Siirry pääsisältöön

Alkava yrittäjä 1980-luvulla

 Silloin, kun minä aloitin yrittäjäuraani 1980 maailma oli täysin erilainen kuin nykypäivänä. Nyt on ollut kiva seurata vierestä, kun Jukka perustaa omaa yritystään, koska kaikki asiat ovat muuttuneet, eikä minun vanhoilla opeillani ole merkitystä.

Hoitolani uusittu eteinen

Neuvoja uudelle yrittäjälle

En muista, että aloittaessani olisi ollut mitään paikkaa, mistä yrittäjä olisi voinut kysyä neuvoja ja apua yrityksen alkuun. Kaikki tietoni perustui kosmetologikoulussa opittuun ja asenteeni oli opittu jo kotoa, koska isäni oli yrittäjä ja äitini oli työssä pienessä yrityksessä.

Minun ensimmäinen kirjanpitäjäni oli sama kuin isällänikin ja luulin, että häneltä olisin saanut neuvoja. Muistan ikuisesti, kun kysyin häneltä, miten ne laskujen kuitit pitää järjestää niin hän vastasi, että se on ihan sama mitä niille teet, kun et sinä kauaa ole yrittäjänä. Nyt tekisi mieli kysyä häneltä, jos hän on vielä elossa, että onko urani nyt tarpeeksi pitkä:).

Toinen neuvo häneltä oli, että älä osta niin kalliita aineita, kun eihän asiakkaat tiedä mitä sinä niiden naamaan laitat ja ei työlläsi ole kumminkaan mitään merkitystä. Hän siis neuvoi minua huijaamaan asiakkaitani, ja olin siitä suorastaan järkyttynyt. 

Toivon ettei kukaan muu nuori tyttö saa tällaisia vastauksia keneltäkään. Tuo kirjanpitäjä oli täysin osaamaton, ja huijasiko hän omia asiakkaitaankin. Onneksi sain aika pian hänet vaihdettua. Oikeastaan vasta 1980-luvun lopussa aloin saada oppia yrityksen vetämiseen, kun Hämeenlinnan Seudun Yrittäjänaiset perustettiin, ja olin sen ensimmäinen pitkäaikainen puheenjohtaja. 

Yhdistys järjesti erilaisia myynti-ja asiakaspalveluiltoja, mitkä tulivat minulle tarpeeseen.

Yrittäjätutkinto

Mitään koulutusta yrittäjyyteen ei ollut, vaan erilaiset tutkinnot alkoivat vasta 1990-luvun puolivälissä. Voi kun olisikin ollut mahdollisuus käydä yrittäjätutkinto heti alkuvaiheessa. Nyt houkuttelen Jukkaa, että hän alkaisi opiskelemaan yrittäjätutkintoa, koska siitä olisi niin paljon apua. Nykyäänhän sen voi tehdä etänä lähes kokonaan.

Itse suoritin yrittäjätutkinnon ja yrittäjänerikoisammattitutkinnon 1990-luvun lopulla, ja koin ne silloinkin erittäin tarpeellisiksi. Minulla on aina ollut sisäinen palo uuden oppimiseen ja nytkin etsiskelen löytyisikö joku etäkoulutus mistä hyötyisin. 

Alkuvuosina osallistuin kaikkiin koulutustapahtumiin mitä kosmetologeille järjestettiin. Olin myös nuorkauppakamarin jäsen ja heilläkin oli paljon hyviä koulutuksia. Jouduin kaiken teorian hankkimaan pieninä palasina milloin mistäkin ryhmästä. Käytännön työn oppi oli kantapään kautta oppimista ja se on takuulla tehokasta, mutta tulee aika kalliiksi. 

Asiakaspalvelutaitoni olen varmaankin saanut kotoani, koska vanhempani olivat hyvin sosiaalisia ja osasivat lähestyä ihmisiä. Tästä minäkin opin paljon ja ihmisten kohtaaminen on ollut minulla luontevaa. Vanha kiinalainen sananlasku sanoo ” miehen jonka kasvot eivät hymyile, ei pidä perustaa kauppahuonetta”.

Tässä lauseessa on vinha perä, koska ei asiakaspalvelussa saa olla mutrusuuna. Tässä minua auttaa omat luonteenpiirteeni, koska olen luonnostaan hymyilevä ja ulospäin suuntautuva. Tosin joka hetki asiakaspalvelussa on elinikäistä oppimista.


Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 10.6-16.6.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...