Siirry pääsisältöön

Varaa kasvohoitoaikasi ajoissa

Koulut ovat alkamassa ja ihmiset palailevat jo työelämään ja tavalliseen arkeen. Suurin osa asiakkaistamme haluaa kasvohoidon ennen työhön paluuta ja syyskuun lopulla alkaa  taas sisälämmityskin rasittamaan ihoa. Hyvän ihonhoidon kannalta parasta olisi tehdä kasvohoito siinä vaiheessa, kun kesäloma loppuu ja kesäelämä hiljenee. Jatkohoito olisi hyvin suositeltava  siinä syys-lokakuun vaihteessa, kun sisäilma alkaa kuivumaan.

Kesälomalla usein tulee hiukan laiminlyötyä ihon hoitoa ja olosuhteetkin voi olla hankalammat. Moni käyttää mökillä järvivettä pesuvetenä ja joillekin se saattaa tuottaa näppylöitä epäpuhtautensa , tai siitepölyjen takia. Ei ole kiva yrittää tehdä koko päivän kestävää työmeikkiä, kun iho on epätasainen ja hilseilevä. Muutenhan tämä kesä on ollut ihana ihon kannalta, kun on kostean lämmintä ja aurinkoa ei ole paljoakaan näkynyt. Kasvohoitoajat syksylle kannattaa varata mahdollisimman pian, koska syksy näyttää jo aika täydeltä. Olemme myös postittamassa asiakaskirjettä elokuussa ja yleensä kirje herättäähuomaamaan kasvohoidon tarpeen ja varauksia tulee paljon.

Minulla on vielä varsinainen kesälomani pitämättä ja vaikka hiukan suunnittelin etten sitä pitäisikään, niin päädyin kuitenkin viikon lomaan. Olen siis poissa 10.8-19.8-12 ja Mari on työssä yksin. Nyt vasta huomasin, että valitsemani viikko oli pahin mahdollinen koska koulut alkavat ja silloin yleensä työelämään palaavat opettajat tulisivat hoitoon. Yritin sitä siirtääkin, mutta olemme varanneet matkan eikä se enää onnistunut. Tämä minun lomareissuni siis voi ruuhkauttaa työtilannettamme entistä enemmän. Iltapäiväajat kello 15 jälkeen ovat kaikista varatuimmat ja varsinkin perjantait varataan jo kuukausia etukäteen. Meillä käy todella paljon asiakkaita Helsingistä tai muualta kauempaa ja he yleensä varaavat perjantaiajat. Oma ajanvarauskirjani näyttää siltä, että elokuun iltapäivät ovat jo kaikki täynnä. Viimeisellä elokuun viikolla on muutama aamupäiväaika vapaana. Marilla onneksi on vapaita aikoja paremmin ja hänellä löytyy iltapäiväaikojakin vielä elokuun puolessa välissäkin.

Aika moni asiakkaamme varaa  jo koko syksyn hoitoajat , ihmiset ovat niin kiireisiä, että ohjelma pitää organisoida hyvissä ajoin. Tällä systeemillä saa varmasti juuri haluamansa ajan ja suosittelen, että niin kannattaa tehdä. On aika helppo muistaa jos varaa esimerkiksi joka kuukauden viimeisen torstain, tai ensimmäisen maanantain klo 16.00. Tietysti aikaa voi siirtää ja vaihtaa, jos se ei sovikkaan. Nanolift-kasvohoitoa moni ottaa sarjahoitona nyt kesälomien jälkeen ja nekin varaukset voivat ruuhkauttaa ajanvarausta. Me Marin kanssa yritämme aina joustaa ja venyä, jotta asiakas saa itselleen sopivimman ajan. Itse olen työssä pitkään iltaan ja usein otan viimeisen asiakkaan klo 19. Aamulla aloitan vasta klo 10, koska muuten tulee kahdentoistatunnin työpäivä. Mari on usein työpaikalla jo klo 9.30 ja hän lopettaa työpäivänsä yleensä viiden, kuuden aikoihin.

Aamusta klo 10 puhelin soi aina eniten ja silloin puhelin voi tyytätä varattua pitkäänkin. Joskus joudumme laittamaan puhelinvastaajan päälle, jos teemme yhtäaikaa kasvohierontaa. Sähköpostilla voit myös kysyä hoitoaikaa, vastaamme niihin yleensä muutaman tunnin sisällä.
Nyt kasvohoitoaikaa varaamaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...