Siirry pääsisältöön

Vaatimattomuus kaunistaa vai kaunistaako?

Usein ihmettelen mistä johtuu, että suomalaiset naiset ovat niin vaatimattomia ja suorastaan näkymättömiä. Onko tyttölasten kasvatuksessa joku mennyt pieleen, kun aika iso osa aikuisista naisista pelkää meikkaamista ja haluaa pukeutua niin ettei häntä vaan huomata?


Miksi nainen haluaa olla näkymätön? 

Nämä mietteet tuli mieleeni, kun olin eräässä vaatekaupassa perheeni vanhusten kanssa ostamassa talvivaatetta. Ikäihmisten pukeutuminen on hidasta joten minulla oli hyvää aikaa katsella mitä ympärilläni tapahtui. Vaatekaupassa oli hyvä valikoima kauniita ja näyttäviä pitkiä iltapukuja ja lyhyitä juhlamekkoja. 
Aloin itsekin niitä sovittelemaan, kun tarvitsen loppuvuodeksi uuden juhlavaatteen.
Viereisissä sovituskopeissa oli myös pari noin viisikymppistä naista juhlavaateostoksilla. Nämä kaksi naista olivat pitkiä, hoikkia ja kauniskasvoisia ladyja joille olisi sopinut näyttävätkin iltapuvut. Me emme tunteneet toisiamme, mutta juttelimme juhlavaatetuksesta. 
Olin ihan sisälläni harmistunut, kun kumpikin valitsi niin arkisen ja vaatimattoman polvipituisen juhlahameen. He sovittelivat useita leninkejä jotka näyttivät upeilta heidän päällään, kun kummallakin oli niin kaunis vartalo. 
Kaikista kauneimpien asujen kohdalla toinen sanoi suoraan niiden olevan liian näyttäviä. Ihmettelin miten juhlamekko voi olla liian näyttävä, kun tarkoitus on juhlistaa jotain tilannetta. Toinen nainen kokeili paria punaista leninkiä ja myyjä neuvoi, että niiden kanssa olisi hyvä olla saman sävyinen huulipuna. Nainen totesi ettei käyttänyt kuin väritöntä huulikiillettä. 
Suomalaiset naiset ovat pitkälle koulutettuja ja Euroopan tasa-arvoisempia naisia, mutta ulkonäköön panostetaan kaikista vähiten. En keksi minkä maalaiset naiset olisi vielä vaatimattomampia kuin me suomalaisnaiset. 
Minusta tämä on suuri sääli ettei jo viisikymppinen nainen uskalla olla näkyvä ja olla oma itsensä. Mielestäni kummankin teki mieli näyttävää juhlapukua, mutta he päätyivät vaatimattomaan vaihtoehtoon etteivät vaan herättäisi liikaa huomiota. Kumpikin käytti tätä lausetta ettei halua olla huomiota herättävä. 


Meikin on tarkoitus kaunistaa

Olen työssäni seurannut miten naiset valikoivat meikkejään ja yleensä ne pitää olla hyvin näkymättömiä. Meikkien kohdalla tuo näkymättömyys voikin kääntyä päinvastaiseksi, kun liian pliisut värit herättävät huomiota. 
Muistan aina 1980-luvulla erään viisikymppisen naisen joka ei yleensä kuulemma käyttänyt meikkiä, mutta halusi kasvohoidon jälkeen niitä kokeilla. Hänkin oli kaunis ja suorastaan näyttävä nainen. Tein aina hänelle meikin parhaan taitoni mukaan, vaikka tiesin mihin se päättyi. 
Hänellä oli peili kädessä ja ensimmäisenä hän piti meikkiä liian näkyvänä ja otin sitä aina vähän pois. Loppujen lopuksi aina kävi niin, että olin poistanut kaikki meikit ja sitten hän sanoi olevansa tyytyväinen siihen meikkiin. En koskaan ymmärtänyt miten hän kuvitteli, että kasvoilla oli meikkiä, vaikka olin kaiken jo pyyhkinyt pois. 
Tämä suhtautuminen oli hyvin tyypillistä vielä 1980-90-luvuilla, mutta ei se asenne ole kovinkaan paljoa muuttunut nykyisinkään. Parikymmentävuotta sitten myyntiin tuli meikinpohjustustuotteita ja joku maahantuoja keksi käyttää niistä nimitystä meikitön meikki. 
Tämä ajatus ja sanonta viehätti asiakkaita erityisesti, kun samalla kertaa oli meikkiä, mutta ei kuitenkaan ollut. Luulen, että tässä ajatuksen pohjalla oli vanha käsitys ettei kunnollinen nainen käytä meikkiä. Olen itse kuullut kymmeniä kertoja miten minun annetaan ymmärtää olevani ”huono nainen”, kun käytän meikkiä. 
Nuorempana se loukkasi todella pahasti, mutta nykyisin suhtaudun siihen naurulla. Ei sellaista meikkiä olekaan joka saisi yli kuusikymppisen naisen olemaan vakuuttavasti ”huono nainen”. 
Katselen mielelläni ulkomailla toisia ihmisiä ja varsinkin naisten pukeutumista. Ranskalainen ja italialainen nainen ohittaa suomalaiset aivan satasella. Hyvin harvalla suomalaisnaisella on sitä itsevarmuutta ja tyylikkyyttä mitä Keski-Euroopassa näkee. 
Itse rakastan näyttäviä vaatteita, koristeita ja bling blingiä ja tiedän, että sitä paheksutaan. Onneksi olen aina ollut sen verran hyvällä itsetunnolla varustettu etten tästä paheksunnasta välitä. Joskus joku sanoo suoraan minun olevan mauton, mutta sehän on hänen näkemyksensä eikä vaikuta minuun.


Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 4.-10.11.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...