Siirry pääsisältöön

Ihot kyllästyy talveen ja pakkaseen

Nyt talvi, pakkanen, tuuli ja sisälämmitys on kestänyt, niin kauan, että kaikkien ihot ovat ihan rutikuivia. Harvoin olen työelämässäni kokenut tällaista kevättä, kuin nyt. Viimeisen kolmen viikon aikana meille on tullut ongelmatapauksia voimakkaan kuivumisen vuoksi.

Yleensä asiakkaiden ihot ovat kuivuuden takia pahimmillaan helmikuussa ja maaliskuun keväiset päivät ja kosteus alkaa helpottaa tilannetta. Nyt pakkanen on, vain kiristynyt viime viikkoina ja patterit paahtaa täysillä. Ulkoilijat saavat vastaansa kylmän pakkasviiman ja voimakkaan auringon. Monen iholle se on ollut viimeinen pisara ja on puhjennut atooppinen ihottuma, tai iho muuten vaan kiristää ja kutisee. Kaikki jotka tunnistavat nämä oireet voivat tarttua heti puhelimeen ja varatkaa aika kasvohoitoon!

Kotikonstit ei oikein enää tunnu tepsivän, kun tilanne vaan pitkittyy. Nythän luvattiin vielä ensi viikollekin pakkasöitä. Jo ihan yksi kerta Kosteuttavaa kasvohoitoa (82€) pelastaa tilanteen ja hoidon jälkeen, taas oma kotihoitokin tehoaa. Kun iholle on kertynyt tarpeeksi paksu kerros kuollutta, kuivaa solukkoa se ei enää läpäise kotihoitoaineita. Kasvohoidossa saadaan kuollut, hilseilevä solukko pois ja iho pystyy taas imemään kosteutta hoitoaineista.

Nanolift hoitosarjasta on myös kevättarjous. Ajattelin julkaista sen vasta huhtikuun alussa, mutta nyt se tulee todella tarpeeseen. Nanolift kasvohoito kolme kertaa ja Power Rich hoitovoide on nyt yhteensä 390€, normaalisti paketti on 480€. Etu on siis huomattava. Jokaisessa hoidossa menee noin tunti aikaa ja ne suositellaan tehtäviksi 2-3 viikon välein. Power Rich voide käytetään hoidon aikana yöksi ja päiväksi ja se riittää noin 5-8 viikkoa käytössä. Älä ohita tätä tarjousta, koska se on parasta mitä vanhenevalle iholle voi tehdä hidastamaan ihon veltostumista. Varaa aikasi mahdollisimman pian, koska ajanvaraustilanteemme on aika täynnä.

Ellet millään ehdi hoitoon ota käyttöön Daily Resurfacer( 35 kpl 113€) kuoriva hoitotiiviste joka toinen aamu ja Overnight Repair Serum ( 15 ml, 98€)joka ilta.

Kommentit

  1. Minulla on rutikuiva selkä ja selkää on vähän hankalampi hoitaa kuin kasvoja. Paras selähoitovinkkini yksineläjille on levittää vartalovoidetta leivontanuolijalla. Siis sellaisella silikonisella läpyskällä.

    Kasvot kiittävät kun hellii kosteusboosterilla ja ulosmennessä muistaa Barrier repairin ja huivilla suojaa poskipäät pahimmalta viimalta.

    VastaaPoista
  2. Siinä olet ihan oikeassa, että selän hoitaminen yksineläjällä on enemmän, kuin hankalaa. Hyvä idea tuo " leivontaläpyskä" kiitos, vaan. Kannattaa kokeilla myös Dermalogican vartalokuorintaa Exfoliant Body Scrubia siitä tulee ihanan pehmeä ja sileä iho. Se on helppo käyttää selkään, kun laittaa sitä Dermalogican pesuliinaan, niin sillä saa muutenkin selän pestyä hyvin.
    Barrier Repair on tällä hetkellä tosi tarpeellinen tuote ja varsinkin sitten, kun katupöly ja siitepöly alkaa.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:58

    Pääsen työstä vasta kello 17, onko teillä vielä sen jälkeen vastaanottoa? Pitääkö minun itse tietää puhelimessa mikä hoito varataan, vai voiko sitä vielä paikalle tullessa miettiä?

    Ekaa kertaa kasvohoitoon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aikoja vielä kello 17.00 jälkeenkin otan viimeisen asiakkaan yleensä kello 19.00. Nämä ajat ovat aina kaikista varatuimpia, joten varaa aikasi hyvissä ajoin. Sinun ei tarvitse itse tietää mitä hoitoa haluat, vaan me suunnittelemme sen ihosi tilanteen mukaan. Kyselemme tarpeelliset tiedot, kun soitat niin osaamme varata sopivan ajan. Voit varata aikaa joko laittamalla sähköpostia meille, tai soittamalla.
      Tervetuloa hoitoon.

      Inkeri

      Poista
  4. Anonyymi20:25

    Olin ensimmäistä kertaa teillä hoidossa äskettäin ja en voi muuta, kuin kiittää. En ole koskaan saanut niin ihanaa hoitoa ja ihoni oli ihan mahtavan hyvän tuntuinen heti hoidon jälkeen. Työkaverit ihmetteli, kun en ollut yhtään kirjava ja punainen, vaan iho näytti todella hyvältä. Tulen suosittelemaan teitä aivan kaikille ja varmasti tulen uudestaan.
    Paljon kiitoksia ja oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos kovasti! Ihanaa kuulla, että olemme onnistuneet työssämme. Kiva myös, jos kerrot hyvää kokemusta muillekin. Se on parasta mainosta ja pienyrittäjänä olen kiitollinen kaikesta mainoksesta mikä mahdollista.
    Olet tervetullut toistenkin. Hyvää pääsiäistä myös sinulle ja muille lukijoille.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...