Siirry pääsisältöön

Rasvoittuvaa ihoa ei saa kuivattaa

 Huomaan ihan liian harvoin kirjoittaa rasvoittuvasta ihosta, koska aika harvalla vakioasiakkaallani on rasvoittuva iho. Oma ihoni taas on ihan rutikuiva niin olen vähemmän tekemisissä rasvoittumisen kanssa.


Nanolift -kasvohoito korjaa rasvoittumisen

Minulla ei siksikään ole rasvaihoisia asiakkaita, kun ne hoituu kuntoon ja normalisoituu 2-3 Nanolift-kasvohoidon jälkeen (137€). Varsinkin aikuisen ihon aknetyyppinen öljyisyys saadaan yleensä puolessa vuodessa rauhoittumaan ohjeillani. Näen myös heti pystynkö itse auttamaan ja silloin ohjaan asiakkaan heti iho-tautilääkärille. En siis ryhdy mihinkään hoitoyrityksiin ellen ole varma niiden avusta. Akuutti aknetulehdus tarvitsee aina ihotautilääkäriä. 
Suurin virhe mitä rasvaihoiset yleensä tekevät on ihon kuivattaminen liikaa. Moni ei tiedä, että rasva ja kosteutus on kaksi ihan eri asiaa ja yleensä he pelkäävät kaikkia voiteita. 
Liika kuivattaminen vie ojasta allikkoon, koska huokoset täyttyvät hilseilystä ja kuivuus kutistaa ne minimiin joten tali ei pääse ihosta ulos. Tämä tekee tukkeutumia jotka voivat vielä tulehtuakin ja iho näyttää ikävältä ja tuntuu kurjalta. 
Hyvällä kotihoidolla tämä on estettävissä. 

Rasvaisen ihon kotihoito

Tukkeutuneelle yli nelikymppiselle iholle tehokas apu tulee iS Clinicalin Active Serumista (15 ml 107€ ja 30 ml 171€) joka vähentää tukkeutumia ja mustapäitä ja hillitsee talin eritystä. Active Serum sopii myös ihan parikymppisellekin normalisoimaan ihon toimintaa. 
Sen päälle voi laittaa ohuen kosteusvoiteen iS Clinicalin Moisturizer Complexin (127€) tai Dermalogican Active Moistin (100 ml 79€ ja 150 ml 109€). Jos iho on herkkä ja punoitteleva sitten hyvä voide on Calm Water Gel (54€). 
Dermalogican uutuus Breakout Biotec Moisturizer (81€) on aivan erinomainen talinerityksen ja tulehdusten taltuttaja. Tässä ohuessa voiteessa on prebioottisia vaikutusaineita jotka estävät tulehdusten syntymistä, mutta samalla se on kosteuttava ja vahvistaa ihon omaa suojamuuria.
Breakout Biotic Moisturizer käy sekä päivä-että yövoiteena eikä se todellakaan kuivata ihoa ja sen päälle on helppo levittää meikkiä. 
Punoittavalle herkistyneelle rasvaiselle iholle tai ruusufinniin on hyvä apu Pro-Heal Serum Advance+ (15 ml 115€ ja 30€ 190€) joka rauhoittaa punoittelua ja normalisoi talineritystä. Ihohan voi olla samanaikaisesti hyvin paksu ja rasvoittuva, mutta myös herkkä ja punoittava. Kaikkiin näihin ongelmiin löytyy apua ja kannattaa tulla juttelemaan ammattilaisen kanssa. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 25.11.-1.12.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...