Siirry pääsisältöön

Nollatoleranssi näppyjen nyppimiselle!

Nykyään joka paikassa puhutaan nollatoleranssista, niin minäkin perään kuulutan nollatoleranssia ihon turhalle puristelulle. Voin vakuuttaa ettei näppyjen jatkuva puristelu ja nyppiminen saa aikaan mitään hyvää. Päinvastoin, näen sen aina kasvohoidossa miten iho on ärsytetty kirjavaksi omalla puristelulla.

Meillä suomalaisilla on suuri tarve puhtauteen ja ilmeisesti sekin saa ihmisen, niin ärsyyntymään ihon näppylöihin. Moni kokee ihonsa hyvin likaiseksi, vaikka kyse yleensä on kuivuudesta sekä puristelujäljistä. Varsinkin tässä vaiheessa kevättä, kun on pitkä kuiva talvi takana ihot huutaa kosteutta. Ihon pienetkin näpyt eivät jaksa parantua kosteuden puutteessa. Monet puristelukerrat aiheuttaa pigmenttiläiskiä ja arpeutumaa ja lisäpuristelu pahenta jälkiä. Se on aikamoinen kierre ja yleensä sitä hoidetaan aivan väärin. Olen kevään aikana kuullut asiakkailta, että he ovat harjanneet kasvonsa kynsiharjalla, tai hammasharjalla. Ihosta on siis mekaanisesti raavittu kaikki oma suoja ja rasvavaippa pois. Syy harjaamiseen on ollut kokemus likaisesta ja tukkiintuneesta ihosta.

Yleensä tuossa likaisuuden tunteessa on kysymys kuivasta, hilseilevästä ja ihosta. Moni mieltää kireyden tuntee epäpuhtaudeksi ja likaiseksi ihoksi. Ehkä sitä niinkin voi ajatella onhan kuiva hilseily ylimääräistä ihonpinnalla. Ihoa pitää kuitenkin aina hoitaa hellävaroen, harjaaminen ja puristelu ei auta, vaan pahentaa tilanteen.

Kannattaa kokeilla hellävaraisen kuorinnan vaikutusta se irroittaa hilseilyn vahingoittamatta ihoa ja pienet näpyt irtoaa kuorinnalla myös. Multivitamin Thermofoliant ( 75 ml , 82€) on varma valinta, joka jo yhdellä käyttökerralla jättää sileän pinnan. Näppyihin ja finneihin voi paikallisesti laittaa Sebum Masqueta ja sen voi jättää, vaikka yön yli vaikuttamaan. Varma valinta myös on Skin Hydrating Booster ( 30ml, 94€) se sopii kaikille ihoille ja estää kireän, hilseilevän kalvon syntymistä. Varsinkin tähän aikaan vuodesta, kun  UV-säteily heijastuu voimakkaasti lumesta pinetkin rikkoutumat iholla alkavat saamaan pigmenttikeräytymää ja se jää näkyviin koko loppukesäksi. Älä ryhdy äärimmäisiin tekoihin ihosi kanssa, vaan varaa aika kasvohoitoon.

Kommentit

  1. Anonyymi22:36

    Nyppijärepijä ilmoittautuu. Kun töissä ja yksityiselämässä on laskusuhdanne alkaa näppylöiden puristelu, kynsinauhojen repiminen ja ihon raapiminen. Pitäisi nukkua uunikintaat käsissä ja hereilläollessa koko ajan rasvailla käsiä ettei näitä paheita pääsisi harrastamaan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi13:35

    Tässä on toinen samanlainen. Ensin näplään työpäivän aikana likaisilla kynsillä kaikkea ylimääräistä ja sitten iltapesun yhteydessä homma repeää. Sitten on pakko puristaa joka ainoaa vähänkin finnin näköistä. Siinä olet ihan oikeassa ettei se ainakaan mitään auta pahentaa tilannetta ainoastaan.
    Välillä menee pitkiäkin aikoja ihan hyvin, mutta sitten joku työprobleema aloittaa kierteen. Leuassa minulla saattaakin olla tuota pigmenttiläiskää, kun tuntuu, että arvet on tulleet voimakkaimaksi kuukauden aikana.
    Nyt lupaan taas kerran itselleni, että pidän sormet erossa naamataulusta.

    VastaaPoista
  3. Sarianna19:42

    Suositteletko kasvosienten käyttöä puhdistusmaitojen kanssa vai rasittavatko nekin liikaa ihoa? Entäs sellainen pehmeä kasvoharja?

    Sarianna

    VastaaPoista
  4. Se on jo hyvä juttu, että itse tiedostaa näppyjen näpräilyn. Silloin sitä pystyy välttämäänkin. Joskus huomaan, että asiakas ei edes itse ole huomannut puristelevansa ihoaan. Se käy vaan niin automaattisesti.
    Kyllä kasvosieniä ja pehmeää kasvoharjaa voi ihan hyvin käyttää puhdistusmaidon kanssa. Ne tehostaa puhdistusta, mutta ei raavi liikaa.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...