Siirry pääsisältöön

Black Fridayta odotellessa

 Tänä vuonna tuntuu, että Black Friday on alkanut jo marraskuun alussa ja jatkuu kai jouluun asti. Oma yritykseni ei ota varaslähtöä, mutta kerron jo ajoissa, että osallistun perinteisellä tavalla Black Fridayhin  pe 28.11-25.

Kireä kilpailutilanne

En tiedä mistä tämä oikein kertoo, että  Halloween, Single Day ja Black Friday nousee niin vahvasti esiin. Onkohan markkinatilanne tosiaan niin kireä, että on pakko koko ajan mainostaa jotain alennusta. Myönnän, että itse kuluttajan asemassa koen ihan vastenmielisyyttä, kun koko ajan joku aletapahtuma hyppää silmille. 

Kauneushoitola yrittäjänä en millään ehtisi tekemään koko ajan jotain kampanjaa, koska kasvohoitoihin pitää keskittyä rauhassa. Itse koen, että tämä tahti on hyvä, kun kauppatapahtumia on kolme vuodessa eli Pimeän kaupan ilta syyskuun lopussa, Black Friday marraskuun lopussa ja kevättalven Pimeän kaupan ilta. Toivottavasti asiakkaat ovat samaa mieltä? 

Olin viime viikonloppuna Turussa ja kiersin Hansakeskusta ja minua ihan ahdisti se tavaramäärä. Kosmetiikkaliikkeitä on aivan tolkuton määrä ja herää kysymys, kuka sen kaiken käyttää ja ostaa. Nyt on selvästi aloitettu myymään pikkutytöille omaa kosmetiikkaa. Ikäluokka 9-13 on uusi ostajakunta ja siitä olen hyvin huolestunut. Lapsen iho ei kestä kaikkea sitä kuormitusta, mikä näistä suurista tuotemääristä tulee. Yleensä tuotteet perustuu hajusteille ja väriaineille ja kauniille pakkaukselle ja niissä on valitettavan paljon allergeeneja. 

Pikkutytöt mainonnan uhreina

Kaukoidästä lähinnä Etelä-Koreasta, Japanista ja Kiinasta tulevat tämän hetken markkinointimallit ja pikkutytöt ovat siinä kohderyhmänä. Etelä-Koreassa tehdään plastiikkakirurgisia toimenpiteitä jo seitsemän vanhoille. Eniten heiltä muotoillaan silmäluomia uudelleen ja poistetaan tuo ihopoimu luomesta niin, että saadaan länsimaiset silmät. 

Onneksi Euroopassa tai Suomessa ei ole vielä näkyvissä, että lapset lähtisivät plastiikkakirurgin potilaiksi. Kuitenkin voi olla mahdollista, että kymmenen vuoden päästä tilanne on jo toinen myyntitykit ovat saaneet markkinointinsa läpi. 

Single Day 11.11 on myös lähtöisin Kiinasta ja Kaukoidästä. Kuulin siitä ensimmäisen kerran 6-7 vuotta sitten ja nyt se on jo joka paikassa esillä. Näiden myyntitapahtumien leviäminen on hämmästyttävän nopeaa.

Oman yritykseni kohdalla olen viettänyt Black Friday tapahtumaa korkeintaan kymmenen vuotta, mutta silloin järjestin sen ihan asiakkaiden pyynnöstä. En aluksi edes ymmärtänyt, että asiakkaani haluavat tällaiset Black Friday tapahtuman. 

Tottakai sen järjestän, kun asiakkaat sitä haluavat. Se onkin ihan kiva päivä ja aika samanlainen kuin Pimeän kaupan tapahtuma. Olen koko perjantaipäivän vapaana ostoksilla poikkeavia asiakkaita varten. Se onkin mukavinta, että minulla on hyvin aikaa palvella asiakkaita. Annan mielelläni neuvoja ja ohjeita ja esittelen uutuustuotteita. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 11.-17.11.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...