Olen jumittunut miettimään näitä nuorten ulkonäköpaineita ja sitä tarjontaa mitä lääketiede ja kosmetologit tekevät ulkonäön kohentamiseksi. Olen yrittänyt opiskella kaikkea mahdollista mitä kehonkuvan häiriöön liittyy, että ymmärtäisin ihmisiä paremmin.
Kehon dysmorfinen häiriö
Tämän nuoren somevaikuttajan Olivia Oraksen kuolema on nostanut esiin ihmisten kokemat ulkonäköongelmat. Kyse ei ole pelkästään nuorista naisista vaan myös nuorilla miehillä on näitä ongelmia ihan yhtä paljon. Eikä tämä koske pelkästään nuorisoa vaan tällainen kehonkuvan häiriö voi olla missä iässä hyvänsä.
Olen työssäni törmännyt tähän ongelmaan jo 1980-luvulla, mutta silloin en ymmärtänyt mistä oli kysymys. Eikä silloin puhuttu tai tunnistettu mitään kehonkuvan häiriötä. Kehonkuvan häiriö eli dysmorfinen häiriö tarkoittaa sitä, että ihminen kokee jonkun kehonosan itsellään erityisen rumaksi. Ihminen pyörittää asiaa mielessään jatkuvasti ja rumaksi kokeminen pahimmillaan aiheuttaa toisten ihmisten välttämistä.
Minulla on ollut muutamia asiakkaita joista olen vasta nyt myöhemmin ymmärtänyt mistä on kysymys. Olen kuullut kertomuksia missä ihminen kulkee peilistä peiliin ja käyttää tuntikausia oman ulkonäkönsä peilaamiseen. Nykyisin myös kuvataan itseä paljon ja arvioidaan omaa ulkonäköä hyvin tiukasti. Vihan kohde voi olla nenä, posket tai suu tai yhtä hyvin vartalo ja liian leveät reidet tai liikalihavuus. Nämä kokemukset ajavat ihmisen uudestaan ja uudestaan plastiikkakirurgin vastaanotolle tai pistoshoitoihin.
Hoitavan tahon pitäisi olla hyvin valppaana ja huomioida tämä psyykkinen ongelma. Harva näistä ihmisistä on tyytyväinen hoitojen tulokseen vaan vanha mielikuva pysyy edelleen. Yleensä hoitoja ja leikkauksia halutaan aina vaan enemmän ja ulkonäkö menee jo muiden mielestä överiksi. Hoitoja tekevien ihmisten pitäisi pystyä näissä tilanteissa ohjaamaan asiakasta terapiaan.
Katsoin jotain podcastia missä haastateltiin nuorta naista kauneuskirurgisista ongelmista. Koin surua ja ärtymystäkin, kun katsoin hänen ilmeettömiä kasvojaan. Kasvot oli halvaannutettu botoxilla aivan liikkumattomiksi ja ainoastaan suu liikkui. Selvästi suuta oli pullistettu, nenää kavennettu ja silmistä oli tehty kissamaisen vinot mikä on tämän hetken muoti kauneuskirurgiassa. Tyttö kertoi omasta pieleen menneestä rasvaimusta ja siitä näytettiin kuvia. Minusta tytössä ei ollut missään rasvaa mitä imeä ja pidän ihan moraalittomana lähteä tekemään rasvaimua lähes anorektikko tytölle.
Ihonhoidolla ei asiakasta saa tyytyväiseksi
Omat kokemukseni ihmisistä joilla ilmeisesti oli pakkomielle omasta ihostaan ovat hyvin ikäviä. Varsinkin, kun en vielä tienyt mistä oikein oli kysymys. Yleensä asiakas oli hyvin vaativa ja käynyt jo monella kosmetologilla ja oli kokeillut jo vähän kaikkea. En nähnyt ihossa mitään erityistä ongelmaa ja tein hoidot niin kuin ihon tilanteen mukaan pitää tehdäkin. Hoidon jälkeen päädyttiin aina ongelmiin ja asiakas oli hyvin tyytymätön, kun en ollut pystynyt muuttamaan ihoa sellaiseksi mitä asiakas halusi.
Olin aina ihan ymmälläni, kun en nähnyt ihossa mitään vikaa ja asiakas oli sitä mieltä, että olin pilannut hänen ihonsa lopullisesti. Yksi tapaus jäi mieleeni erityisesti, kun uusi asiakas oli menossa seuraavana viikonloppuna tyttärensä häihin. Tein hänelle kasvohoidon ja lähtiessä iho näytti hyvin hehkeältä ja hyväkuntoiselta. Tämä ihminen soitti minulle seuraavalla viikolla ja sanoi minun pilanneen koko hänen hääjuhlansa. Hän ei mennyt häihin, kun iho oli niin karmean näköinen ettei voinut ollenkaan tavata ihmisiä. Asiakas kertoi, että hän tietää vanhastaan, että hänen pitää olla sisällä vähintään viikko ja vältellä muita ihmisiä, että iho tulisi edes johonkin kuntoon. Pyysin asiakasta käymään, että näen ihon, kun silloin ei vielä lähetetty kuvia kännykällä.
Minä en nähnyt ihossa mitään vikaa, mutta asiakas oli hyvin vihainen ja lupasi kertoa kaikille kuinka huono kosmetologi olin. En yhtään pystynyt ymmärtämään mitä vikaa hän ihossa näki ja miten minun olisi pitänyt auttaa häntä. Nyt vasta parinkymmenen vuoden jälkeen ymmärrän etten minä tai mikään ihonhoito olisi häntä auttanut, kun ongelma oli ihan muualla.
Joskus menneisyydessä eräs asiakas haki kiinteyttävää vanhenevan ihon voidetta kerran viikossa. Aloin jo kyselemään mihin edellinen voide oli joutunut, kun tuubin pitäisi riittää pari kuukautta. Hän kuulemma laittoi voidetta kymmeniä kertoja päivässä, että se varmasti tehoaisi ja siksi voide ei riittänyt viikkoa pidemmälle. Yritin kyllä toppuutella ettei sellainen käyttö vastaa tarkoitustaan. Olin harmissani hänen puolestaan, koska tiesin, että pettymyshän siitä tulee, kun ulkonäkö ei voitelemalla muutu. Häneltäkin sain moitteet, kun myin niin huonoa voidetta.
Onneksi näistä asioista on nykyisin puhuttu ja tästä kehonkuvan häiriöstä puhutaan jo meidän koulutuksissa. Varmaan jokainen kosmetologi törmää näihin tilanteisiin ja ne aiheuttaa paljon mielipahaa puolin ja toisin. Nykyisin, kun tiedän mistä nämä tapaukset johtui oma mielipahani katosi ja tunnen myötätuntoa näitä ihmisiä kohtaan.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
22.9-28.9
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit
Lähetä kommentti