Siirry pääsisältöön

Meikin kanssa ei mennä nukkumaan

Tunnustan nyt syntini. Nukuin yön yli meikin kanssa. Lähdimme sunnuntai aamuna Barcelonaan ja lento lähti ihan törkeän aikaisin jo kello 06.15. Olemme muutaman kerran tehneet niin, että menemme jo edellisenä iltana lentokentälle hotelliin ettei tarvitse lähteä kotoa asti ajamaan aamuyöstä. Siksikin se on kätevää, että auton voi jättää hotellin parkkipaikalle hotelliyön hinnalla. Tällä tavoin teimme nytkin ja menimme jo lauantai-iltana Helsinkiin.

Viikon loma teettää aina monenlaista järjestelyä ja lauantai meni siinä. Pääsimme lähtemään kotoa vasta illalla noin kello 20.00 ja autoilusää oli aika kammottava. Ruokailun jälkeen olimme hotellihuoneessa hiukan ennen puoltayötä ja kello oli aamulla soimassa kello 03.30. Siinä kohtaa päätin etten pesekään meikkiä pois, vaan korjailen sitä muutaman tunnin unien jälkeen. Näin en olisi missään tapauksessa tehnyt entisten synteettisten  meikkien aikaan. Nykyään mineraalipigmenttimeikit ovat niin ihoystävällisiä ettei pahaa vahinkoa tule. Synteettisten meikkien aikoina ihoni olisi imennyt nukkuessa kaiken huokosiin ja loput olisi hankaantunut petivaatteisiin.

Ei mineraalimeikkien kanssakaan tarkoitus ole näin toimia, mutta se oli hätäratkaisu. Joku voi ihmetellä miten jaksan tehdä asiasta numeron, mutta rikoin todella tärkeää sääntöä vastaan. Meikkien kanssa ei mennä nukkumaan, enkä ole sitä ikinä tehnyt. Ei kenenkään iho, tai silmät ja ripset kestä sitä, että joka viikonloppu nukutaan yksi yö meikkien kanssa.

Toisaalta nyt tuli testattua meikkien toiminta ja kestävyys. Aamulla, kun nousin puoli neljältä meikki oli paikkaamista vaille valmis. Se oli hyvä oppi taas siitä, miten paljon mineraalipigmentit ovat parantaneet meikkien laatua. Olin nukkunut nätisti selällään, niin silmämeikki oli kunnossa ja kohtuullisen siisti. Käytössäni tietysti oli Youngbloodin meikit ja niistä Timeless niminen meikkipaletti. Aamulla kävin ihon uudestaan läpi mineraalimeikkipohjalla, lisäsin poskipunaa ja luomivärejä sekä tein uudet rajaukset silmiin. YB: n Gel Liner silmänrajaus on jo moneen kertaan osoittautunut erinomaiseksi ja niin nytkin. Lopuksi vielä huulipuna ja olin valmis lennolle.

Barcelonaan päästyä iho olikin sitten jo rutikuiva ja hotelliin päästyä menin heti pesulle ja päivälevolle. Ihoni kuivui todella paljon lennon takia ja Ultra Calming Serum Concentrate ( 40 ml, 85€) teki kauppaansa. Tässä oli taas opetuksena se, että älkää tehkö niin, kuin minä teen, vaan niin kuin minä neuvon.

Kommentit

  1. Anonyymi11:30

    Mun iho on nykyään niin hyvässä kunnossa, etten tarvitse ollenkaan välttämättä meikkiä.

    Levitin rasvaisen ihon kosteusvoiteen ja silmänympärysvoiteen (ripsissä ja kulmissa kestoväri), huuliin sutasin huulirasvaa.

    Ja työkaverin mielestä näytin freesiltä 24h lennon jälkeen (lentokoneessa suihkutin sitä kasvovettä ja lisäsin huulirasvaa...). Lentokoneessa levitin myös melkein perillä ruskeaa mineraalimeikkiä poskille varjostukseksi ja se oli siinä (onneksi unohdin ripsivärin, sillä perillä satoi kaatamalla).

    Meikit yleensä aina suttaan.

    VastaaPoista
  2. Tuo olikin tosi hyvä neuvo. Kestovärit ovat mitä parhain matkameikki, mutta kuten tiedätte suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Meillä oli sen verran huisketta töissä ennen lomalle lähtöä ettei Mari ehtinyt tekemään kestovärejä minulle.
    Hoitosuihkeen käyttö lennon aikana on myös tosi hyvä asia. Multi- active toner kosteuttaa ja virkistää ihoa ja sen voi suihkuttaa ihan meikinkin päälle. Se on nyt tarjouksessa 38€, kun normaalihinta on 44€.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi23:04

    Mitä haittaa on, jos kerran pari viikossa ei viitsi meikkiä iltaisin poistaa? Mulle käy niin melkein joka weekend enkä ole mitään kummallista huomannut.

