Siirry pääsisältöön

Hyvä työyhteisö

 Moni kyselee edelleen ollaanko me Jukan kanssa vielä puheväleissä ja ilokseni voin todeta, ettei meidän päivittäinen keskustelu ole muuttunut miksikään. Tosi kiva, että tämä yhteinen työelämä on onnistunut valinta. 


Kaikkea sattuu

Ihmettelen vähän itsekin miten hyvin olen sopeutunut, että työpaikallani on joku muukin joka osaa oman hommansa. Pelkäsin, että olen itse niin jämähtänyt omiin tapoihini etten osaa huomioda tarpeeksi toista. Onneksi olen vielä kehityskykyinen yksilö ja olen oppinut, että Jukka on myös yrittäjä joka saa päättää omista asioistaan. 

Tosin me tapaamme hoitolassa aika vähän, koska Jukka käy tekemässä pari asiakasta joko aamulla tai iltapäivällä työvuorojensa mukaan ja minä olen aina omassa työhuoneessani tekemässä omaa työtäni. Sekin on hyvä, että olemme ihan eri päissä hoitolaa joten mikään puhe ei kuulu työhuoneiden välillä. 
Kaikenlaista pikkujuttua kyllä tapahtuu:). Alkuviikosta ihmettelin mikä haju nenääni välillä tulee odotustilassa ja Jukan työhuoneessa. Haju oli kuin märkä maa mikä haisee, kun syksyllä puuhailee puutarhassa. Haistoin kaikki lavuaarit, mutta haju ei ollut viemärin haju. Etsin ja mietin mikä hitsi tämä voi olla, kun haju tuntui vain määrätyissä kohdissa. 

Aikani hain ja kiertelin ja vasta pitkän ajan päästä hoksasin, että yksi Jukan pikkukaktuksista oli kuollut liiasta kastelusta. Jukka on innostunut kaktuksista ja tiesin kyllä, että hän oli tuonnut niitä työhuoneeseensa. Kuitenkin ne oli niin pieniä etten niitä heti havainnut, vaikka yritin katsoa joka paikkaan. Olin ehkä vähän ärtynyt, että kaikkea hoitolaan tuodaankin eikä ole huolehdittu niiden tilasta.


Yhdistä hieronta ja kasvohoito

Jonkin verran asiakkaat ovat kokeilleet hieronnan ja kasvohoidon yhdistämistä. Jukka tekee ensin niska-hartiahieronnan 30-45 min.ja minä jatkan siitä kasvohoidolla. Asiakkaat ovat siihen todella tyytyväisiä, koska rentoutuminen on niin tehokasta.

Tällainen hoitopaketti on ihan kiva äitienpäivälahja tai synttärilahja, koska se on niin henkilökohtainen ja tukee hyvinvointia. Jukka on myös ottanut käyttöön leimakortin jossa asiakas saa viidennestä käyntikerrasta puolet hireronnan hinnasta alennusta ja joka kymmeneskäyntikerta on ilmainen. Toivottavasti tämä kannustaa asiakkaita käymään hieronnassa useampia kertoja. Vaikeita jumeja ei saa yhdellä kertaa kuntoon ja yleensä olisi hyväksi näin vanhemmiten käydä kerran kuukaudessa hieronnassa. 

Viime kesänä, kun Jukka aloitteli ajattelin, että hänellä käy pääasiassa minun asiakkaita, mutta iloksemme myös muutkin ovat hänet löytäneet. 


Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
14.-20.4.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...