Siirry pääsisältöön

Kuulo-ja näköharhojako?

 Olen nyt siinä iässä, että pitää seurata onko kuulo heikentynyt ja näenkö tarpeeksi hyvin. Joillakin ystävilläni on jo kuulolaite ja aika monelta on leikattu silmistä kaihi ja odottelen tässä, koska minulta löytyy kaihi. 


Huono kuulo ärsyttää

Asiakaspalvelussa olen törmännyt muutamiin ihmisiin, joilla on selvästi kuulovamma, mutta he eivät halua sitä myöntää. Yleensä he kuvittelevat ettei ympäristö sitä huomaa, mutta kyllä sen aika pian hoksaa toisen käytöksestä. Se on kummallista miten ihmiset häpeilevät huonokuuloisuutta, mutta silmälaseihin ei kohdistu sellaista stigmaa. 

Toinen puoli tässä kuuloasiassa on se, että jotkut ihmiset puhuvat niin hiljaa ja epäselvästi ettei heidän puhettaan kunnolla kuule. En tiedä onko tämä epäselvä puhetapa jotenkin yleistynyt, koska olen törmännyt sellaiseen niin usein, että olen siitä suorastaan ärsyyntynyt. Meninkin sitten kuulotestiin, kun ajattelin, jos vika on minun kuulossa. Testin mukaan minulla on ihan normaali kuulo. 
Sen jotenkin ymmärrän, että nuoret ja teini-ikäiset puhuvat ujouttaan hiljaa ja epäselvästi, mutta aikuisen ihmisen kohdalla se ärsyttää. Varsinkin asiakaspalvelussa on huono asia, jos myyjä tai palvelun tuottaja puhuu niin epäselvästi ettei siitä kunnolla saa selvää.

Tiedän, että Hämeenlinnassa on kaksi pientä yritystä joista useampi asiakkaani on kertonut miten myyjän kanssa on vaikea kommunikoida. Olen myös itse sen kokenut, mutta on aika vaikea toiselle sanoa sellaisesta asiasta. Yrittäjän työ hankaloituu, jos ei yhtään hymyile ja puhuu vain muutaman sanan ja senkin hyvin hiljaisella äänellä. Voihan olla, etä tämä vähäpuheisuus johtuu ujoudesta, mutta sen voi tulkita myös epäkohteliaisuudeksi.

Voi olla, että minä kiinnitän tähän tavallista enemmän huomiota, koska lapsuudessani minua neuvottiin useampaan kertaan puhumaan kuuluvalla äänellä ja katsomaan toista silmiin. Tiedän, että itse puhun kovalla äänellä ja joku voi kiusaantua kajottamisestani. Koko pieni sukuni on hyvin kova äänistä joten olemme tottuneet toistemme kajottamiseen. 
Itselleni tulee vaikeuksia hoitotilanteessa, jos asiakas puhuu kovin hiljaa silloin, kun valutan kraanasta vettä ja pesen jotain. Siinä kohtaa olen myös selin asiakkaaseen ja tuo valuvan veden kohina tuottaa häiriötä. Yritän aina pinnistellä kuuloani etten yhtenään kysyisi, että mitä sinä sanoit. 



Teksti on tarkoitettu luettavaksi

Tämä jutun kirjoittaminen tuli mieleeni, kun sain eräästä verkkokaupasta käyntikortin kokoisen alennuslipukkeen jonka teksti oli niin pientä etten nähnyt sitä kunnolla. Jouduin ottamaan suurennuslasin, että näin lukea tekstin. Mielessäni ihmettelin, että kuka on tällaisen lippusen tehnytkin, kun ei sitä näe lukea ilman suurennuslasia. Olin itse verkkokauppiaana sen verran utelias, että halusin selvittää mikä tuo lappunen on ja kaivoin esiin suurennuslasin. Veikkaan, että suurimmalta osalta tuo lipuke meni suoraan roskiin, kun sen tarkoitus ei heti selviä.

Tarkistan näköni noin kerran vuodessa ja uusin silmälaseja usein, koska työssäni hyvä näkö on avainasemassa. Kuitenkin minusta tuntuu, että nykyisin kosmetiikan raaka-aineluettelot on entistä pienemmällä tekstillä, kun niihinkin tarvitsen suurennuslasia. Myönnän, että se ärsyttää, kun saa tihrustaa katsoa mitä purkin kyljessä lukee. Varsinkin Youngbloodin mustissa meikkipakkauksista on vaikea nähdä pientä tekstiä.

Talvella olimme mieheni kanssa syömässä Helsingissä eräässä italialaisessa ravintolassa ja heidän ruokalista oli ihan farssi. Paikan valaistus oli todella vähäinen jolla ilmeisesti haettiin romanttista kynttilävalaistusta. Huomasin jo heti sisään mennessä, että pitää olla varovainen, ettei kompastu tai törmää mihinkään, kun siellä oli niin hämärää. Ihmettelin, että se oli jo työturvallisuusriskikin.

Ruokalista oli niin onneton, ettei meistä kumpikaan pystynyt sitä lukemaan. Hämärä valaistus ja pienellä kirjoitettu menu ei ole hyvä yhdistelmä. Tarjoilija joutui lukemaan meille mitä listalla oli. Sitten, kun ruoka tuli se oli kyllä hyvää, mutta ei kunnolla nähnyt mitä kaikkea lautasella oli. Tuo ravintolakokemus oli ikimuistettava, mutta emme aio mennä sinne toisten, vaikka ruoka olikin erinomaista.

Jos minun yrityksessäni on tällaisia epäkohtia niin toivoisin, että kertoisitte siitä. Kaikkea ei aina itse huomaa ja joku asia voi olla niin iso virhe, että se vaikuttaa asiakasmäärään. 

Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 22.4.-
28.4.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...