    Lissu

    VastaaPoista
  4. Olen aivan vakuuttunut, että ihosi hyvinvointi olisi parempi, jos poistaisit meikkisi aina nukkumaan mennessä. Meikki voide tukkii ihohuokoset, kun se yön aikana imeytyy ihoon. Toisaalta se myös kuivattaa ihon pintaa ja lisää hilseilyä. Myös silmänympärykset kuivuvat ja rypistyvät ennen aikojaan, jos silmämeikki on yön yli. Ripset katkeilevat paljon helpommin, kun niissä on ripsiväriä ja silmätulehdusten vaara on suurempi.
    Neuvoisin ettei silloin kannata meikkiä laittaakaan, jos ei sitä jaksa pestä pois.

    Inkeri

    VastaaPoista
  5. Anonyymi23:46

    Onko Youngbloodille tulossa uusia keväisiä meikkivärejä? Kertoisitko niistä lisää, jos jotain uutta on.

    Mira

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20:11

    Onkohan tää joku meikkifirmojen rahankeruukikka, et meikki pitää pestä yöks pois. Miks niissä sit sanotaa, et ovat niin ihoystävällisiä ja kosteuttavia? Mitäs eroo siinä on onks ne yöllä, vai päivällä iholla? Jos ne kerran on niin hoitavia, nii kai ne yölläkin hoitaa.

    Lissu

    VastaaPoista
  7. Kun neuvotaan pesemään meikit yöksi pois tarkoitetaan nukkumaan menoa. Siinä ei ole eroa onko meikki yöllä, vai päivällä kasvoilla. Ihminenhän voi tehdä yötyötä ja silloin on ihan sama onko meikkiä, vai ei. Jutun ydin on nukkumisessa. Ihon pintalämpötila kohoaa ja meikki alkaa sulamaan. Mikroverenkierto paranee ja hikoilu lisääntyy nukkuessa, näin huokoset avautuu ja imee kaiken meikin. Toisaalta kasvot hiertyy tyynyä vasten ja se hieroo oikein meikin huokosten sisään. Toisaalta iho ei myöskään saa kosteutta, jos päivän meikkiä ei poisteta ja laiteta yöksi hoitavia aineita. Ei ole tarkoitus, että iholla on meikki 24h, vaan puolet ajasta iho tarvitsee enemmän hoitoa, kuin meikkialusvoiteet on.

    Youngbloodille on tulossa turkoosi Gel Liner silmienrajaus ja yksi uusi huulipuna. En ole itse nähnyt niitä vielä, mutta kerron heti kesän meikistä, kun ne näen.

    Inkeri

    VastaaPoista
  8. Anonyymi23:48

    Hienoa Inkeri, perustelit ohjeesi todella hyvin. Se vakuuttaa minut uskomaan ammattitaitoosi. Tosin muutenkin tuntuu aika erikoiselta ajatukselta, ettei meikkiä tarvitsisi pestä yöksi pois. Eikö kyseinen ihminen käy pesulla muutenkaan? Ei tulisi mieleenikään mennä päivän lika ja meikki kasvoilla sänkyyn, tuskin uni tulisi.

    Kiitos muutenkin hyvistä ohjeistasi.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi12:55

    voin sanoa omasta kokemuksesta, ettei meikin kanssa kannata nukkua. Joskus "hurjassa nuoruudessani" tuli sitäkin kokeiltua ja seuraavana päivänä oli naama täynnä näppylää. Varmaan sinäkin Lissu olet sen huomannut, kunhan nyt väität muuta. Eli ensin meikki pois ja sitten vasta unten maille!

    VastaaPoista
  10. Tämä olikin hyvä keskustelun aihe kiva, kun niin moni osallistuu. Tiedän, että todella moni menee nukkumaan meikkien kanssa useitakin kertoja kuukaudessa. Nuoriso ehkä tekee sitä, vain viikonloppujen yöreissujen myötä. Kuitenkin vanhemmatkin naiset jättävät kasvot aika usein pesemättä nukkumaan mennessä. Olen sen verran usein poistanut aamun kasvohoitoasiakkaalta edellisen päivän silmämeikkejä. Jos tuntuu ettei iltaisin jaksa pestä meikkiä kunnolla pois kannattaisi harkita laittaako sitä ollenkaan.
    Silmämeikin suhraantuminen silmiin aiheuttaa ihan silmätulehdusriskiä. Näppylät takuulla kukkivat, jos ihoa ei kunnolla puhdisteta joka ilta.

    Inkeri

    VastaaPoista
  11. Anonyymi15:10

    Hämmästyttävää lukea ettei nykynainen pese meikkiään kunnolla pois. Siinähän on petivaatteetkin aivan sotkussa yhden yön jälkeen. Kaikilla on suihkut ja pesutilat, niin tätä juttua en kyllä ymmärrä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...