Sotavankien kohtaloita

 Avajaisrumban jälkeen rentouduin koko viikonlopun rakkaan harrastukseni kanssa ja tietysti rakkaat pojat löhöää vieressä ja sylissä. Kissoilla on kyllä kadehdittavan hyvät unenlahjat ja rentoutumisen taito, koska nehän nukkuu suurimman osan päivästä.

Sotavankien järkyttävä kohtalo

Viime päivinä olen paneutunut sotavankien kohtaloon, mikä on ollut järkyttävää. En ole oikeastaan aikaisemmin pystynyt perehtymään aiheeseen, koska se on ollut niin tuskallista. Varsinkin suomalaisten sotavankien kohtalo Neuvostoliitossa on ollut epäinhimillinen. 

Nyt oli otollinen hetki paneutua asiaa, koska iän myötä ahdistuksen sietokyky paranee. Luin ja kuuntelin peräjälkeen aika monta suomalaisten sotavankien kuvausta elämästään Neuvostoliiton vankileireillä. Mielenkiintoisimpia on Ariela Säkkisen Pahinta oli kylmyys:Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. 

Paavo Yli-Vakkuri oli hiukan vanhempi kuin suomalaiset sotilaat yleensä, koska hän oli metsänhoitajaksi valmistunut lähes kolmekyppinen tutkija Helsingin Yliopistosta. Ikä ja koulutus ilmeisesti teki sen, että hän pystyi hyvin analyyttisesti kertomaan lähes neljävuotta kestäneestä vankitaipaleestaan. 

Suomalaisia jäi talvisodan ja jatkosodan aikana yhteensä noin 5000 vangiksi, mikä oli suhteellisen pieni määrä. Kuitenkin vihollinen yritti jatkuvasti vangin sieppausta saadakseen tietoa mitä suomalaisten puolella tapahtui.

Pappani mainitsi usein, että asemasotavaiheessakin oli jatkuva pelko vangiksi sieppaamisesta, mikä oli hyvin stressaavaa. Noin 40% suomalaisista sotavangeista kuoli tai heidät teloitettiin. Yleensä kuolinsyy oli nälkiintyminen ja erilaiset taudit, kuten pilkkukuume joka tappoi nopeasti muutenkin huonokuntoiset ihmiset. 

Neuvostoliitto hidasteli sotavankien palauttamista ja heitä palasi koko 1940-luvun loppupuolen ajan ja viimeinen palaaja kotiutettiin 1958. Kaikki vangit kertovat painaneensa 40-50 kg palatessaan Suomeen. He olivat nähneet nälkää ja kärsineet kylmää ja monella oli pahoja paleltumia, jotka vaivasivat lopun ikää. 

Vangeilla teetettiin raskaita ja hengenvaarallisia töitä ja moni kuoli myös tapaturmiin tai saivat pysyviä vammoja. 

Itseäni ihmetyttää tuo sotavankien jatkuvat junakuljetukset, mitä myös Natsi-Saksassa tehtiin. Natsit kuljettivat juutalaisia paikasta toiseen tuhansia kilometrejä junakuljetuksilla, vaikka junia olisi tarvittu sotilaiden kuljetuksiin. Sama pätee Neuvostoliiton toimintaan, koska kaikki Gulag vangit jotka ovat siis pääsääntöisesti neuvostoliittolaisia kertovat raskaista viikkoja kestäneistä kuljetuksista täyteen ahdetuissa tavarajunissa. 

Myös suomalaisia sotavankeja siirreltiin paikasta toiseen vankeusaikanaan, ja nuo siirtymät koitui monen kuolemaksi, koska mitään ruokaa tai juomaa ei ollut. 

Japanilaisten sotavangit

Toisen maailmansodan osapuolista japanilaiset kohtelivat kaikista pahiten sotavankeja. Heidän kulttuurissa ei saanut antautua vangiksi, vaan piti surmata itsensä harakirillä. Jo ennen toista maailmansotaa Japani miehitti osaa Kiinasta ja myös Korean niemimaata, ja he kohtelivat siviilejäkin täysin epäinhimillisesti.

On nimetty useita verilöylyjä, joissa japanilaiset surmasivat satojatuhansia siviilejä. Japanilaiset tekivät myös rankkoja lääketieteellisiä kokeita vangeilla paljon suuremmassa mittakaavassa kuin Natsi-Saksa. Loppuvaiheessa, kun Japani oli häviämässä 1945 saarivaltiossa alkoi tulla nälänhätä, joten he myös söivät vankejaan. Jostain syystä he pitivät intialaisia ja filippiiniläisiä parhaina syötävinä, mikä kuulostaa järkyttävältä. 

Amerikkalaiset ja australialaiset taistelivat Japania vastaan ja heitä jäi kymmeniä tuhansia sotavangeiksi. Monet varmaan muistavat elokuvan Kwai-joen silta, joka kertoo amerikkalaisista sotavangeista. Olen käynyt kaksi kertaa tuossa Kwai-joella Thaimaassa olevassa sotavankileirin jäännöksillä ja nähnyt sen jyrkän kallionkielekkeillä kulkevan junaradan, jota vangit rakensivat.

Ensimmäinen käyntini oli 1980-luvulla ja paikka oli jätetty täysin ruohottumaan ja vain vähän kenttäkeittiöiden ja parakkien jäänteitä oli näkyvissä. Pieni museon tapainen oli parissa asuntovaunussa, jossa oli monisteita ja huonoja valokuvia vankileirien tapahtumista. Paikka oli silloin hyvin autenttinen ja pysähdyttävä. 

Toisen kerran kävin 2010-luvulla ja silloin paikka oli jo keksitty kaupallistaa. Sinne oli rakennettu upea museo kaikkine audiovisuaalisine  hienouksineen. Museo oli rakennettu amerikkalaisten sotavankien hautausmaan reunaan ja mitään ruohottuneita raunioita ei enää ollut. Ehkä tuo hieno ilmastoitu museo veti enemmän turisteja ja niitäkin jotka eivät tiedä sotahistoriasta yhtään mitään. Sitä en muista oliko museoon pääsymaksu. Jos siellä päin liikutte kannattaa käydä katsomassa.

Kosmetologisi Inkeri

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 3.6-9.6.

2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä