Siirry pääsisältöön

Seerumitarjous jatkuu 11.1 asti

 Huippuhyvä seerumitarjous -20% on vielä voimassa sunnuntaihin 11.1-26 klo 24.00 asti. Tuon verkkokauppakoodin kanssa oli valitettavasti ongelmia ensiksi ja siksi pidensin tarjouskampanjan voimassaoloaikaa.

Toimiva koodi on : SEERUMI


Miksi tarvitaan seerumia?

Varmaan moni asiakas miettii mihin ja miksi tätä seerumia tarvitaan, kun parikymmentävuotta sitten riitti pelkkä voide. Syy tähän on entistä kehittyneempi kosmetiikka ja sen vaikutusaineet. Vielä 90-luvulla ei ollut kosmetiikan kuljetusaineita kuten  liposomeja tai mikrosomeja. Kosmetiikka imeytyi vain kahteen päällimmäiseen ihosolukerrokseen ja vaikutusaineita oli hyvin paljon vähemmän. 
Tuotekehittelyn myötä kuljettaja-aineiden avulla pystytään kuljettamaan vaikutusaineita määrätyyn ihosolukerrokseen missä juuri niitä tarvitaan. Nämä kuljetusaineet ovat kehittyneet lääketieteen rinnalla jossa nykyään käytetään lääkelaastareita entistä enemmän. Vaikutusaineiden kuljetus ihon läpi tai eri iho kerroksiin kehittyy koko ajan. 

Seerumien koostumus on erilainen kuin voiteiden ja niiden käyttötarkoitus on eri. Seerumit ovat ohuita ja pienimolekyylisiä jotka ohittavat päällimmäiset ihosolukerrokset ja imeytyvät syvempiin kerroksiin missä kuljettaja-aineet vapauttavat vaikutusaineet. Jokaisella 4-5 ihosolukerroksella on eri tehtävät ja ne tarvitsevar erilaisia vaikutusaineita. Seerumien vaikutusaineet ovat suunniteltu syvempiä ihokerroksia varten. 

Seerumi ei jätä mitään suojaa ihon pintaan ja siksi niitä ei pidä käyttää yksinään vaan seerumi vaatii aina päälleen voiteen joka jää suojaamaan ihoa. Näin pakkasella iho jää todella suojattomaksi, jos seerumia käytettäisiin yksinään. 



Hoitovoiteen vaikutuksia

Kosmetiikan kehittyminen on muuttanut voiteiden koostumusta todella paljon. Vuonna 1980, kun aloitin työni ei tiedetty seerumeista eikä kuljettaja-aineista eikä paljon vaikutusaineistakaan. Silloin voiteiden vaikutus oli pääasiassa suojaava ja kosteuttava mitkä ovatkin kaksi tärkeää kosmetiikan vaikutusta. 

Voiteet olivat koostumukseltaan huomattavan paljon paksumpia kuin nykyisin ja niissä käytetiin paljon vaseliinia. Voiteet eivät olleet vesiliukoisia joten ne tukkivat helposti rasvoittuvaa ihoa. Tämän tyyppisiä voiteita on vielä paljon myynnissä halvemmissa kosmetiikkamerkeissä. 
Dermalogica, iS Clinical, Youngblood ja Dermatude eivät käytä ollenkaan vaseliinia vaan kaikki vaikutusaineet ovat vesiliukoisia joten ne eivät koskaan tuki ihoa. 

Hoitovoiteiden yksi tärkeä vaikutus on vahvistaa ihon omaa hydrolipidistä suojakerrosta eli rasva/kosteusvaippaa joka estää kosteuden haihtumista ja suojaa ihoa ulkoisilta haittavaikutuksilta. Juuri nyt vallalla oleva pakkassää on voimakas rasite ihon omalle suojakerrokselle ja ellei se saa tukea hoitotuotteista iho alkaa ohenemaan. 
Näen usein uusilla asiakkailla, että heiltä puuttuu päällimmäinen ihosolukerros joka on kulunut pois auringon, tuulen, pakkasen ja muiden ulkoisten rasitusten takia. Tämä tekee ihosta herkän, punoittavan, couperoottisen ja helposti rypistyvän. 

Iho näyttää kaikin tavoin vanhemmalta ja ”kuluneelta” jos siitä alkaa puuttumaan oma suojapinta kokonaan. Niillä asiakkaillani jotka hoitavat ihoaan säännöllisesti ei näitä ongelmia ole ollenkaan ja kaikki ihosolukerrokset ovat terveitä ja hoitavat omat tehtävänsä. Tämän takia hyvin hoidettu iho näyttää kuusikymppisenä 10-20-vuotta nuoremmalta kuin hoitamaton. 

Kaikelle ihonhoidolle löytyy perusteet ihon anatomiasta, fysiologiasta ja tutkimuksista, vaikka en niistä joka päivä kirjoitakaan. Ihon toiminta on monimutkainen, mutta kerron siitä mielelläni esimerkiksi kasvohoidon yhteydessä, jos asiakas on kiinnostunut. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 6 -12.1.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...