Siirry pääsisältöön

Lehtolapsia ja salasuhteita

Salarakkaat ja parisuhdekriisit eivät ole pelkästään nykypäivän ongelmia, vaan niitä on ihmisillä ollut aina. Olen aina tuntenut suurta mielenkiintoa suomalaisia kulttuurisikuja kohtaan ja lukenut paljon historiamme merkkihenkilöiden elämäkertoja. Suomen sivistyneistö oli ilmeisen pieni 1800-luvulla ja monet suvut liittyivät toisiinsa avioliittojen kautta.

Yksi mielenkiintoinen suku on Järnefeltin perhe. Veljeksistä Eero Järnefelt oli taidemaalari, Armas Järnefelt oli säveltäjä ja sisar Aino oli naimisissa Jean Sibeliuksen kanssa. Heidän vanhempansa olivat Elisabet ja Aleksander Järnefelt. He olivat fennomaaneja ja Aleksander Järnefelt vaikutti Suomen historiaan topografina, kenraalina ja maaherrana. Elisabet Järnefeltiä kohtaan olen tuntenut aina uteliaisuutta ja kiinnostusta, koska hänellä oli suhde poikiensa koulutoveriin kirjailija Juhani Ahoon. Elisabet oli siis jo yli neljänkymmenen, kun hän tutustui nuoreen parikymppiseen Juhani Ahoon. Sitä suhdetta on aina kirjallisuudessa paheksuttu, vaikka kukaan ei tiedä miten intiimi tuo suhde loppujen lopuksi oli. Juhani Aho kuitenkin kirjoittaa kirjeissään suurella rakkaudella " täti" Elisabetille. Aleksader Järnefeltistä olen saannut hyvin kylmän ja jörön kuvan. Hän oli työhönsä uppoutunut ja paljon poissa kotoa, Elisabet kasvatti kai kymmenpäisen lapsilauman yksin. Vanhemmalla iällä Elisabet ja Aleksander olivat niin huonoissa väleissä, että tytär Aino Sibelius hoiti heidän välisensä käytännön asiat. He eivät ilmeisesti edes pystyneet puhumaan keskenään. Olen tuntenut suurta myötätuntoa Elisabet Järnefeltiä kohtaan.

Nyt luin Matti Klingen elämäkertaa Kadonnutta aikaa etsimässä ja löysin ihan uutta ja hämmästyttävää tietoa. Aleksander Järnefeltillä olikin lehtolapsi. Tytär, joka oli suurin piirtein Aino Sibeliuksen ikäinen. Matti Klinge kertoo kirjassaan äitinsä enosta, joka oli naimisissa tämän Aleksander Järnefeltin aviottoman tyttären kanssa. Tuo Aleksander ei siis ollutkaan ihan kylmä työhön uppoutunut sotilas, vaan hänellä oli inhimillistäkin elämää. Tästä asiasta ei kuitenkaan historiassa puhuta yhtään mitään paheksutaan, vaan vaimon eli Elisabetin suhdetta itseään parikymmentävuotta nuorempaan mieheen. Minä olen ainakin 25-vuotta lukenut erilaista kirjallisuutta mikä sivuaa Järnefeltin perhettä. Elisabetin ja Ahon suhteesta on kirjoitettu joka kohdassa, mutta nyt vasta sain tietää Aleksanderin salasuhteesta. Erittäin mielenkiintoista ja myötätuntoni Elisabetia kohtaan, vaan syvenee. Mitä kaikkea vielä löydänkään, kun jaksan historiaa penkoa.

Kommentit

  1. Anonyymi17:50

    Tuo Alexander Järnefeltin lehtolapsi ei ollut Ainon ikäinen - lapsi syntyi Vaasassa 1891 kun Elisabet-puoliso ja osa aikuisista lapsistakin olivat Alexanderin työn takia myös Vaasassa - Aino Järnefelt oli puolestaan syntynyt 1871 eli oli tuohon aikaan kaksikymppinen. Olikohan kellään Järnefeltin perheestä mitään aavistusta isän toisesta suhteesta ja lapsesta…

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...