on mielenkiintoinen, mutta muuten se oli aika mitätön. Pavel Filatjev karkasi Venäjän rintamalta ja päätyi Pariisiin ja häntä on alkuvuodesta haastateltu lukuisissa medioissa. 

Odotin kirjalta paljon enemmän, mutta lähinnä se oli nuoren miehen marmatusta Venäjän armeijan huonosta ruuasta, aseiden puutteesta ja tyhmistä esimiehistä ja tämä kaikki höystettiin lukuisilla kirosanoilla. Joten mitään uutta kirjassa ei kerrottu.

Myös presidentti Volodymyr Zelenskyin entinen viestintäpäällikkö Julija Mendel on kirjoittanut kirjan Taistelu vapaudesta: Ukrainan tie kohti demokratiaa ja rauhaa. Mitään erityistä uutta ei tämäkään kirja kertonut, vaan se oli lähinnä nuoren naisen kertomus vastuullisesta asemasta. Ihan sympaattisen kuvan tästä Julija Mendelista sai ja hän varmaan pääsee vielä pitkälle viestinnän ja politiikan maailmassa. 

Näiden kirjojen lisäksi olen kuunnellut ja lukenut lukuisia aiheeseen liittyviä kirjoja, mutta mitään ahaa-elämystä niistä ei ole syntynyt.

Suomen historia

Neuvostoliiton lisäksi minua on alkanut kiinnostaa koko aikakausi, kun Suomi oli Venäjän vallan alla 1809-1917. Tuo 1800-luvun alkupuoli on minulle ihan uusi aikakausi ja nyt olen vasta vähäisesti perehtynyt niihin vaiheisiin. 

Lukemista odottaa Kristiina Kalleisen Valtioaamun aika: Suomen Suurruhtinaskunta 1809-1917 ja odotan kirjalta paljon. Sitä ennen luen loppuun Reetta Hännisen Kapinaa ja kiusantekoa:Venäjän sortokoneiston vastustus Suomessa. Tämä kirja on hyvä läpileikkaus, miten monella tavalla Suomen kansa taisteli vapaudestaan. Pienistä asioista muodostui tsaarille tärkeä viesti, ettei Suomen kansa ollut tyytyväinen. Viesti ei mennyt perille ja tsaari sivuutti ne, niin kuin muutkin viestit kansan huonosta osasta.  

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, niin kuin myös on Maria Lähteenmäen Punapakolaiset: suomalaisnaisten elämä ja kohtalo Neuvosto-Karjalassa. Tämä Reetta Hännisen kirja kertoo, miten tsaari kohteli huonosti omaa kansaansa ja Maria Lähteenmäen kirja todentaa Stalinin pahat teot, koska hän tapatti lähes kaikki Neuvostoliiton suomalaiset 1930-luvulla.

Olen minä lukenut vähän kevyempääkin kirjallisuutta eli dekkareita ja löysin Anna Janssonin Katoavat jäljet ja Varjo kannoillasi, joissa seikkailee uusi poliisi Kristoffer Bark iänikuisen Maria Wernin tilalla. Kyllähän kirjat olivat ihan viihdyttäviä, mutta ei nyt mitään loistodekkareita. Varmaan ne kelpaavat lomalukemiseksi näin hiihtolomien aikaan.

Tällä hetkellä olen alussa Elina Grundströmin kirjassa Ukrainan musta multa: tositarina viljelysmaasta, jonka piti ruokkia koko maailma. Ainakin tarinan alku on hyvin mielenkiintoinen ja se kertoo suomalaissyntyisestä Joakim Heleniuksesta, joka on nykyisin Viron kansalainen ja siellä tunnettu miljadööri. Mielenkiintoinen yhteensattuma on, että juuri uutisoitiin tämän Heleniuksen pyrkivän Viron eduskuntaan ja tavoittelevan talousministerin pestiä. Luen innolla kirjaa eteenpäin, kun en ollut aiemmin kuullutkaan tästä Joakim Heleniuksesta.