Siirry pääsisältöön

Golfarin ihonhoito

 Minua pyydettiin kertomaan ihonhoidosta erääseen naisgolffareiden illanviettoon ja pitkästä aikaa lupauduin siihen. Golf on harrastus missä iho joutuu alttiiksi monenlaiselle rasitukselle ja sitä pitää hoitaa ihan erityisen hyvin.

Kosmetologin työ on myös opastamista

En ole pitkään aikaan ollut missään tilaisuudessa puhumassa, mutta nyt innostuin kovasti tästä tilaisuudesta. Voisin tehdä sitä useamminkin, jos lukijoilla on mielessä joku hämeenlinnalainen naisryhmä, joka haluaisi kuulla esityksen ihonhoidosta. Pidin hyvin paljon tällaisia opastusiltoja 2000-luvun alussa, mutta ne ovat jääneet, koska olen melkein joka ilta työssä kahdeksaan saakka. Toinen syy on ollut, etten juurikaan voi ottaa uusia asiakkaita.

Nyt kun tuo remontti tehdään toukokuun alussa ja saan hyvät tilat verkkokauppapakettien tekemiseen, niin minulle jää enemmän aikaa kasvohoitoihin. Verkkopakettien lähettämineen sujuvoituu ja vie vähemmän aikaa, jonka voin sitten käyttää kasvohoitoihin. 

Oli tosi hyvä asia, että golfporukka pyysi tällaista tietoiskua, koska heidän iho altistuu uv-säteilylle, ahavoitumiselle ja kuivumiselle tosi pahasti. 

Halusin pitää tietoiskua juuri tälle kohderyhmälle, koska he tarvitsevat opastusta ja neuvoja kipeästi. Pidän myös SKY-kosmetologin velvollisuutena jakaa tietoa kuluttajille. 
Mikään muu harrastus ei oikeastaan ole iholle niin paha kuin golfaaminen. Useita tunteja aukealla nurmikolla altistaa ihon tuulelle, pölyille, siitepölyille ja tietenkin auringolle. Tärkeintä on hyvä aurinkosuojavoide, mutta iho tarvitsee paljon muutakin suuren rasituksen vastapainoksi.



Aurinkosuojavoide on golfarin henkivakuutus

Todella moni asiakkaani pelaa golfia ja näen työssäni miten se vaikuttaa ihoon. Tuo tuuli mitä aukealla kentällä usein on ahavoittaa ja kuivattaa helposti ihon ihan korpuksi. Aurinkosuojan pitää myös olla kunnossa. Vieläkin moni kuluttaja uskoo, että ihosolukko vaurioituu vain palamisesta, mutta näinhän se ei ole. Kaikki uv-säteily mitä iholle tulee kertyy ihosolun dna:han lopuksi ikää, ja kun tuo dna tulee ns.täyteen alkaa muodostumaan syöpäsoluja. 

Näen näitä solumuutoksia päivittäin ja luulenkin, että jos kuluttajat näkisivät sen vahingon määrän mitä minä näen loppuisi auringossa oleilu tyystin. Melkein päivittäin minulla käy asiakkaita, jotka ovat sairaalan ihopolin potilaana ja heidän solumuutoksia hoidetaan jatkuvasti. 

Hyvä aurinkosuojavoide on tosi tarpeellinen, mutta golfari tarvitsee paljon muutakin. Dermalogican c-vitamiinilinja eli BioLumin tuotteet sisältävät kaikki c-vitamiinia, joka korjaa uv-säteilyn vaurioita ihosoluissa. 

BioLumin C seerumi



Erinomainen kosteuttava, kirkastava ja kiinteyttävä tuote on BioLumin C Serum (30 ml 100€ ja 59 ml 150€), jota suosittelen aamulla ja illalla ensimmäisenä puhtaalle iholle. Sen päälle yövoiteeksi on tosi hyvä BioLumin C Moisturizer Gel 59€ (73€) joka on kevyt ja hyvin imeytyvä voide. Se käy kyllä päivävoiteenakin, mutta siinä ei ole aurinkosuojaa.

Uusin tuote on BioLumin Heat Aging Protecton sk 50(50 ml 89 € ja 15 ml 35€), joka on c-vitamiinipitoinen päivävoide aurinkosuojalla. Tämä uutuusvoide vähentää myös helteen ja hikoilun tuomia rasituksia iholle. Se on hyvin ohut ja kevyt voide ja siksi miellyttävä käyttää.
Näillä BioLumin-linjan tuotteet auttaa ihoa pysymään terveenä ja hyvä kuntoisena. 

Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 8.4.-
14.4.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...