Siirry pääsisältöön

Kouluttautuminen on tärkeää

 Olen aina pitänyt ohjenuoranani, että hankin koko ajan lisäkoulutusta, koska aikoinaan opittu tieto vanhenee. Käytän koulutustapahtumiin noin 8-12 päivää vuodessa, mutta onneksi nykyisin on paljon webinaareja mitä voi katsoa silloin, kun ehtii.


Kosmetiikka kehittyy vauhdilla

Joskus huomaan, että asiakkaita ihmetyttää tosi paljon mitä sellaiset koulutuspäivät oikein ovat. Usein koulutus liittyy uuteen tuotteeseen tai hoitomenetelmään ja kosmetiikkahan kehittyy vauhdikkaasti. Sanotaan, että jos kosmetologi on työstä pois puolivuotta, niin siinä ajassa on ehtinyt tulemaan monta uutta asiaa ja tarvitaan välttämättä lisäkoulutusta. 

Koulutuspäiviä on kahta tyyppiä eli hoitomenetelmien kohdalla paikalla on vain pieni ryhmä ja teemme hoidot toisillemme. On hyvin tärkeää, että uuden kasvohoidon opettelussa kosmetologi tekee hoidon, mutta on myös itse asiakkaana, eli tuntee hoitovaiheet omalla ihollaan. Tällä tavoin pystyy asettumaan asiakkaan asemaan ja tietää miten hoito tehdään, että se tuntuisi hyvältä. 

Dermalogican koulutustilat ja maahantuonti on Helsingissä Mannerheimintien alkupäässä, joten sinne on helppo mennä. iS Clinicalin ja Dermatuden maahantuonti on muuttanut, enkä ole näissä uusissa tiloissa vielä käynyt. 

Jokainen uusi tuote käydään läpi niin, että kosmetologi takuulla tietää mitä tuote sisältää ja miten se vaikuttaa ihoon. Tämä on raaka-aineoppia ja anatomiaa ja fysiologiaa yhdessä. Kansainvälisiä koulutuksia on maahantuojilla eli Dermalogicalla, iS Clinicalilla ja Dermatudella. Näissä on usein enemmän väkeä ja meitä kosmetologeja voi olla lähes sata paikalla. 

Tällaiset isot tapahtumat järjestetään jossain kongressikeskuksessa, kuten viime syksynä Dermalogican tapahtuma Helsingissä oli luxushotelli Mariassa. 


Kouluttautuminen koituu asiakkaan parhaaksi

Koulutuksissa voidaan myös käydä läpi psykologiaa, siitä miten asiakas kokee hoidot ja tuotteet ja miten ne esitellään niin, että asiakas ne parhaiten sisäistää. SKY-kosmetologin työ on hyvin moninaista, koska siinä pitää ymmärtää myös liike-elämää ja yrittäjyyttä. 

Nyt kun mieheni Jukka perusti oman yrityksensä, niin huomaan selvemmin mitä kaikkea yrittäjän pitää tietää. 45-vuotta yrittäjänä on tehnyt kaikista asioista rutiineja, enkä välttämättä edes huomaa, mikä on toiselle uusi asia.

En osaa edes kuvitella millaista työtä tekisin, jos en olisi koko ajan oppinut uutta. Ne kosmetologikoulun opit on aika hyvin vanhentuneet paitsi ihmisen anatomia ja fysiologia. Valitettavasti on paljon kosmetologeja jotka eivät käy missään koulutuksissa ja työ tehdään aina samaan vanhaan tyyliin. Suurin osa kosmetologeja ei juurikaan käy koulutuksissa, koska onhan se myös kallista. Yritys on silloin kiinni, joten rahaa ei tule ja sitten pitää vielä maksaa koulutus ja matkat. Kuitenkin ne ovat aina niin tarpeellisia, että tuo sijoitus korvaantuu monin kerroin. 

Hämmästelen aina etten ole koskaan tavannut missään tapahtumassa ketään muuta hämeenlinnalaista kosmetologia. Meillähän on myös omat messutapahtumat, jotka on suljettuja yleisöltä ja sisään pääsee vain y-tunnuksella tai SKY:n jäsennumerolla. 


Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 1.4.-
7.4.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...