Siirry pääsisältöön

Lukuvinkkejä pääsiäiseen

 Viime aikoina olen lukenut tai kuunnellut lähinnä tietokirjoja, jotka valaisevat tämän hetken tapahtumia maailmassa. Nyt on jo ehtinyt ilmestyä useampiakin kirjoja, mitkä analysoivat Trumpin toimintaa ja sen vaikutuksia maailmaan.

Tietoa Yhdysvalloista

Yritän nyt perehtyä kunnolla Yhdysvaltoihin sen historiaan ja nykyhetken ja siksi luin Markku Henriksonin kirjan Tähtilipun maa Yhdysvaltain alueen historia. Siitä on hyvin pitkä aika, kun viimeksi perehdyin Yhdysvaltojen historiaan. Aloitin sotahistoriaharrastukseni Amerikan sisällissodasta ja itsenäistymistaisteluista ja siitä on jo aikaa yli puolivuosisataa.

Siksi onkin jo aika päivittää tietoja ja tämä Markku Henriksonin kirja Tähtilipun maa on aivan erinomainen tietoteos Yhdysvalloista. Se on paksu kirja, mutta niin mielenkiintoinen ettei se mitenkään puuduttanut. 

Luin häneltä vielä toisenkin kirjan Yhdysvaltojen idea mikä ilmestyi pari viikkoa sitten ja kertoo tämän hetkisestä tilanteesta ja Trumpin valtaan noususta. Sekin kannattaa lukea, jos yhtään haluaa hankkia perusteluja Trumpin paheksunnalle. 

Ihan viime viikolla ilmestyi Timothy Snyderin Tyranniasta kaksikymmentä opetusta 1900-luvulta ja se oli todella hyvä läpileikkaus viimeisen sadanvuoden tyranneista Hitleristä Trumpiin. Tartuin tähän kirjaan sen takia, että Timothy Snyder on erittäin arvostettu sotahistorioitsija ja haluan lukea kaiken mitä hän on kirjoittanut. 

Hänen analyysinsä Trumpista oli kyllä kylmäävää luettavaa ja Snyder vertasi häntä Hitleriin ja Staliniin. Kirjan mukaan 78% Trumpin puheista on pelkkää valhetta ja hänen lähipiirinsä sen hyväksyy. Onneksi Yhdysvalloissa on vielä sen verran demokratiaa jäljellä, että tällaisia kirjoja voi kirjoittaa ja julkaista. Vastaavaa kirjaa Putinista ei Venäjällä julkaistaisi ja sen kirjoittaja putoisi ikkunasta aika pian. 


Lähihistoriaa



Todella mielenkiintoinen kirja on Jukka Rislakin Tiedustelu ja vakoilu: opit, operaatiot ja agentit, joka kertoo vakoilun historiaa. Rislakki on tehnyt valtavan työn selvitäkseen eri maiden tiedustelutoimintaa ja tuomalla esiin suurien vakoilujuttujen perusteet. 

On hyvin mielenkiintoista tietää miten Suomen tiedustelu on kehittynyt ja tuo Suomen ja Neuvostoliiton välinen toiminta 1945-1992 on ollut pelkkää toistensa kyttäämistä. Tämä kirja on myös hyvin kirjoitettu, vaikka se on paksu ja kestää kuunnella parikymmentätuntia mutta mielenkiinto pysyy hyvin yllä.

Sitten taas oli pakko lukea uusimmat kirjat holokaustista eli Dexer Fordin ja Henry Osterin Auschwitzin tallipoika ja Anna Stuartin Auschwitzin orpotyttö

Tämä Anna Stuart kirjoitti myös Auschwitzin kätilön ja Auschwitzin kadonneet lapset jotka ovat mielestäni ihan fiktiivisiä tarinoita, vaikka jotain todellisuuspohjaa niissä onkin. Nyt tämä Auschwitzin orpotyttö kulki ihan samaa rataa ja se oli hyvin romantisoitu tarina äidin ja tyttären tiestä Auschwitzistä sodan jälkeiseen Englantiin. En siis erityisesti kirjasta pitänyt, koska en yleensäkään lue mitään fiktiivisiä tarinoita sotahistoriasta.

Tämä Auschwitzin tallipoika on tosi tarina Henry Osterin elämästä joka oli Kölnissä syntynyt juutalainen ja hän joutui jo pikkupoikana kestämään natsien vainot. Joku voi ihmetellä miksi luen aina näitä samoja tarinoita Auschwitzista, mutta kyllä jokaisella ihmisellä on eri tarina, vaikka miljoonat ihmiset selviytyivät keskitysleireiltä. 

Minua kiinnostaa se miten ihminen voi selviytyä niin helvetillisistä oloista kuin natsien keskitysleirit olivat. Ja miten ihminen kesti sen, että sodan jälkeen piti rakentaa elämä täysin uusiksi ja koko muu suku oli kuollut. Minusta on käsittämätöntä miten hirveistä asioista ihminen voi selvitä. En suosittele kovin herkille ihmisille näitä Auschwitz kirjoja, tai toisaalta voisin suositellakin, koska niiden avulla voi kehittää omaa sietokykyään. Minun mielestäni kyllä nykyihmisen pitäisi kestää sen verran, että edes lukee menneestä pahuudesta, kun miljoonat ihmiset ovat sen kestäneet käytännössä.

Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 15.4.-
21.4.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...